Lehtiarkisto > Kaltio 6/2011 > Etno-naivismin arktiset mestarit

Kaltio ry:n hallitus uudistui

Kaltio ry:n hallitus on myös uudistunut. Vanhoina jäseninä jatkavat Tuomo Heikkinen, Antti Leikas, Elina Vieru ja Eero Ylitalo. Uusina jäseninä aloittavat Satu Hyvönen, Jukka Takalo, Pasi Pirttiaho ja Juha Vähäkangas. Hallituksen puheenjohtajana toimii Elina Vieru ja sihteerinä Antti Leikas.

Päivitys, kevät 2011:
Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Alla Räisänen. Sihteerinä toiminut Antti Leikas jättäytyi pois hallitustyöskentelystä. Sihteeriksi hallitus valitsi keskuudestaan Pasi Pirttiahon.

AJANKOHTAISTA    Arkisto >

Sivu 1 / 2  > >>

Poesia laajentaa repertuaariaan keväällä 2012 käännösrunous- ja esseesarjalla.

Kaltion tilaushinnat nousevat vuonna 2012. Uuden tilauksen tai vanhan uusimisen voi tehdä vanhoilla hinnoilla 15.12.2011 saakka.
Oulun kaupunginteatteri Oy:n hallitus julkisti johtajavalintansa tiistaina 1.11.2011. Turun Linnateatterista Ouluun siirtyvät toimitusjohtajaksi Arto Valkama ja taiteelliseksi johtajaksi Mikko Kouki.

Jäsenten etuna Kaltiot kotiin kannettuna edullista 30 euron vuosimaksua vastaan.

Kaltion pitkäaikainen toimittaja, MA Paavo J. Heinonen aloittaa lehden päätoimittajana elokuussa 2010.

Uusina jäseninä aloittavat Satu Hyvönen, Jukka Takalo, Pasi Pirttiaho ja Juha Vähäkangas.