Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Keskustelua 6/2006, Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen: Ettei totuus unohtuisi

Aikakauslehti
www-artikkelit

Joulukuu 2006

Keskustelua 6/2006

 

Teksti: Risto Uimonen

Ettei totuus unohtuisi

Paavo J. Heinonen analysoi pitkässä kirjoituksessaan (Kaltio 4/2006) syitä, jotka johtivat siihen, ettei Oulua valittu Suomen ehdokkaaksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2011. Hän päätyi pitämään yhtenä syntipukkina Kalevaa ja minua sen päätoimittajana sekä eräitä lehden toimittajia. Heinonen oli lukenut kirjoituksiamme suurennuslasin kanssa ja katsoi poimimiensa yksittäisten lauseiden todistavan, että Kalevan asenne kulttuuripääkaupunkihakemusta kohtaan on ollut tarkoitushakuinen.

Jotta Kaltion lukijoille ei jäisi väärää käsitystä asiasta, haluaisin valottaa lyhyesti Kalevan linjaa kulttuuripääkaupunkihakemukseen. Toisin kuin Heinonen tekee, Kalevan kantaa ei voi lukea mistään muusta kuin pääkirjoituksista ja päätoimittajan kolumneista.

Siinä vaiheessa, kun Oulussa pohdittiin kulttuuripääkaupunkihakemuksen jättämistä, Kaleva rohkeni epäillä, onko kaupungilla menestymisen mahdollisuuksia kisassa. Mutta heti sen jälkeen, kun hakupäätös tehtiin, Kaleva lähti tukemaan Oulun hakemusta ja ponnisteluja. Julkaistujen linjausten lisäksi kantamme kävi ilmi Kalevan toimituksen Oulussa viime talvena järjestämästä tietoiskusta. Lennätimme paikalle muun muassa ylipormestari Eva-Riitta Siitosen, koska hän toimi Helsingin kaupunginjohtajana silloin, kun se oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tilaisuus järjestettiin Oulun hakemuksen pitämiseksi esillä.
 
Kun Oulun huono sijoitus paljastui, Kaleva ryhtyi analysoimaan epäonnistumisen syitä. Se tehtiin olettaen, että terve itsekritiikki vie kehitystä eteenpäin. Avasimme samalla Kalevan kulttuurisivulla keskustelupalstan, jonne toivoimme lukijoilta kirjoituksia siitä, miten Oulun suunnitelmia voisi parantaa ja miten Oulusta tehtäisiin parempi kulttuurikaupunki. Meistä ei ole fiksua toteuttaa sellaisenaan suunnitelmaa, joka pärjäsi huonosti ulkopuolisen raadin ja kulttuuriministeri Tanja Saarelan arviossa. Oulu ei ole vielä kulttuuripääkaupunkikunnossa, mutta siitä pitää tehdä hyvä kulttuurikaupunki.

Uutisjutut ovat uutisjuttuja. Niissä Kaleva seurasi hakemuksen edistymistä tarkasti ja totuudenmukaisesti. Lehti paljasti lukijoilleen jo ennen virallista julkistusta, että Oululle käy huonosti vertailussa. Muuta ei ollut tehtävissä. Lehti menettää uskottavuutensa, jos se vääristelee totuutta uutissivuillaan.

Lehden pitää olla rehellinen myös linjanvedoissaan. Mitähän lukijat sanoisivat nyt, jos olisimme hehkuttaneet pääkirjoitussivulla, että Oulun hakemus on paras. Kuka uskoisi Kalevan linjauksiin enää sellaisen propagoinnin jälkeen? Nyt jokainen näkee, että emme iskeneet Oulun mahdollisuuksia arvioidessamme kirvestä kiveen.

Risto Uimonen
päätoimittaja, Kaleva