Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Pienten tähden

Aikakauslehti
www-artikkelit


Pienten tähden

Pääkirjoitus 6/2009

Kaltion vuoden 2009 viimeisen numeron teema on tähti.


Tähteys, sekä todellinen säteily että halpa markkinakiilto, ovat pohdinnan kohteina lehden teksteissä. Tilansa saavat myös pohjoisen kulttuurin tähdet, niin himmenneet kuin vasta syntymässä olevat. Lehden aloittavaksi jutuksi valikoitui kuin itsestään Pasi Pikkupeuran 1970-lukunostalgiaa kumpuava artikkeli psykedeelisestä underground-lehti Tähdestä. Takana kenties häämöttää Kaltion tekijöiden mahtipontinen samaistuminen ajatukseen, että pieni kulttuurilehtikin voi olla, Pikkupeuraa siteerataksemme, "tajunnan räjäyttävä" ja valaista pohjolan synkän, ilmastonmuutoksen pimentämän sydäntalven.

* * *

Tähdet, enimmäkseen pienet mutta paikoin myös suuret, vilkahtelevat siis lehden sivuilla monissa muodoissa – jätettäköön lukijalle osa oivaltamisen ilosta.

* * *

Joululahjaksi lukijoillemme emme lahjoita materiaa vaan hengen ravintoa uusien vakiopalstojen muodossa. Oulun yliopiston tuore kirjallisuuden professori Kuisma Korhonen aloittaa Kaltion esseistinä tekstillään "Itkevät kivet". Lisäksi Kaltio ryhtyy julkaisemaan lehden kolumnistina toimineen Teemu Mäen näkemyksiä tekstien ohessa myös kuvin. Palsta perii tekijänsä toiveen mukaisesti kolumnin nimen Teemu näki.


Sanna Karkulehto
ja Johanna Ylipulli