Kaltion uudistuneet sivut julkaistu osoitteessa Kaltio.fi

Lehtiarkisto > Kaltio 4-5/2009

”Ja paikka on pohjoista leveyttä”

Satu Koho

 

Otsikko on napattu A. W. Yrjänän sanoittamasta kappaleesta ”Pohjoista leveyttä”, joka on ensijulkaistu torniolaisen CMX-yhtyeen albumilla Isohaara (Herodes/Emi, 2002).

 

Syömään! Tarjolla olisi makupaloja pohjoisesta rocklyriikasta: on karvasta ja hapanta, suolaista ja makeaa purtavaa. Valitettavasti pitopöytä on rajallinen, joten moni herkku jää odottelemaan myöhempää kattausta. [Monet tuotannoiltaan runsaat, pohjoisuutta tunnetusti paljon käsittelevät sanoittajat, kuten esimerkiksi Kauko Röyhkä ja A.W. Yrjänä, jäävät seuraavassa maininnan tasolle. Ulkopuolella ovat myös englanniksi sanoittavat pohjoisen metallisankarit.]

Radiopuhelimet. Kuva Jaani Föhr 2008. Levynkannet © Artistit

 

Pohjoissuomalaisten rocklyyrikoiden polku kiemurtelee ja haarautuu, eikä se suinkaan aina kulje pohjoisen maiseman ja kuvaston läpi. Pohjoinen onkin paitsi ilmansuunta ja maantieteellinen alue, myös mielentila ja intensiteetti, joskus jopa vimma. Joku näkee sen elämäntapana, joku mustana pohjavireenä. Monille pohjoinen on etelän vastakohta, kulttuurisestikin Toinen. Toiseuttava ajattelu korostaa eroa ja kieltää samuutta meidän ja muiden välillä. Rocklyriikassa ilmenevät paikalliset identiteetit näyttäisivät usein perustuvan toiseuttavalle merkityksellistämiselle: kun ollaan täällä, ollaan samalla poissa sieltä.

 

Tarkoitan lyriikalla artikkelini yhteydessä kappaleiden sanoituksia. Mutta mitä on rock? Se on elämänasenne. Se on alati muotoaan muuttava, laaja kulttuurimuoto, jonka kanssa jokainen on ainakin joskus ollut tekemisissä. Rock pitää sisällään monenlaisia musiikkityylejä. Artikkelissani se aaltoilee kulmikkaasta rytinästä (Jyrki Mäki / Radiopuhelimet), äkkiväärään ja naivistiseenkin rytmimusiikkiin (Tommi Liimatta / Absoluuttinen Nollapiste ja Maritta Kuula), enemmän ja vähemmän vastavirtaiseen suomirokkiin (J. Aslak Räsänen / Ruotomieli ja Esa Eloranta / Garbo) ja itsetietoiseen räpätykseen (Hannibal ja Soppa / Tulenkantajat).

 

Seuraavassa esittämäni pohjautuu osaksi lauluntekijöiden tätä artikkelia varten antamiin haastatteluihin [Jyrki Mäen, J. Aslak Räsäsen, Tommi Liimatan, Esa Elorannan ja Maritta Kuulan haastattelut tehtiin sähköpostin välityksellä elokuussa 2009. Haastattelijana artikkelin kirjoittaja Satu Koho, jonka hallussa sähköpostit ovat.]. Hannibalin ja Sopan kohdalla olen käyttänyt lähteenä Heini Strandin Tulenkantajista tekemää pro gradu -tutkielmaa. [Heini Strand: Rollon kollit. Maskuliininen ja paikallinen identiteetti Tulenkantajien sanoituksissa. Pro gradu. Tampereen yliopisto, Taideaineiden laitos, Suomen kirjallisuus (2007).]

 

Vetelät ja vellihousut

Jyrki Mäki (Radiopuhelimet, Oulu) kertoo välillä tympääntyneensä koko pohjoinen–etelä-asetteluun. – Pohjoissuomalaisuutta on bändimme haastatteluissa hoettu kyllästymiseen asti, Mäki irvistää. Pyhännällä vuonna 1962 syntynyt ja Ouluun puolen vuoden iässä muuttanut Mäki asuu nykyisin Haukiputaan Martinniemessä. Hän ei suoranaisesti ajattele pohjoissuomalaisuutta tekemisissään, vaan yrittää kirjoittamisen alkuvaiheessa olla ajattelematta yhtään mitään. – Parasta on, kun pääsee tilaan, jossa teksti vain tipahtelee paperille. Myöhemmin kokonaisuutta voi viilata ajan ja ajatuksen kanssa.

 

Näin syntyi esimerkiksi kappale ”Oulu on kaupungin nimi” [Radiopuhelimien yhdeksännen albumin nimikappale.]. Muun bändin tapaillessa kitaristi Jarno Mällisen sävellystä Mäki istui nurkassa pohtimassa kotikaupunkinsa nimeä. Paperille juoksi sanoja siitä, mitä kaupunki pitää sisällään: sorsat railon reunalla, kaatopaikan varikset, rakennustyömaat, Assa-baari, marketit, parkkitalot, tehtaan savut… – En karsinut mitään, annoin tajunnan pelata ja suoltaa, mitä ulos tulee. Bändi treenasi, ja minä annoin kynän ja mielen savuta.

 

Oulu on kaupungin nimi

Pohjanlahden harmaa helmi

paha renki ja huono isäntä

rahalla pilattu ystävä – –

Oulu on kaupungin nimi

Keski-Suomen harmaa helmi

kirosana ja vanha kaveri

suhde josta ei pääse irti

[Kappaleesta ”Oulu on kaupungin nimi”, sanoittaja Mäki, Jyrki A., säveltäjä Mällinen, Jarno. Julkaistu Radiopuhelimien albumilla Oulu on kaupungin nimi (Bad Vugum, 2000).]

 

Mäki myöntää, että hänen teksteissään on ympäröivän maiseman vaikutusta. Joskus ne sisältävät jopa suoria kuvia, kuten hyisen merimaiseman maalaavassa matkakuvauksessa ”Jäätie” [Kappale on Radiopuhelimien 10. albumin Tänään! (Hot Igloo, 2002) avausraita.]. Eroa meihin ja muihin tehdään ”Etelän vetelissä”:

 

Siellä rannikolla etelässä

laiskat raakit kehässä

löysää lihaa diskoissa

kuparirantuja housuissa

[Kappaleesta ”Etelän vetelät”, sanoittaja Mäki, Jyrki A., säveltäjä Mällinen, Jarno. Julkaistu Radiopuhelimien albumilla Rokkiräjähdys (Euros, 1988). ”Etelän vetelät” päätynyt myös Charles Bukowskin novellikokoelman suomennoksen nimeen (Etelän vetelät. Tarinoita kätketystä elämästä. Sammakko, 2008).]

 

Mäen tarkoituksena ei silti ollut leimata kappaleellaan kaikkia maamme eteläosan asukkeja veteliksi eikä varsinkaan lisätä vastakkainasettelua etelän ja pohjoisen välillä. – Kyllä pohjoisenkin vellihousuista voisi kirjoittaa biisin. Mutta tuolloin 1980-luvun lopulla Etelä-Suomen kaupungeissa oli nykyistäkin vahvemmin vallalla sellainen käsitys, että muualla maassa ei tapahdu mitään.

 

”Etelän vetelät” -hokema tuli pohjoissuomalaisen uhon jatkeeksi Oulun seudulla. Mäen mielestä se oli typerää yleistämistä. – Ikään kuin pohjoissuomalaisuus sinänsä olisi laadun tae.

 

Joka tapauksessa ”Etelän vetelät” on Oulu-klassikko siinä missä Kauko Röyhkän & Nartun ”Paska kaupunkikin” [Kauko Röyhkän sanoittama ja säveltämä hitti on julkaistu muun muassa Kauko Röyhkän & Nartun Maa on voimaa -albumin (1985) CD-uudelleenjulkaisulla (Euros 1987).].

 

Kaamoksen ihminen ei tarvitse taskulamppua

Tommi Liimatta (Absoluuttinen Nollapiste, Rovaniemi, Tampere) tarkastelee elämän outoutta nyrjähtäneistä näkökulmista. ”Harhailua maastossa” -kappaleen nimi paitsi liittyy tekstiin myös avaa sen. Tässä ote:

 

Me tultiin tuolta taikka

tuolta taikka tuolta taikka

mökkiä ei koskaan ollutkaan

Saako näin pään hajoamaan?

Ympyrää jos mennään, sitä yhdessä ei huomaa

Hajaannutaan:

kumpi löytää, huutakoon

[Kappaleesta ”Harhailua maastossa”, sanoittaja ja säveltäjä Liimatta, Tommi. Julkaistu Absoluuttisen Nollapisteen albumilla Olos (Megamania, 2000).]

 

– Kaksi vaeltajaa ymmärtää eksyneensä. Jossakin on määränpää, mökki, ehkä autiotupa, jossa ruoka- ja vaatehuolto olisi mahdollista. Mutta jopa mökin olemassaolo käy väsymyksessä kyseenalaiseksi: näännymmekö tänne? Kertojan ehdotus hajaantumisesta maastoon tuossa mielen ja ruumiin tilassa on kohtalokas, mutta heidän jatkostaan emme saa tietää, sillä sanoitus päättyy tähän. Musiikki jatkuu vielä tovin, eikä sekään vihjaa. Kaamoksen ihminen tietää, että taskulamppu turmelee hämäränäön. Eräissä tilanteissa valo kannattaa pitää sammuksissa, tekijä itse tulkitsee sanoitustaan. Kemissä vuonna 1976 syntynyt ja sittemmin tamperelaistunut Liimatta muistelee, että ”Harhailua maastossa” -sanoitus sai innostuksensa Erno Paasilinnan Kadonnut armeija -romaanista (Otava 1977).

 

Pohjoisen mummo muistaa rieskalla

Maritta Kuula (Oulu, Helsinki) tuo pohjoisuuttaan esille etenkin kappaleissaan ”Maria” ja ”Lunta” [Julkaistu Maritta Kuulan albumilla Jeesus Hollywoodissa (Lilith, 1999).], ”Kuinka pimeä on talvi” [Julkaistu Maritta Kuulan albumilla 9 henkeä (Lilith, 2002).] ja ”Jääkausi” [Julkaistu Maritta Kuulan albumilla Ampiaisten kuningatar (Castafiorello, 2008).]. Hänen lauluissaan pohjoissuomalaisuus pilkahtaa maisemassa ja joskus hyvin mustassa pohjavireessä. Kuula kertoo, että hänelle pohjoisuus on ennen kaikkea vinksahtanutta huumoria, kepeän ja murheellisen kietoutumista toisiinsa. Groteski sävy näyttäytyy vaikkapa näin:

 

Pihalla on parkkipaikka

Ruokaa alas ei saa vaikka

mummo pohjoisesta rieskaa lähettää

Huomenna on jouluaatto

taivas musta kuin hautajaissaatto

Ikkunalle kynttilän saa sytyttää

Ja kun me ollaan iloisella päällä

Meill´ on juhlat täällä ovat kaikki

Joku huusi tanssimaan tuu Maikki

Pöytä koreaks, nyt me iloitaan

[Kappaleesta ”Kuinka pimeä on talvi”, sanoittaja ja säveltäjä Kuula, Maritta. Julkaistu Maritta Kuulan albumilla 9 henkeä (Lilith, 2002).]

 

Laulaja-lauluntekijä myöntää, ettei hänen huumorinsa aina mene läpi ja että huumorissakin on alueellisia eroja. – Jos vertaa esimerkiksi oululaisia ja helsinkiläisiä, niin johan ne näyttävätkin erilaisilta. Ja niitä huvittavat eri asiat. Se voi tietysti johtua siitäkin, että pohjoisessa on taivas lähempänä, kuten keskiajalla uskottiin, Kuula sanoo. [www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kulttuuri/2002/10/134617] Joskus pohjoisuutta edustaa fyysinen kokemus:

 

Miten lämpö ruumistasi katoaa?

Miten mikään voisi enää kiinnostaa?

Miten kylmä tuuli pohjoisesta puhaltaa?

Jääkausi alkoi siitä.

En minä sinulle

ilmeisesti riitä.

[Kappaleesta ”Jääkausi”, sanoittaja ja säveltäjä Kuula, Maritta. Kappale on julkaistu Maritta Kuulan albumilla Ampiaisten kuningatar (Castafiorello, 2008).]

 

Kuula on syntynyt Oulussa 1960-luvulla (tarkkaa syntymävuottaan hän ei halua paljastaa) ja asuu nykyisin Helsingissä.

 

Niin yksin ja kylmissään

J. Aslak Räsäsen (Ruotomieli, Haukipudas, Oulu) sanoitusten miljöönä on usein mielikuvituskaupunki, jonka perustukset on valettu kylmiin kokemuksiin Pohjois-Suomessa. Vuonna 1978 syntynyt Räsänen asuu synnyinkaupungissaan Oulussa, mutta lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Kiviniemen kalastajakylässä Haukiputaalla.

 

– Eräällä tasolla laulujeni pohjoisuus ilmenee kapinana ja kritiikkinä sitä itseään vastaan. Kun kirjoitan kaupungin öisestä kadusta, kuvittelen tuon kadun korkeiden talojen edustalle kuin suurkaupungissa mutta samalla autioksi kuin pienessä paikassa. Kun tuohon kaupunkiin koittaa talvi, kuoleman marras, se on valkoinen ja hyinen, mitä talvi ei ole koskaan suurkaupungissa. Lauluissani on vuodenaikoja neljä, ja ne ovat selkeästi pohjoiset, kertoo Räsänen, joka tietoisesti välttää suoria linkkejä mihinkään konkreettiseen. Hänen mielikuvitettu, kylmästi puhaltava pohjoisensa tulee harvoin alleviivatuksi.

 

– Pohjoisuutta on tarve taistella itsensä ja ympäristönsä kanssa. Sitä on yksinäisyys jopa ja etenkin yhteisöissä. Koen tämän yhdistävän pohjoisia kertojia aina Timo K. Mukasta A. W. Yrjänään. Yhtä väkevä, joskin eri sävyinen yksinäisyys hohkaa muun muassa Nick Caven, Van Morrisonin, Tom Pettyn ja Bob Dylanin tuotannossa, joten uskon myös lauluntekijän maailmanyksinäisyyteen, jonka pohjoinen tarkentaa.

 

Yksinäisyys ei ole pelkkää yksinoloa, vaan kuolettavaa maniaa. Siihen kuuluvat taistelun lisäksi kykenemättömyys luovuttaa, elämänjano ja kolhunnälkä. Räsäsen lyriikoissa väijyy kuolema. Amerikkalainen murhaballadi sävyttyy niissä pohjoisen itsemurhaballadiksi:

 

ja jos mä vauhdissa ääreen ratin nyt nukahdan

ja läpi sillan kaiteen mä pamahdan

se olkoon niin, herra, en aio pysähtyy

iättömyydessä mä matkaani jatkan

[Kappaleesta ”Ajovalot”]

 

Joskus Räsäsen hahmo tarpoo omalakisessa ja urbaanissa autiomaassa, periferiassa kaukana kaikista keskuksista:

 

myötä vastatuulen

neulaani mä nuollen

ajauduin maalle pahalle

radan tuolle puolen

[Kappaleesta ”Radan tuolla puolen”]

 

Räsänen käyttää välillä kerronnassaan vierasta slangia ja termistöä. Hän ”dylanittaa” tai ”loureedittää” kielensä samalla kun hyödyntää pohjoisen puheen kolinaa ja kolkkoutta:

 

rakensin laulusta tornin

mutsi mietti minkä takii

ryhtyä moiseen puuhaan

olisit mennyt vaikka lukeen lakii

[Kappaleesta ”Tornilaulu”, kaikissa sanoittaja Räsänen, J. Aslak (pseud.), säveltäjä Ruotomieli. Kappaleet julkaistu Ruotomielen albumilla Delta City (Rockhopper Music, 2007).]

 

Julman maan poika se matkustaa

Esa Eloranta (Garbo, Oulu) on perinteisempi tarinankertoja ja matkantekijä [Tarinoita, mutta ei niinkään selvästi pohjoisia, kertovat myös Eero Hyyppä (s. 1961 Oulussa) Juliet Jonesin sydän -yhtyeelleen tekemissä kappaleissaan sekä Zen Cafen Samuli Putro (s. 1970 Helsingissä, viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Raahessa)]. Pohjoinen on läsnä Garbo-yhtyeen 1980-luvun levytyksissä, ei niinkään selvästi Elorannan myöhemmässä soolotuotannossa. Vuonna 1963 Oulussa syntynyt Eloranta asuu nykyisin Helsingissä.

 

Pohjoisuus kuvastuu Elorannan laulujen henkilöissä usein vähäsanaisuutena. – Laulujeni yksinäinen mies kamppailee arkensa kanssa, etsii jotain järkeä elämäänsä. En yleensä kuvaile juurikaan maisemaa, mutta se on läsnä kylmyyttä huohottavana, lauluntekijä kertoo. Esimerkiksi Garbo-hitti ”Poika julman maan” [Julkaistu Garbon debyyttialbumilla Julma maa (M & T Tuotanto / Lighthouse, 1986).] kuvastaa jurohkon nuorenmiehen tuntoja Oulussa. ”Suomalaisessa unelmassa” laulun minä ajelee jouluaattona jossain päin Pohjanmaata ja pysähtyy hetkeksi tien sivuun. Road movien tuntu on ilmeinen:

 

Pysäytin auton ja mä seison siinä

keskellä hiljaisuutta

potkaisen routaista maata ja mietin mitä tää kaikki merkitsee

Ja mä seison siinä ikuisuuden

täällä vasta huomaa miten pieni sitä on

täällä on pakko miettiä mitä haluaa ja mitä todella tarvitsee

[Kappaleesta ”Suomalainen unelma”, sanoittaja ja säveltäjä Esa Eloranta. Julkaistu Garbon albumilla Pitkä tie (Megamania, 1989).]

 

Mikäli Elorannan hahmo matkaa etelästä kohti pohjoista, hänellä on paljon sielunveljiä rocklyriikassa, esimerkiksi kappaleissa ”Kotiinpaluu, jotenkin” (Tommi Liimatta) [Julkaistu Absoluuttisen Nollapisteen albumilla Olos (Megamania, 2000).], ”Jäämeri” (Jyrki Mäki) [Julkaistu Radiopuhelimien albumilla Jäämeri (Spirit, 1992).], ”Palaan pohjoiseen” (Jarno Mällinen) [Julkaistu Radiopuhelimien albumilla K.O. (Spirit, 1990).], ”Maa on voimaa” (Kauko Röyhkä) [Julkaistu Kauko Röyhkän & Nartun albumilla Maa on voimaa (Euros, 1985).] ja ”Viiden tuulen lakki” (Pupu Lihavisto) [Julkaistu The Leo Bugarilovesin albumilla Bitter (Bad Vugum, 1995).]. Viimeksi mainittu The Leo Bugariloves -klassikko on nasakkuudessaan helmi: Laulun minä lähtee kauas Lappiin päässään uusi viiden tuulen lakki. Kaikki rahat menivät tuohon lakkiin, eikä Lappiin sen takia päästy, mutta siitä huolimatta ”reissu meni ihan nappiin”.

 

Lapin ganstat muistavat Moskua

Rap-duo Hannibal ja Soppa eli Hannu Stark ja Soni Ylisuvanto vastaa muun muassa suomihiphop-ryhmä Tulenkantajien (Rovaniemi, Tampere) sanoituksista, jotka liittyvät vahvasti pohjoiseen ja nimenomaan ryhmän syntykaupunkiin Rovaniemeen eli ”Rolloon”. Kaikkien maailman hiphoppareiden tapaan myös Rollon kolleilla on oma jengighetto, Länsikangas, josta ollaan ylpeitä ja jota edustetaan rinta rottingilla:

 

Parempaa paikkaa kasvaa ei ois nuorelle voinu olla

Tässon kourallinen just sen hoodin kolleja koolla:

PeeKoo, Soppa, Piru ja Hannibaali

Neljä kollii jokka länsilaitaa edustaa

[Kappaleesta ”L.K. – meän#1”, sanoittajat Stark Hannibal, Ylisuvanto, S., Keinänen, P. ja Ruonamaa, V., säveltäjät Tulenkantajat ja Otsala, A. G. Julkaistu Tulenkantajien albumilla Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti (Poko, 2003).]

 

Oman reviirin merkitys tiivistyy jo edellä lainatun kappaleen nimessä: ”L.K. – meän#1”. Rolloon ei silti aina sitouduta ilman varauksia, vaan sen stereotypiolle jopa irvaillaan: ”Revontulet hohkaa, takapihalla poroja.[Kappaleesta ”Get down”, sanoittajat Stark, Hannibal ja Herra Soppa (pseud.), säveltäjät Niemelä, Jarkko ja Herra Hadji (pseud.). Julkaistu Tulenkantajien esikoisalbumilla Tulenkantajat (Poko, 2001).] Myös paikallista mytologiaa ironisoidaan: ”Mut jos on hätä, eti Moskun hauta.” [Kappaleesta ”Poroajelu”, sanoittajat ja säveltäjät Tulenkantajat ja Otsala, A. G. Julkaistu albumilla Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti (Poko, 2003).] Tulenkantajat räppäävät ja uhoavat pohjoisen murteella omasta lappilaisesta alkuperästään ja merkitsevät kotiseutunsa hyvin usein nimeämällä:

 

Joten nilikki älä yritä, se on Rollo beibe

Jos täällä piekset suuta, saat iskuva pollaan beibe

[Kappaleesta ”Rollofunk”, sanoittajat Stark, Hannibal ja Herra Soppa (pseud.), säveltäjät Marko Olavi ja Herra Hadji (pseud.). Julkaistu albumilla Tulenkantajat (Poko, 2001).]

 

Paikallisuuden merkitsemisessä hyödynnetään myös erämaaestetiikkaa ja eläinkuvastoa. Tosinaan pohjoista katsotaan kaukaa kotoa, jolloin oman identiteetin syrjäseutuisuus tulee selvimmin ilmi (”heilläpäin tämmösiä landeja ei katota”). Silloin muistetaan omat juuret ja kuulijaa jopa rauhoitellaan:

 

Muutto Manseen hei jea, morjessta vaan

Mutta ei hätää

Te tiiätte missä sydän on

– –

Ei voi ku toivoo että taas pohojosessa ois

Meikä pohtii ku vaihtuu kurssi koillista kohti

[Kappaleesta ”Ei hätää”, sanoittajat Stark, Hannibal ja Herra Soppa (pseud.), säveltäjät Marko Olavi ja Herra Hadji (pseud.). Julkaistu Tulenkantajien albumilla Teillä laki, meillä laulu (Poko, 2002).]

 

Tulenkantajien kotikeskeiset kertomukset korostavat pohjoisen omalakisuutta ja erilaisuutta: Lihasta ja luusta taotun Lapin miehen kommunikointiin kuuluu vittuilu, joka yltyy samaa tahtia sekoilun kanssa [Lapin kesytöntä miestä kuvataan tällä tavalla kappaleessa ”Näin on näreet”, sanoittajat ja säveltäjät Tulenkantajat ja Otsala, A. G. Julkaistu Tulenkantajien albumilla Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti (Poko, 2003).]. Samankaltaista suoraa puhetta löytyy pohjoisen hc-punkista, esimerkiksi Läjä Äijälän (Terveet kädet, Tornio) lyriikoista.

 

Painetussa lehdessä olevat kuvat:

Kauko Röyhkä. Kuva Spinefarm

Absoluuttinen Nollapiste. Kuva Hannu Iso-Oja

Maritta Kuula. Kuva Marjo Tynkkynen

Ruotomieli. Kuva Jouni Haapakoski

Tulenkantajat. Kuva Tuula Alajoki

Levynkannet © Artistit