Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Käymälää kyttää ain junan kissa - Markus H. Korhonen

Aikakauslehti
www-artikkelit
Käymälää kyttää ain
junan kissa

3/99                                          Teksti: Markus H. Korhonen
Kuva: Jaani Föhr

Norttiavetäviä kalkkinaamaisia ja korpinmustatukkaisia anorexia-pimuja, mannapuuron värisiä pentuja, jäkättäviä broilerin muotoisia mummoja keinokuituisissa kukkaleningeissään...

Meillä on huonommat raiteet kuin esimerkiksi Italiassa - säänvaihtelut sen tekevät. Kiskot vääristyvät. Oulusta "itäkautta" Lahteen. 11 tuntia kuumassa junassa. Makuuvaunussa ja onneksi yksin. Junaan tuntuu aina kerääntyvän kaikenlaisia tyyppejä. Yleensä kielteisiä olioita. Suttuisia, ylisosiaalisia juoppoja, jotka pyrkivät ilahduttamaan junnaavalla örinällään kanssamatkustajiaan.

Lisäksi on loputtomasti ankeita hahmoja; melankolisia vanhempia naisia ja mannapuuron värisiä pentuja. Lapsiperheitä, jotka häkslättävät ja kinaavat koko ajan. Tyhjäkatseisia avohoitopotilaan perikuvia kyylää kasseineen nurkkapaikoilla. Maakuntien "hienoja rouvia" lipsuvine peruukkeineen ja ukkoja, joilla on kapealierinen ja aivan liian pieni hattu kansanomaisesti takaraivolle kallellaan. Hiki haisee ja kaikilla on ruskeat kengät, joissa paksut nauhat. Nulikat nukkua rösöttävät estottomasti ja antavat törkyisten sukkien peittämien koipiensa sojottaa käytävälle. Vanhoissa tupakkavaunuissa oltiin vielä "asteen karkeampia". Ja aina haisi. Kalkkinaamainen ja korpinmustatukkainen anorexia-pimu veti norttia posket lommollaan ja nikkelihelyt kilisten - ilma huokui veneerisiä tauteja ja rumia sanoja. Ja konduktöörit... laskevat leikkiä. Aina samat jutut. Urheita ukkoja. Minä vetäydyin makuukoppiin ja istun siellä pelkkä aamutakki ylläni. Pysähdys ja Utajärven asema... varjele. Haisee palanut kumi. Kahvilassa kahvi maksoi ainakin seitsemän markkaa, ellei enemmänkin. Myyjällä kärähtänyt permanentti ja muoviset, vihreät korvakorut.

Lonkutilonkutilonkuti... "Eila se meni, kuule Kran Kanarialle..." - kuuluu käytävästä närpäkällä akanäänellä lausuttuna. Aurinko räköttää ikkunasta silmiin. Olipa taas näky, kun ihmiset tunkivat naamaansa eväitä tunkkaisessa sinisävyisessä päivävaunussa. Maalaisisovanhemmat ja kaupunkilaislapsenlapset. Halvattu! Niillä oli litran paketti puolisulanutta jäätelöäkin. Vaarilla lirusolmio kaulassa ja vaatteet liimaantuneet hikiseen ruhoon aina paksusta punaniskasta sinisten teryleenihousujen natisevan ahtaalle vyötärölle. Verkkopaita näkyi tihkuvan nylon-pinnan lävitse. Eikö se ole joku osmoosi se ilmiö, kun neste imeytyy kiinteän materiaalin lävitse. Pennut vätkyttivät makkaravoileipää ja joivat pullon suusta keltaista limsaa. Jatkoivat vätkyttämistä suut auki ja ryhdittöminä. Mummi kääri jäkättäen kelmuja ja nyki hermostuneesti 70-luvun keinokuituista kukkaleninkiään, joka "veti" joka paikasta paljastaen samalla tuskallisella tavalla muorin broilerin muotoisen olemuksen. Sulotar Hieronymus Boschin groteskista maalauksesta, tai vaikka Neuvosto-Viipurin perunatorilta. Solttu makasi kuulokkeet korvilla ja olkitukka pystyssä. Pioneerin-torvelo oli vissiin lomilla.

Tämä on naturalistinen totuus. Ehkä tässä on perustavaa inhoa suomalaisten ruumiineritteiden tuoksua kohtaan ja arkuutta kestää kolisevaa, helteistä valvetilaa. Ilkesin mennä WC:hen. Loukko. Haju. "Käymälää kyttää ain junan kissa". Huumoria. Löyhkä. Joku sika on taas laskenut ohitse. Miksi nämä värit? Taas tuo 70-luku... Tappava oranssi... vanhan bemarini väri... kuppilan muovituolit... Takaisin makuukoppiin. Ovi lukkoon. Pikku "sikiö" kirmaa käytävässä ja inttää äitinsä kanssa. Miksei se nainen tukista sitä? Penikoilla ei ole mitään kuria enää. Raiteet lonkuttavat ja suomalainen maisema rönttäisine taloineen mataa ohitse ilta-auringossa. Lada-autot sotkuisilla pihoilla - tietysti oranssit tai neonvihreät maalaistalot. Luoja... Onkohan "osulassa" ollut joskus 70-luvun akryylimaalien tai muiden sellaisten poistomyynti? Vinot navetat ja hylätyt, ruostuneet maatalouskoneet, öljytynnyrit... Turvonneita akkoja bikineissä... seisovat kädet puuskassa pihoilla... kesäiltaa viettämässä... Ukot hikisine kaljamahoineen rappusilla, kaljapullot maassa jalan vieressä. Inhorealistinen ylistys pohjoiselle miesvartalolle... olisivat varmasti päässeet Fellinille statisteiksi. Ruotsin sukulaisten volvoja ja älyttömiin paikkoihin sijoitettuja puutarhakeinuja. Ei tosin puutarhan häivääkään - tarjousorvokkeja maahan asetetun traktorinrenkaan (siniseksi maalatun) keskellä. Estetiikkaa Oulun läänin keskivaiheilla... Kainuu lähestyy... punainen viiva... se Ilmari Kianto, se oli sitten herkkävaistoinen mies.
Juna mataa edelleen, eikä henki tahdo kulkea. Ohikulkijoiden peittelemätön örinä häiritsee. Humaltuneiden naikkosten teräviä ja kimakoita kommentteja... Tietysti horjahti vaunuosaston ovea vasten! Mitäs pisti, letukka, kiilakorkokengät jalkoihinsa ja juoda rämitti viisi tuoppia sen perässä kompuroivan tollon kanssa! Menkää saakeli, humppafestivaaleille koko sotnia! Hetken aikaa on hiljaisempaa. Joku alumiinilista "ottaa resonanssia" junan tärinästä ja aloittaa puolihämärässä makuuosastossa ärsyttävän, konekiväärimäisen räpätyksen, joka ei ota loppuakseen. Minkälaistahan se olisi matkustaa junalla oikein Kiinaan asti? Mietin sitä kun yritän saada unta kuumuudelta, närästykseltä ja pyhältä kiukultani. Olenkohan minä liian ankara tätä maata ja sen kansaa kohtaan? Jos kärsin näin kamalasti junamatkustamisesta, niin eikö olisi viisainta mennä autolla, tai leikkiä hienoa ihmistä ja lentää? Uni tulee ja minä lennän unessani - nakupellenä - jossakin Toscanan taivaalla ja pyydystän tortellineja hopealusikalla... Firenzen lukuisat kirkonkellot soivat humisevassa suvituulessa... luulisi tälle paskiaiselle kelpaavan.