Kaltion uudistuneet sivut julkaistu osoitteessa Kaltio.fi

Lehtiarkisto > Kaltio 2/2010 > Slavoj innosti yleisön, mutta performanssi jäi löysäksi
Bookmark and Share

SLAVOJ INNOSTI YLEISÖN,
MUTTA PERFORMANSSI JÄI LÖYSÄKSI

Arvostelu Slavoj Žižekin keikasta Helsingin yliopistolla ja Kiasmassa


Jenny Kangasvuo


Saavumme paikalle 45 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Jo nyt jonoja on alkanut muodostua. Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen aulassa on kiihkeä tunnelma, joka säilyy kuitenkin sopivalla tavalla etäisen huvittuneena. Joukkomielinen into kasvaa vähitellen kun aula täyttyy. Kaikki eivät vain kertakaikkiaan mahdu sisään.

 

Yleisöllä on ironisia viiksiä, suuria silmälaseja, rastoja, kantaaottavia t-paitoja, dandymäisiä asukokonaisuuksia. Joukossa on vain muutamia varttuneempia ihmisiä, jotka vaikuttavat yliopiston professoreilta (ja varmaan heitä ovatkin).

 

Kun ovet lopulta avataan, sivistynyttä etäisyyttä on vaikea ylläpitää. On päästävä hyville paikoille! Me pääsemme istumaan aivan eturiviin. Kun istumapaikat loppuvat, myös takaseinälle ja portaille ohjataan ihmisiä seisomaan. Ohjelma pääsee alkamaan parikymmentä minuuttia myöhässä.

 

Vihdoin Hän saapuu. Hän on Slavoj Žižek, "kulttuuriteorian Elvis", kuten tilaisuuden järjestäjien mainoksessa lukee. Tänään Žižek luennoi Helsingin yliopistolla, huomenna Kiasmassa. Show on ilmainen, jotkut saavat siitä jopa opintopisteitä. Luennon otsikkona on "What does it mean to be a communist today?".

 

Žižek puhuu kapitalismista ja demokratiasta, uusien poliittisten polariteettien muodostumisesta, eurooppalaisen vasemmiston hampaiden putoamisesta, patenteista, tiedon vapaudesta, älymystön vastuusta — ja ideologiasta. Žižek pitää pääteoksenaan jo vuonna 1989 ilmestynyttä kirjaa Ideologian ylevä objekti, ja lopulta hänen aiheenaan on aina ideologia, kirjoitti hän sitten elokuvasta, Lacanin psykoanalyyistä tai terrorismista.

 

Žižek on vihainen, hän saarnaa meille, hän on vihainen samoista asioista kuin me. Hänen saarnansa kulkee asiasta toiseen, luo illuusion vapaasta assosiaatiosta, juuri tässä, juuri meille keksityistä vitseistä. Silti Žižekin vitsit ja esimerkit ovat tuttuja hänen aiemmilta luennoiltaan ja teksteistään. Jotkut niistä tulemme kuulemaan uudelleen huomenna, kun Žižek pitää Kiasmassa luennon "Cinema and Ideology: Reports from the battleground", joka käsittelee totalitarianismia ja vallankumousta elokuvien kautta.

 

Toinen matkatovereistani on kovan luokan Žižek-fani, joka omistaa tämän kaikki teokset, ja joka pystyy tukevassa humalatilassakin käymään keskustelua Žižekin ajattelusta. Kerran, erään keskustelun lopuksi toverini puuskahti: "Jos mää saisin päättää, niin maailmassa ei sais tehä kukkaan muu mittään paitti Žižek!"

 

Matkatoverini nauraa Žižekin esimerkeille ja vitseille sisäpiiriläisenä – ei pelkästään siksi, että ne olisivat hauskoja, vaan siksi, että hän on kuullut ne ennenkin. Žižek kierrättää samat esimerkit ja vitsit uudelleen ja uudelleen: Youtubesta voi löytää lukuisia versioita samoista anekdooteista. Luennon aikana itsellänikin on koko ajan sellainen tunne, että Žižekin suusta virtaa nerokkaalla tavalla röyhkeästi muotoiltuja itsestäänselvyyksiä. Mutta johtuuko se siitä, että tunnen Žižekin ajattelua jonkin verran vai siitä, että Žižek sanoo juuri sen, mitä haluan kuulla?

 

Seuraavana päivänä käymme katsomassa Žižekin elämää ja henkilöä käsittelevän dokumentin " Žižek!" Siinä Žižek luennoi Argentiinassa ja New Yorkissa, ja molemmissa hänet vastaanotetaan hysteerisen innokkaasti. Yhtä aikaa häpeän ja olen ylpeä suomalaisen yleisön hillitystä asenteesta: onneksi sentään me emme vouhkaantuneet moiseen, onneksi sentään me osasimme ottaa Žižekin vastaan ihan vaan filosofina eikä rokkitähtenä. Suosittuna ja kuuluisana filosofina... mutta. Mutta eikö sittenkin olisi ollut rehellisempää hyppiä ja huutaa, olihan Žižek meidän show-eläimemme, jonka vitsejä vaadimme, jonka suoraa yhteiskunnallista puhetta kaipasimme, vaikka suurin osa meistä voi suoraan tunnustaa, että ymmärtää Žižekin teksteistä vain juuri ne vitsit?

 

Kuka on tämä Slavoj the Superstar, kommunistinen Gandalf, idän viisas vihainen vanha mies, joka kertoo mikä kaikki maailmassa on tänään pielessä? Žižekin legendassa ja habituksessa tuntuu yhdistyvän kaikki se, mitä länsimaalainen vasemmistoälykkö tänään tarvitsee. Hän on entisessä Jugoslaviassa yliopistouran luonut filosofi, jolla on käytännön kokemusta sosialistisessa valtiossa elämisestä. Žižek ei ollut kommunistivallan aikana tarpeeksi marxilainen kommunististen vallanpitäjien näkökulmasta ja tänään hän on liian kommunistinen uusliberalistisen markkinatalouden näkökulmasta. Hän on meihin vetoavassa välitilassa.

 

Žižek sanoo sen, mitä tänään pitää sanoa politiikasta ja taloudesta, mutta hän sanoo sen maanisella kierteellä. Helposti lähestyttävine vitseineen ja populaarikulttuurista poimittuine esimerkkeineen hän on sopivasti populisti, mutta vaikeammin ymmärrettävä, lacanilaiseen psykoanalyysiin nojaava ideologiateoria sekä professuurit Ljubljanan yliopistossa ja European Graduate Schoolissa antavat hänelle legitimiteetin. Hän on epäkohtelias, ruokkoamaton ja sekava – siis aito. Silti hänen tunnettuutensa rakentuu symbolitalouden ehdoilla. Hänen henkilönsä antaa tilaa hurmahenkiselle fanittamiselle juuri sen vuoksi, että hän on niin epätodennäköinen fanittamisen kohde.

 

Luennon päätyttyä Žižek-fanitoverini käy hakemassa kirjaan nimmarin, eikä hän ole ainoa nimmarijonossa. Mutta tietysti ne ovat ironisia nimmareita. Silti Žižekiä on vasemmistolaisälykön lupa fanittaa enemmän tosissaan kuin vaikkapa Idols-tähti Adam Lambertia. Žižekin tosissaan fanittaminen on mahdollista senkin vuoksi, että Žižek sanoo suoraan, että ironinen etäisyys ilmaisee status quon sallivaa ideologiaa. Se, mistä otetaan ironista etäisyyttä, otetaan annettuna. Žižekin fani onkin enemmän tosissaan kuin Idols-fani, sillä Žižekin fanitus mahdollistaa sekä ironisen, analyyttisen etäisyyden fanittamisessa, että sen rikki repimisen.

 

Žižek on transferenssimme1 kohde, hän asettuu alttiiksi niille huolen, raivon, ihailun ja kaipauksen tunteille, jotka nykyinen maailman ja yhteiskunnan tilanne synnyttää. Žižek on terapeuttimme, jonka halutaan kertovan, mikä maailmaa (ja meitä) vaivaa. Ja kuten kunnon terapeutilla konsanaan, Žižekillä ei ole vastauksia, hänellä on vain keskenään ristiriidassa olevia kysymyksiä ja irtonaisia heittoja. Žižek ilmaisee olevansa tietoinen kollektiivisen terapeutin asemastaan, vaikkei näytäkään haluavan terapoitavia faneja vaan pikemminkin pelkäävän heitä.

 

Mutta mitä Žižek lopulta sanoo? Suurin osa Žižekin Suomen vierailua kommentoineista suomalaisista medioista kommentoi ensisijaisesti Žižekin henkilöä ja kulttisuosiota (kuten lopulta myös tämäkin kommentaari) ja toissijaisesti hänen ajatteluaan. Žižekin teksteillä on kuitenkin paljon annettavaa, kunhan Žižekin hahmon lumouksesta pääsee irti.

 

Žižek on pohjimmiltaan pessimisti. Hänen mukaansa maailma kulkee tällä hetkellä kohti Kiinan mallin mukaista autoritääristä kapitalismia, sillä loppujen lopuksi liberaalidemokratia moniäänisyyden vaatimuksineen ja eettisyyden ehtoineen on vapaan markkinatalouden vastainen. Kapitalismi ei kuitenkaan ole kestävä järjestelmä.

 

Jatkuvan kasvun fantasialle perustuva globaali kapitalismi sisältää niin vahvoja ristiriitoja, että sen loputon uusiutuminen on mahdotonta. Ilmeisimpänä ovat maapallon ekologisen kantokyvin rajat. Toisekseen sosiaalinen epätasa-arvoisuus ja sen rajoille syntyvät muurit ja slummit horjuttavat globaalia kapitalismia: kaikki eivät voi eivätkä saa olla kuluttajia. Lisäksi Žižekin mukaan teknis-tieteellisen kehityksen aiheuttamat eettiset ja sosiaaliset ongelmat sekä henkisen omaisuuden suojaan liittyvät kysymykset vaanivat ratkaisemattomina globaalin kapitalismin ideologian sisällä.

 

Vasemmistolaisella näkökulmalla on Žižekin mukaan mahdollisuus sekä jarruttaa autoritäärisen kapitalismin juurtumista että paljastaa globaaliin kapitalismiin sisältyvät ristiriidat. Vasemmiston on kuitenkin keksittävä itsensä uudelleen voidakseen toimia globaalin kapitalismin vastavoimana.

 

Žižek sanoo, että liberaalidemokraattisessa valtiossa eettinen ajattelu on ulkoistettu hajanaiselle joukolle anarkistisia kansalaistoimijoita, jotka protestoivat äänekkäästi ja esittävät vaatimuksia, jotka vallanpitäjät voivat ohittaa epärealistisina ja reaalipolitiikan kannalta mahdottomina. Tällöin vallanpitäjät voivat todeta eettisten ajatusten olevan läsnä yhteiskunnallisessa keskustelussa – mutta niiden perusteella ei kuitenkaan tarvitse tehdä poliittisia ratkaisuja, sillä mahdollisuus lausua mielipide ääneen riittää nykyisessä liberaalidemokraattisessa yhteiskunnassa sen todistamiseen, että demokratia toteutuu. Tällainen vasemmiston rooli ei kuitenkaan riitä. Vasemmiston on oltava jotain muuta kuin eettisiä itsestäänselvyyksiä lateleva mielipideautomaatti.

 

Žižek ei kuitenkaan anna ohjeita sille, miten uusi vasemmisto voisi muodostua, sillä "[a]ito, todellinen poliittinen teko ei ole jotakin, joka toimii olemassa olevien suhteiden kehyksessä. Se muuttaa koko sen kehyksen, joka määrittelee, miten asiat toimivat." Aito politiikka on Žižekin mukaan mahdottoman taidetta, joka muuttaa sitä, mitä pidetään mahdollisena.

 

Žižekin ajattelu voi toimia tienviittana kohti uudenlaista politiikkaa, mutta siihen ei voi jäädä nojaamaan. Fanituksen kohteena oleva esikuva voi toimia itsen narsistisena heijastuspintana, mutta ei loputtomiin ilman, että minäkuva vääristyy. Terapiasuhteessa terapia on onnistunut, kun terapoitava kasvaa irti terapeutistaan, eikä tarvitse tätä enää. Me tarvitsemme Žižekiä tänään, mutta meidän on tehtävä paljon, jotta emme tarvitsisi häntä huomenna.

 

Viitteet

1. Ajatus Žižekistä psyykkisen transferenssin kohteena on peräisin Žižekin teoksen Pehmeä vallankumous suomentajan, Janne Porttikiven Yle Radio 1:ssä 8.2.2010 esitetystä haastattelusta.

 

 

Žižekin tuotanto

Žižekin tuotanto on massiivista: 2000-luvulla häneltä on ilmestynyt 29 teosta. Hänen pääteoksiaan ovat alunperin vuonna 1989 ilmestynyt The Sublime Object of Ideology, joka käsittelee ideologiaa lacanilaisen psykoanalyysin näkökulmasta ja vuonna 2006 ilmestynyt Parallax View, jossa Žižek pohtii havaintovääristymää ihmisen ja todellisuuden välillä, kokemuksellisuuden ja sen tieteellisen selityksen välillä, sekä poliittista havaintovääristymää, joka syntyy sosiaalisista vastakkainasetteluista.

 

Lisäksi kannattaa mainita kaksi elokuvaa, Pervert's Guide to Cinema, jossa Žižek etsii lacanilaisen psykoanalyysin avulla elokuvista heijastumia toimintaamme muokkaavista yhteisistä haluista ja peloista, sekä henkilödokumentti Žižek! Molemmat on esitetty Yle Teemalla.

 

Žižekin suomeksi ilmestyneet teokset

-- Pehmeä vallankumous. Psykoanalyysi, taide, politiikka. Gaudeamus, 2009.
-- Suom. Janne Porttikivi.

-- Ideologian ylevä objekti. Apeiron Kirjat, 2005. Suom. Janne Kurki.

-- Tervetuloa reaalisen autiomaahan! 7 esseetä syyskuun 11. päivästä ja
-- vastaavista päivämääristä.
Apeiron Kirjat, 2004. Suom. Janne Kurki.

 

Lisäksi on ilmestynyt Žižekin ajattelua esittelevä pamfletti:

-- Toim. Kimmo Jylhämö ja Hanna Kuusela: Politiikkaa, idiootti!
-- Vastakkainasetteluja
Žižekin kanssa. Into Kustannus, 2009.

 

Žižekin tekstejä verkossa

-- Vastarinta on antautumista. Vasemmisto on valinnut kahdeksan kehnoa reittiä.

-- Kissa kielekkeen yllä. Žižek Iranin mielenosoituksista.

-- Kustannusyhtiö Verson Žižek-sivu

Jenny Kangasvuo on kulttuuri-
antropologian jatko-opiskelija Oulun yliopistosta. Tutkimusaiheena on biseksuaalisuus Suomessa.

Kuva Heidi Romo

 

Tämän artikkelin kirjoittamisen taustamusiikkina on ollut saksalaisen synthpop-bändi Wolfsheimin lähes koko tuotanto. Näytteenä "A New Star System Has Been Explored" samannimiseltä sinkulta, joka julkaistiin vuonna 1996.

 

Helsingissä pidetyt luennot

(kuultavissa mp3-muodossa)

What Does it Mean to Be a Communist today?


What Does it Mean to Be a Communist today? -luentoa seurannut keskustelu


Cinema and Ideology: Reports from the Battleground


Cinema and Ideology -luentoa seurannut keskustelu

 

Žižek-fragmentteja YouTubessa

Slavoj Žižek on toilets and ideology.

Žižekin usein toistama esimerkki vessanpöntön rakenteen ja ideologian yhteydestä.

 

Slavoj Žižek interview on NiteBeat.

TV-sketsiksi venyvä Žižekin haastattelu amerikkalaisessa NiteBeat-ohjelmassa. Erinomainen esimerkki siitä, kuinka Žižekin amerikkalaistelevisioon sopimaton habitus luo aitouden, rehellisyyden ja viisauden vaikutelman.

 

Žižek on love, deconstruction and "cynicism".