• Uusin kaltio
• Lehtiarkisto
• Toimitus
• Tilaa kaltio
• Yhteistyössä
• Kaltio Ry

HETKESSÄ

Kristiina Keränen

Toinen palkinto vuoden 2011 Muusa-kirjoituskilpailussa.

Järvenpinta oli tyyni. Airosta valuva vesi tipahteli pisara pisaralta takaisin järveen piirtäen samalla liikkumattomaan vedenpintaan yhä suurempia ja suurempia ympyröitä. Rouvan saappaat olivat kokoa 45, eikä edes villasukka täyttänyt niiden kärkeen kätkeytyvää tyhjää tilaa. Toisella rannalla näkyi kuluneen kesän jäljiltä hylätty yleinen hiekkaranta ja toisella rannalla tiheäksi rämeeksi kasvanutta metsää. Veneen pohjalla oli pala koivunkaarnaa sekä kaksi kulmistaan lohjennutta tiiliskiveä. Tiilistä irronnut hienoinen murske oli värjännyt veneen pohjalla seisovan veden pronssisen punaiseksi. Loppukesäinen yö ei ollut sysimusta. Pikemminkin syvän hämärä. Kuu kaareutui sirppimäisenä haaleaa taivasta vasten. Rouvan ilme oli kaikin puolin vakaa, eikä siitä voinut tunnistaa selvää iloa eikä surua. Hänen katseensa seurasi tiiviisti airon liikettä, ja hänen hartiansa olivat lihastyön jäljiltä kireät. Kaksi viikkoa sitten Rouvasta oli tuntunut siltä kuin kaikki olisi saatu sittenkin järjestymään. Mies olisi parantanut tapansa, ja jättänyt lauantaina kasan saunaoluita juomatta. Mies olisi siistinyt suunsa ja partansa, ja tanssittanut häntä herkästi iskelmää korvaan hyräillen aina auringon nousuun. Aivan kuten silloin ennen. Rouva olisi sulkenut silmänsä, ja kuiskannut Miehen korvaan kuinka tätä rakasti. Kuitenkin elämä oli päättänyt mennä toisin. Rouva oli odottanut, ja odottanut, ja odottanut. Antanut aina uuden tilaisuuden menetetyn tilalle. Luottanut huomiseen ja unohtanut menneet. Viimeisen vuorokauden aikana Miehen viimeinen tilaisuus korvata menetetyt vuodet, itketyt illat ja sen yhä uudelleen ja uudelleen mustelmaan taipuvan herkän ja hauraan ihon, oli umpeutunut. Tuloksetta.

Sauna oli eilenkin iltasella lämmennyt aivan kuten muinakin iltoina. Miehellä oli tapansa mukaisesti halkopinoon kätkettynä puolen litran pullo kirkasta retkievästä: Halot kun oli hakattava mökkikesässä miltei joka käänteessä, ja eihän sitä janoisena sopinut lähteä tällaista puhdetta suorittamaan. Saunassa sitten oli tullut Rouvan kanssa kinaa. Ensin politiikasta ja siitä miten kunnallishallinto ei toimi. Ja sitten rahasta. Ja tulihan sitä sitten vielä avauduttua lapsien aikaansaamattomuudesta:

– Niillä kun ei tuntunut olevan sellaista oikeaa otetta elämään. Aina vaan kehtasivat ilmestyä käsi ojossa kotiovelle rahaa kerjäämään. Ihan niin kuin sitä sitten takapihan omenapuussa kasvaisi. Rouva oli siinä ensin keskustellut ja esittänyt omia eriäviä mielipiteitään, sitten myötäillyt ja lopulta istunut vaiti. Puhetyylin muuttuessa yhä kiihkeämmäksi ja sanansorinan ärräpäiden tehostuttua entistä kärkkäämmin Rouva oli päättänyt poistua hissukseen pukuhuoneen kautta mökkiin nukkumaan. Miehellä oli kuitenkin vielä tarina kesken, ja tämän osoittaakseen hän oli tarttunut lauteilta noussutta Rouvaa olasta ja tempaissut tämän takaisin istumaan. Ote vaan oli ollut sen verran voimapitoinen, että Rouva oli kaatua mätkähtänyt ensin alimmalle porrasaskelmalle, ja siitä pohje edellä kiukaanjalkaan. Mies oli noussut lauteilta ylös seisomaan, ja huutanut vielä miten vanha, ruttuinen ja kömpelö voi ihminen ollakaan! Ihmekös tuo, jos seksi enää maistu, kun ei olisi koko maailmassa ketään, kenet saisi tuonlaisen kanssa edes siihen hommaan ryhtymään! Miten oikein tuollaisen kanssa sitä onkaan sortunut aviovalaa vannomaan!

Rouvan jalkaa oli kirvellyt ja jomotellut, mutta siitä huolimatta hän oli poistunut mitään sanomatta saunan lämmöstä vilpolan puolelle. Hän oli sulkenut saunan oven takanaan ja puristanut huulensa tiukasti yhteen, jotta ei olisi purskahtanut itkuun. Rouva oli pukenut kukkakuvioisen saunatakin päälleen, kammannut hiuksensa ja klenkuttanut pitkin pientä, havuneulasten peittämään polkua kohti mökkiä. Miltei puolivälissä matkaa Rouva oli kuitenkin pysähtynyt. Hän oli laskenut kireäksi puristamansa hartiat alas korvista ja kääntynyt päättäväisesti kohti puuvajaa. Hämärtyvässä illassa Rouva oli kaksin käsin irrottanut kirveen puuvajan edustalla olevasta pölkystä ja suunnannut matkansa takaisin saunalle. Jostain kaukaa oli hämärtyvässä illassa kaikunut koiran vaimea haukunta. Hän oli avannut jo vuosia nitisseen saunan oven, nähnyt Miehen loikoilemassa lauteilla ja astunut sisään. Hetkeäkään empimättä hän oli kohottanut kirveen päänsä yläpuolelle ja iskenyt. Mies oli ulvahtanut kivusta, mutta Rouva oli jatkanut iskemistään kunnes lämmin, kirkkaan punainen veri oli valunut pitkin paneloituja seiniä kilpaa pihkan kanssa. Huurteinen ikkuna oli Rouvan mielestä omalla tavallaan ollut kaunis, kun se oli pilkuttunut punaisella.

Samassa hetkessä Rouva oli suunnannut askeleensa kohti pihavajaa, ja kohta hän olikin ilmestynyt takaisin saunalle raahaten mukanaan vihreää muovipressua sekä viime kesänä mökille hankittua painepesuria. Hän oli kietaissut Miehen ensin pellavaiseen laudeliinaan, jonka päällä tämän alaston ruumis oli kursailematta retkottanut. Sitten hän oli avannut pressun keskelle saunan lattiaa. Saunan oli täyttänyt hiestä, tuoreesta verestä ja Miehen lämpimästä ruumiinnesteestä sekä lauteille vapautuneesta suolensisällöstä koostuva tuoksujen ja hajujen kiero yhdistelmä. Edes painepesurin tiheä vesiharjas ei saanut tätä tuoksua katoamaan.

Vihdoin veneen keula osui rantatörmään. Järvi heijasteli kauniisti sarastavan aamun ensisäteitä. Rouva laski saappaansa rantaveteen ja kiskaisi veneen puoliksi rannan puolelle. Hän nappasi tiilet veneestä, ja palautti ne takaisin komean, tuuheaoksaisen kuusen alle rakennetulle grillauspaikalle. Siinä oli vielä hetki sitten lojunut Miehen valaman, ja vuosien saatossa tiili tiileltä notkahtaneen grillin kyhäelmä, jonka keskeltä puuttui nyt varsinainen metallinen grillisydän. Grillille oli löytynyt vasta tänä yönä todellista käyttöä, kun Rouva oli haudannut kolmen sydämen troikan ikuisesti tummavetisen järven syvyyksiin. Rouva pyyhkäisi tyytyväisenä hikeä otsaltaan. Nyt hän oli lopullisesti hukuttanut tuskansa. Hetkessä kaikki oli toisin.

Saavuttuaan takaisin mökkitupaan ja kaadettuaan itselleen reilun lasin laadukasta espanjalaista punaviiniä, Rouva kaivoi piirongin laatikosta kellastuneen lehtiön ja istahti pirttipöydän ääreen. Hän nappasi paidan taskusta kuulakärkikynän ja alkoi hahmoitella ruudukkoon ranskalaisin viivoin erilaisia juhlapöydän tarjoiluja: Salaattia, kylmiä kaloja ja patonkia. Ehkä jopa lihapasteijoita voisi harkita. Tai itse tehtyjä karjalanpiirakoita. Joku lapsista varmaan auttaisi niiden rypytyksessä. Hetken piirreltyään hän katsahti aikaansaannostaan tyytyväisenä ja lisäsi sivun ylälaitaan vielä otsikoksi tekstin: Muistotilaisuus.

Verkko-Kaltiossa myös Muusa-kirjoituskilpailun 3. sija