• Uusin kaltio
• Lehtiarkisto
• Toimitus
• Tilaa kaltio
• Yhteistyössä
• Kaltio Ry

ETELÄ-KOREASTA KILPISJÄRVELLE – MATKAKIRJE SOULISTA

Kari Alatalo

Eteläkorealaiset ihailevat Suomea. Suomi on heille pohjoinen hiljainen paratiisi, jossa on paljon järviä, puhdas ilma ja paikka, jossa voi nähdä revontulet metsän yllä. Kerroin, että revontulia nähdään eniten Kilpisjärvellä.

Näkymä Soulista.

Eteläkorealaisille on samanaikaisesti tärkeätä sekä maan historia että kuluva hetki. Menneisyys ja uusin teknologia kohtaavat toisensa, mutta suunta on aina tulevaan, heti aamusta lähtien kun Soulin yllä on vielä smokea. Liikenneruuhkat jatkuvat helposti puoleen päivään, ja vain aamuyön varhaisina tunteina liikenne hieman laantuu.

Riippumatta vuorokaudenajasta kaduilla oli turvallista kulkea, kun muisti, että skootterit, moottoripyörät ja polkupyöräilijät ajavat jalkakäytävällä. Katua ylittäessä oli turvallisinta peesata paikallisia jalankulkijoita. Ajoneuvot ajoivat päin kaikkia liikennevalon värejä. Sivukadut ovat kapeita, usein yhden auton levyisiä. Niillä sopu antoi sijaa, ja kun muisti väistää aina vasemmalle, kaikki sujui hyvin.

Skootterikuskit odottamasssa liikennevalojen vaihtumista.

Unicefin ja Amnestyn feissarit olivat saapuneet myös Souliin. Kontaktinotto oli tarmokasta ja kohteliasta, hymy ei hyytynyt missään vaiheessa.

Päiväsaikaan kadut olivat meluisia. Ei vain liikenteen vuoksi vaan myös siksi, että musiikki raikasi liikkeiden ja kahviloiden ulko- ja sisätiloissa. Lisää ääntä toivat megafonikuulutukset, joiden avulla yritettiin saada ihmisiä ostamaan vielä vähän enemmän.

Soulin keskustassa sai seurakseen usein poliiseja. He tarkkailivat tilannetta suurempien turistinähtävyyksien ympärillä. He eivät kuitenkaan hätistelleet pois kerjäläisiä, joilla oli vakituiset paikat maanalaisen sisäänkäynneissä.

Soul elää syödäkseen

Illan saapuessa, noin kuuden maissa, Soulin tuoksuvalikoima on laajimmillaan. Ensisijaisesti aistittavissa ovat valkosipulin ja katukeittiöiden tuoksut, mutta myös naisten ja miesten hajusteet, sillä korealaisille henkilökohtaisesti puhtaus on yksi tärkeä arvo. Toisaalta suurkaupunkien tapaan kaduille on kerääntynyt roskapusseja, pahvilaatikoita ja muovipulloja odottamaan poiskuljetusta käsin työnnettävillä rattailla.

Paikalliset sanovat, että Soul elää syödäkseen. Tämä on kirjaimellisesti totta, sillä erikokoisia ravintoloita on vieri vieressä. Ne ovat auki aamusta myöhäiseen yöhön, sillä Soul ei nuku koskaan.

Eteläkorealaisen ravintolaruoan kohdalla vanha sanonta ”mitä pienempi paikka, sen parempi ruoka” piti paikkansa. Ateriat syötiin pitkävartisella metallilusikalla ja metallisilla syömäpuikoilla. Paikallisen ajattelutavan mukaan ruokaa ei nähdä vain ravintona vaan myös lääkkeenä, jolla kehoa hoidetaan. Eteläkorealaisessa ruokakulttuurissa kimchillä (fermentoimalla kiinankaalista, valkosipulista, chilistä ja vihanneksista tai meren antimista valmistettu hapankaalin tapainen ruoka) on tärkeä osa. Eteläkorealainen aamiainen, lounas ja illallinen koostuvat samoista aineksista: riisistä, keitosta, kimchistä, vihanneksista, tofusta, kalasta tai lihasta.  Ruokajuomana on vesi tai olut.

Eteläkorealaiset syövät mielellään seurassa. Syödessä hoidetaan kaikki tapaamiset, sillä maassa ei ole tapana kutsua vieraita kotiin. Ravintolat, kahvilat, viikonlopun perhepiknikit ja suurtapahtumat ovat paikkoja, joissa hoidetaan sosiaalisia kontakteja, matkapuhelinten ja internetin ohella.

Kaduilla kulkiessa voi katukeittiön tai ravintolan sijaan valita syömistä myös kansainvälisistä ketjuista, kuten McDonald’s, Starbuck Coffee, Paris Baguette, Smoothie King tai kansallisesta ketjusta, kuten Coffine Gurunaru.

Kring Gumho Culture Complex, Soul.

Rakennuksista ja pukeutumisesta

Soulin rakennuskannassa havaitsee helposti historiallisia kerrostumia. Vanhimmat näistä ovat Soulin paikalla olleen Wiryesung-nimisen kaupungin rauniot 18 eaa. Vanhat ja uudet rakennukset kohtaavat toisensa kuin tilkut tilkkutäkissä, välillä sävy sävyyn, välillä on suuremmat kontrastit.  Se, mitä kutsutaan vanhaksi, on suhteellinen käsite, sillä monet historialliset rakennukset on rakennettu alkuperäisen mallin mukaisesti useita kertoja uudestaan, viimeksi Korean Japanin miehityksen (1910–1945) jälkeen.

Tilastojen mukaan suurin osa eteläkorealaisista ei seuraa mitään uskontoa. Tilastoista löytyy kristinuskon ohella kungfutselaisuutta, shamanismia ja buddhalaisuutta. Kristinusko (katolilaisuus) on uskonnoista suurin. Merkkinä tästä ovat useat kirkot, joiden joukossa on myös anglikaanisia ja protestanttisia. Mennyt ja tämä päivä kohtaavat taivaanraapijoiden ja zenbuddhalaisten temppeleiden rinnakkaiselossa.

Zenbuddhalaisen Bonguensa-temppelin soitinpavilijonki.

Zenbuddhalaisuus, jota kutsutaan nimellä seon, on Etelä-Korean toiseksi suurin uskonto. Siitä on tullut yksi osa turismia, kun zenbuddhalaiset luostarit tarjoavat lyhyitä oleskelujaksoja luostareissaan kaikille halukkaille.

Alkukevään katukuva on pukeutumisen osalta tumma. Miehet pukeutuvat mustaan, tummanharmaaseen tai tummansiniseen pukuun. Kauluspaidat ovat lähes poikkeuksetta valkoisia ja solmiot hillittyjä. Pari kertaa vastaani tulee solmio, joka välkehti kuin Amerikan-tädin joulukuusi. Nuoret miehet ovat myös tummissaan, kunnes kesäkausi alkaa toden teolla ja värikkäät lenkkitossut, vaaleat kesähousut ja kirjavat paidat kaivetaan kaapeista.

Nuoret naiset pukeutuvat värikkäämmin kuin varttuneemmat sisarensa, jotka sonnustautuvat usein kukkakuosiseen jakkuun ja mustiin housuihin. Maailmankaikkeus kutistuu pienemmäksi nuorten naisten kenkiä tutkiessa. Korkeat korot, kaikenlaisissa kengissä, ovat in myös Soulissa, ei vain Euroopassa. Katukuvaan kuuluvat myös geeniperinnön myötä sysimustien hiusten rinnalla ruskean eri sävyillä värjätyt hiukset nuorilla naisilla ja miehillä.

Yksi pukeutumiskoodi on vuorille vaeltavien urheilulliset mustat housut ja takit, muutamalla värikkäällä raidalla koristeltuna. Kävely, joka otetaan Etelä-Koreassa tosissaan, on suosittua. Soulia ympäröiville vuorille ollaan menossa päivästä riippumatta reppujen, eväiden ja vuoristokävelyyn tarkoitettujen sauvojen kanssa. Vuorille ehtimättömät hoitavat kuntoaan puistoissa, joissa on useita laitteita tätä varten.

Voimistelulaitteita puistossa.

Asuintaloni naapurustosta huomaan, että Soulissa pestään pyykkiä usein. Etelä-Korean sanotaan olevan miesten kulttuuri, jossa kotityöt ja lastenkasvatus ovat perinteisesti naisten työtä. Roolimallit ovat nuorten vanhempien myötä kuitenkin viime vuosina muuttuneet. Näen nuorten miesten ripustavan pyykkiään tupakka suussa tai ilman useamman kerran. Pieniä pesuloita ja yhden naisen korjausompelimoita on monilla sivukaduilla. Asiakkaita odotellessa työntekijällä on aikaa katsoa televisiosta eteläkorealaisia saippuasarjoja.

Subway

Soulin maanalaisella on pituutta 287 kilometriä, linjoja on neljätoista. Maanalaisen käyttäminen on tehty helpoksi, asemien nimet ovat myös länsimaisilla fonteilla ja lippuautomaattien englanninkieliset käyttöohjeet ovat selkeät. Matkalipun hinta muodostuu matkan pituudesta. Vajaalla kahdella eurolla matkustaa lähes tunnin.

Maanalaisen käyttäjiä on päivittäin noin kahdeksan miljoonaa. Matkanteko sujuu, vuorovälit ovat alle neljä minuuttia ja kaikki mahtuvat lopulta mukaan, vaikka välillä ollaan todella läheisessä kosketuksessa. Muuten eteläkorealainen kulttuuri ei ole kosketuskulttuuri; käsipäivää ei juurikaan sanota ja halaaminen on hyvin harvinaista.

Maanalaisessa oli hyvä tilaisuus seurata ihmisiä, koska siellä istutaan käytävän molemmin puolin seitsemän rinnakkaisen paikan yksiköissä – jos onnistuu saamaan istumapaikan. Useimmilla näkee kädessä näplättävänä iPhone-puhelimen, jolla kuunnellaan musiikkia korvanapit korvissa, katsotaan televisio-ohjelmaa, etsitään metrokarttaa, puhutaan puhelua käsi suun edessä, pelataan tietokonepeliä tai joka kädessä vain nukutaan. Erikokoiset taulutietokoneet ovat myös suosittuja.

Maanalaisen vaunuissa kaupattiin kaikenlaista. Ksylitolipurukumi (monet tiesivät ksylitolin tulevan Suomesta) oli suosituin artikkeli, mutta myös sukkia, lompakontaskuun sujautettava litteä suurennuslasi, voimisteluun tarkoitettuja välineitä ja viemäriputken avaamiseen tarkoitettu aparaatti olisi ollut tarjolla.

Oman lisänsä matkustamiseen toivat sokeat. Heillä oli kaulassaan pieni muovikuorinen radio, josta tuleva musiikki ilmoittaa heidän tulonsa muille matkustajille. Muita varusteita olivat muovinen kulho rahaa varten ja sokeankeppi.

Metrossa mainostettiin vuolaasti muun muassa australialaista lihaa (”Kids Love Australian’s Meal!”) ja kauneusleikkauksia, sekä naisille että miehille. Suosituimmat muutoksen kohteet olivat silmät, nenä ja suu, mutta myös naisten sääriin kohdistettiin toiveita. Hurjimmat lukemani tekstit väittivät, että 21-vuotias nainen on saattanut käydä jo kolmessa kauneusleikkauksessa.

Kommunikaatiosta

Eteläkorealaiset tervehtivät toisiaan sanomalla: ”Oletko rauhassa?” (Anyoung hasseyo?).  Toinen tapa tervehtiä on kysyä, oletko syönyt tänään riisiä. Riisin tärkeys jokapäiväisessä elämässä on verrannollinen suomalaisten kahvin juontiin.

Eteläkorealaisten ja suomalaisten luonteessa on joitakin samoja piirteitä. Yksi ilmeisin oli se, että tönäisyjä ei noteerattu mitenkään. Tein empiirisiä kokeita. Pyysin anteeksi tönäisyä ja sain aikaan hämmennyksen, en reagoinut tuupintaan ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä.

Toinen yhdistävä tekijä suomalaisiin on eteläkorealaisten ujous, hiljaisuus ja matala sosiaalisen häpeän kynnys. Englannin puhuminen on haastavaa. Kun tullaan vähitellen paremmin tutuksi, ujous ja hiljaisuus väistyvät taka-alalle. Ystävällisyys, toisen huomioiminen ja äärimmäinen kohteliaisuus tulevat itsestään esiin. Eteläkorealaiset ovat ylpeitä kielestään ja kulttuuristaan. Heille Korean kieli ja kulttuuri ovat olleet aina olemassa omanlaisenaan. Tämä ei ole länsimaisten koreankielen ja historian asiantuntijoiden mielestä kirjaimellisesti totta. He sanovat, että korealaiseen kulttuuriin ja kieleen on tullut vaikutteita ainakin Mongoliasta, Kiinasta ja Japanista.

Pohjois-Koreasta tulee enemmän kuin vain vaikutteita, maasta paenneita ihmisiä. Viime vuosina Etelä-Koreassa on laajennettu vastaanottokeskuksia, joissa paenneille opetetaan matkalippujen ostamista, pankissa asiointia ja työnhakemista.

Soulilaiset suhtautuvat Pohjois-Koreaan maltillisesti. Heidän elämänrytminsä on niin kiireinen, että he unohtavat helposti provosoituvan naapurinsa. Eteläkorealaiset uskovat voittavansa sodan, jos sellainen maiden välille tulee. Suuret yritykset kuten Samsung ja Daewoo osallistuvat aseiden kehittelyyn avoimesti.

Kuitenkin eteläkorealaista kulttuuria hallitsee jokahetkinen harmonian tavoite.  Taustalla on kungfutselaisuuden ydinajatus: ylemmän tulee suojella alempaa ja alemman tulee kunnioittaa ylempää. Tähän ajatukseen liittyy myös ihmissuhteiden inhimillisyys ja vastavuoroisuus. Selvitäkseen korealaisessa kulttuurissa olisi tiedettävä ihmisten sosiaalinen status ja kuka on vanhempi, kuka nuorempi. Perhe ja suku menevät yksilön ohitse, ne ovat aina tärkeämpiä kuin niihin kuuluva yksittäinen jäsen.

Eteläkorealaiset ovat sitkeitä. Sanotaan, että he ottavat vakavasti kaiken, mitä tekevät, myös leikkisän huumorinsa, eivätkä voi lopettaa, ennen kuin ovat saavuttaneet tavoitteensa. Tämä koskee niin jokapäiväistä työtä, opiskelua, taiteen tekemistä tai kävelyretkiä kuin tietotekniikan ja matkapuhelimen käytön hallintaa.  Sitkeyteen on myös syynsä. Etelä-Koreassa ei ole valtiollista sosiaaliturvaa.