Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  4 valmennuspäiväkirja

Aikakauslehti
www-artikkelit

Valmennuspäiväkirja, neljäs luku

Paavo 23.4.2004:

Maanantaina, huhtikuun yhdeksäntenätoista, haastattelen sitten Jouni Kestiä. Mukava mies, vaimo leipoo hyvää suklaakakkua. Unohdan kiitellä. En ole varautunut neljään tuntiin, sanelimeen on kasetteja mukana vain kolme. Loppuvat kesken Kestin kertoessa, kuinka Paakin Petteri hänet toissa vuonna tilasi Kemiin soittamaan taustoja mykkäfilmille. Ollaan päästy siihen, kun kaikki kutsuvieraat, elokuva-alan huippuja, kiittelevät Kestiä.

Nauha päättyy, tarina jatkuu. Tarinassa Kaurismäen veljekset Aki ja Mika roudaavat oululaisen poikkitaiteilijan kalustoa, ja oululainen poikkitaiteilija ihmettelee, että jaaha, tämmöstäkö tämä on, tämmösiäkö nämä on, ihimisiä kaikki. Kerron oman tarinani Sodankylästä, Wim Wendersistä ja juopuneesta Akista. Ihmetellään yhdessä ihmisten tavallisuutta, ja Kestin maalauksia, että mitä kummaa näissä sitten on. Ei mitään. Että sillä tavalla vallankumouksellisia, että eivät rahankiertoon osallistu, kun kuvataiteilija itse on onnistunut kaikki mahdolliset ostajat karkottamaan. Tälle naureskellaan, vaihdetaan sähköpostiosoitteita. Vielä kuistin portailla muistan kertoa toisenkin tarinani tavallisesta taiteilijasta; sen, jossa Brightonissa päädyn Miles Davisin ja John Coltranen kanssa esiintyneen jazzlaulajan vuokralaiseksi ja jossa tyhjennämme pitkien iltojen kuluksi rommipulloja ja kuuntelemme laserlevyiltä vanhaa jatsia. Se on hyvä tarina.

Jonne soittaa vielä illalla, vastaa yhteen kysymykseen, johon epäilee jättäneensä vastaamatta. Kiittelee mukavasta haastatteluhetkestä ja kehuu kysymyksiä. Itse en osaa sanoa, esitinkö yhtään. Häkellyn – en ole varma, yritetäänkö tässä neljättä valtiomahtia manipuloida vai vilpittömästi lähestyä. Kaljakavereitahan Kesti ei ainakaan yritä kerätä; mainitsi olevansa raitis, kun kertoi kerran kieltäytyneensä tunnetun amerikkalaisen muusikon suomalaisten jatsifestareitten takahuoneessa tarjoamasta viskistä. Jotakin tässä on takana.

                                                                                                        seuraava jakso >

                                                                                                       sisällysluettelo >>