Myytinmurtajat
Asioita on mahdotonta kertoa niiden loppuun asti. Kuten Jorge Luis Borgesin lyhyessä tarinassa kartantekijöistä, jotka luodakseen keisarikunnan täydellisen kartan joutuivat tekemään siitä täsmälleen keisarikunnan kokoisen, vaikkapa Lapin kertominen kokonaan vaatisi jokaisen lappilaisen ihmisen, jokaisen männyn, jokaisen moottorikelkkareitin täydellistä kuvausta.
Niinpä tämäkin Kaltio on vain raapaisu. Raapaisu ensisijaisesti kohti omien myyttisten linssiemme huomaamista, niiden tahrojen pyyhkimistä sekä ehkä jopa ajoittaista riisumista. Alla Räisänen (s. 7) kirjoittaa, miten valokuvaaja Marja Vuorelaisen laaja Lapin-tuotanto on päätynyt pitkälti vahvistamaan kapeaa kuvaa Saamenmaasta lähes primitiivisenä alkuperäiskansan kehtona niistä koottujen kirjojen ja näyttelyiden kautta, kun valikoimista ovat rajautuneet pois otokset, joissa rehottaa moderni maailma. Osmo Pekonen (s. 11) ja Tero Anttila (s. 21) kaivautuvat kauemmas historiaan ja kertovat, mitä ranskalaiset projisoivat Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan muutama vuosisata sitten.
Me tarvitsemme myyttejä ja stereotypioita, koska asioita on mahdotonta käsitellä koko ajan absoluuttisina yksilöinä. Joudumme puhumaan kokonaisista kansoista tai maista yleistyksinä, joudumme käyttämään stereotypiaa ”sallalaiset”, koska aika tai tila ei riitä mainitsemaan jokaista Sallan asukasta erityispiirteineen. Meidän on pakko pystyä puhumaan ”demareista” tai ”kokkareista” jollain tapaa yhtenäisenä joukkona, jotta poliittinen keskustelu säilyy mielekkäänä. Ei rasismin tai poliittisen ajojahdin takia.
Samalla meidän – keskustelun kaikkien osapuolten – täytyy muistaa kirkkaasti se, että yleistykset ovat vain käytännön työkalu. Jos henkilön kutsuminen ”Persuksi” tai ”neekeriksi” merkitsee sitä, että sanoja haluaa projisoida sanontansa kohteeseen kaiken sen kielteisen, mihin kyseinen termi on historiallisesti yhdistetty, siirrymme stereotypioiden ja myyttien keskustelua helpottavasta käytöstä loukkauksen tai jopa rasismin puolelle.
* * *
Mitä me voimme siis sanoa Lapista? Juuri nyt pitäisi keskustella kaivosteollisuudesta, ydinvoimasta, matkailusta, arktisten alueiden kasvavasta maailmantaloudellisesta ja -poliittisesta merkityksestä. Pitäisi puhua siitä, miten Pohjois-Suomen suurimman päivälehden päätoimittaja haluaisi kriittisten kansalaisjärjestöjen äänien hiljenevän valtakunnan virallisen totuuden ja elinkeinoelämän kasvutarpeitten edessä. Pitäisi puhua siitä, että tulevien vaalien presidenttiehdokkaista vain yksi näyttäisi tulevan Kuopion pohjoispuolelta.
Pitäisi saada ymmärretyksi se, että ikuinen talouskasvu ja kapitalistinen markkinatalous ovat yhtä lailla myyttejä kuin Lapin puhdas luonto tai erämaan hiljaisuus. Molempien myyttien palvojat kun päätyvät herkästi pitämään omaansa ainoana mahdollisena totuutena.
Meillä on paljon myyttejä, joista kannattaa pitää kiinni. Länsimainen demokratia on myytti, pohjoismainen hyvinvointivaltio on myytti, pohjoissuomalaisen lehdistön puolueettomuus on myytti. Näitäkin myyttejä yritetään murtaa ja murentaa koko ajan. Mutta myytti on jotain, joka säilyy niin kauan, kun siihen uskotaan, edes joku, jossain. Niin kauan, kun pyrimme kohti myyttistä demokratiaa ja ihmisten tasa-arvoa, maailmalla on vielä mahdollisuus.
