EI TÄSSÄ AUTA TOIVOMAAN JÄÄDÄ
Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos on puhuttanut Suomea pitkin kevättä.
Tieteen vapauden pelätään olevan uhattuna. Uusliberalistisen markkinatalouden kotiuttamisyrityksiä vapaan ajattelun ja sivistyksen kehtoon, tutkimusperustaisen opetuksen tyyssijaan, ei katsota hyvällä. Menetyksiltäkään ei ole säästytty – ei edes henkilömenetyksiltä. Eikö muualla maailmassa tehdyistä virheistä älytä ottaa opiksi? Missä kulkevat suomalaisen akatemian pahoinvoinnin rajat?
Kaikesta ulkokohtaisen, ylhäältä päin ohjatun ”kehittämisen” aiheuttamasta takakireydestä huolimatta Suomen yliopistoissa jaksetaan edelleen vaalia tärkeimpiä: tutkimusta ja opetusta. Tässä mielessä tiede on kuin taidetta – se syntyy sanomisen pakosta, kertomisen ja kuvaamisen tarpeesta. Se tuottuu luomisen vimman ja ankaran työnteon sopusointuisena, joskin riitasointuisenakin tuloksena. Tiede ei ole yksiselitteistä. Se haastaa jatkuvasti itsensä.
Kaltion tämänkertaisen, Oulun yliopiston Tiedeviestinnän maisteriohjelman kanssa yhteistyössä tehdyn numeron teemana on tieteen rajat. Artikkeleissa on nähtävissä se moniulotteisuus, joka tieteessä ehkä eniten kiehtoo. Saman teeman alla voidaan käsitellä niin maailmanloppua, sukupuolta ja sukkaseksiä, ihmisen ja eläimen välistä häilyvää rajaa kuin taiteen lajeja tanssista kirjallisuuteen. Juhani Matilan verkkoartikkelissa puolestaan selviää, mikä ihme on 2Pac-impersonaattori.
Myös tämänkertaisissa kirja-arvioissa sivutaan sekä tiedettä että rajoja. Kari Väyrysen arvio Tuukka Tomperin toimittamasta teoksesta Akateeminen kysymys. Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta (2009) on tärkeä kannanotto jo alussa viittaamaamme suomalaisen akatemian tämänhetkiseen tilaan. Ei voi kuin toivoa, ettei pahoinvoinnin raja ylittyisi.
Arvosteluissa näkyy myös se, että sekä tiede että taide herättävät hyvin erilaisia mielipiteitä. Oikean ja väärän, korkean ja matalan, hyvän ja huonon rajat rikkoutuvat. Vaikka Kaltion kriitikon Jarkko Laurin runosielu ei herkistyisi vaikkapa Pirjo Suvilehdon uuden runoteoksen äärellä, jonkun muun sielu siitä ripseään väräyttää, jopa suorastaan liikuttuu – tai teos saa lukijansa vain mahdottoman hyvälle tuulelle, kuten eräälle meistä kävi. Se jos mikä on runouden rikkautta.
Rikkautta on myös se, että meillä on vapaus sanoa. Voiko tämä vapaus vaarantua yliopistojen uudessa tilanteessa, jää nähtäväksi. Ei voi kuin toivoa, ettei näin pääsisi käymään.
Mutta ei tässä auta toivomaan jäädä. Tämä Kaltion pääkirjoitus jää viimeiseksemme – ja mihinpä olisikaan mieluisampaa päättää päätoimittajuus kuin tieteen rajoja tarkastelevaan teemanumeroon. Päätös tuntuu luontevalta, olemmehan molemmat siirtymässä koettelemaan omia rajojamme tieteellisessä toiminnassa, mikä on myös syynä päätoimittajuudesta luopumiseemme.
Kiitämme kaikkia Kaltion teossa kanssamme mukana olleita paljon antaneesta yhteistyöstä ja toivotamme Kaltion pitkäaikaiselle toimittajalle Paavo Heinoselle onnea ja menestystä lehden seuraavana päätoimittajana. Uusi kausi alkakoon, kaikille!
* * *
Sanna Karkulehto siirtyy Suomen Akatemian rahoittamaksi tutkijaksi Yhdysvaltoihin. Hän aloittaa 1.8. työskentelyn vierailevana tutkijana sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimuskeskuksessa, joka sijaitsee Rice Universityssä Houstonissa.
Johanna Ylipulli aloittaa 1.8. tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa UBI Anthropos -tutkimushankkeessa Oulun yliopistossa. Kulttuuriantropologian alaan kuuluva hanke on osa laajaa ja monitieteistä UrBan Interactions -ohjelmaa, joka tutkii jokapaikan tietotekniikan mahdollisuuksia kaupunkiympäristössä.
Paavo J. Heinonen aloittaa lehden päätoimittajana elokuussa 2010.
