Tiistainen tiedotustilaisuus viivästyi yli puoli tuntia, kun päätoimisesti toimissaan 1.3.2012 aloittava kaksikko kävi ensimmäistä keskusteluaan teatterin henkilöstön kanssa. Kaltion kiireetön toimitus nautti luppoaikana kahvista sekä lohivoileivistä, joita odottelun aikana ehti popsia kokonaista kolme.
Tiedotustilaisuuden aloitti Oulun kaupunginteatteri Oy:n hallituksen puheenjohtaja Paula Grekelä (vas.). "Työtä on tehty hiki hatussa ja voimia säästämättä," Grekelä kertoi, "hallituksen kanssa on tavattu enemmän kuin perheitten kanssa. Valinnassa on käytetty kutsumenettelyä, parikymmentä yhteydenottoa on tehty, tiiviitäkin puheluita ympäri Suomen, niistä on alettu karsimaan ... ihana kuulla, että Oulun kaupunginteatteri on arvostettu laitos ja kiinnostava kohde monelle, mutta moni on ollut muissa kiinnityksissä vuosiksi eteenpäin."
"Nyt on kuitenkin päätöksen aika. On päätetty kutsua tämän talon toimitusjohtajaksi Arto Valkama ja taiteelliseksi johtajaksi Mikko Kouki, kaksi partaista komeaa miestä Suomen Turusta. Olemme tässä uuden edessä Oulun kaupunginteatterissa", Grekelä jatkoi luovuttaen puheenvuoron aloittavalle johtajaduolle.
“Suuri kunnia on olla tänne kutsuttuna ja nähdä tämä talo, olen ensimmäistä kertaa tässä talossa tänään”, sanoo Valkama. “Niillä resursseilla, mitä täällä on, katsotaan, mitä saadaan aikaan.”
“Tää on kiinnostava mahdollisuus”, toteaa yhdeksän vuotta “pientä suurta organisaatiota” Turussa johtanut Mikko Kouki. “Koen, että tää on taas mulla semmonen uuden oppimisen paikka; toki monessa suuressa talossa näyttelijänä oon toiminu, mutta johtamisen näkökulmasta tää on uusi haaste. Linnateatterissa aloitettaessa oli miljoonalainat ja konkurssi lähes edessä.”
“Mussa itsessäni purkautu joku, varmaan solmujakin jäi, mutta iloisin mielin lähden henkilöstön kanssa käydyn keskustelun jälkeen tekemään", Kouki jatkaa. "Esitykset on kuitenkin se päälause, joka teatterissa on."
Näköpiirissä siintävistä haasteista yksi on jo selätetty. “Johtajan työhuone merinäköalalla me jaetaan.” Valkama toteaa kuitenkin, että paljon muutakin tehtävää vielä on. “Teatteri on fiilislaji, toivottavasti löydetään oikeat."
Mikko Koukin sopimus on kaksivuotinen kolmen vuoden jatko-optiolla ja alkaa osa-aikaisena välittömästi. Arto Valkama aloittaa osa-aikaisena toimitusjohtajana vuoden 2012 alusta. Päätoimisesti molemmat aloittavat pestinsä siis 1.3.2012.
Lisätietoja valituista Oulun kaupunginteatterin verkkosivuilta >>
Poesia laajentaa repertuaariaan keväällä 2012 käännösrunous- ja esseesarjalla.
Jäsenten etuna Kaltiot kotiin kannettuna edullista 30 euron vuosimaksua vastaan.
Uusina jäseninä aloittavat Satu Hyvönen, Jukka Takalo, Pasi Pirttiaho ja Juha Vähäkangas.