Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Elokuva Mieskuoro Huutajista, Mika Ronkainen - Jussi Vilkuna

Aikakauslehti
www-artikkelit
Elokuva Mieskuoro Huutajista

1/03                                          Teksti: Jussi Vilkuna
Kuvat: Klaffi Tuotannot

"Jossakin vaiheessa ajattelin, että saa olla viimeinen dokkari, jonka teen", Mika Ronkainen sanoo helmikuussa ensi-iltaan tulevasta Huutajat-dokumenttielokuvastaan.

Mieskuoro Huutajista kertovassa elokuvassa kuoron johtajan Petri Sirviön luomisprosessi johtaa konflikteihin kuoron ja ulkomaailman välillä, toisinaan myös kuoron sisällä. Mutta ei elokuvan tekeminenkään aivan ongelmatonta ollut.

Huutajat-elokuva syntyi oululaisen Klaffi Tuotantojen ja tanskalaisen Lars von Trierin omistaman Zentropa Realin yhteistuotantona. Huutajat oli Ronkaisen ohjaamista elokuvista ensimmäinen kansainvälinen yhteistuotanto ja kustannuksiltaan selvästi aikaisempia kalliimpi, minkä Ronkainen kertoo stressanneen. Turhautumista aiheutti myös se, että elokuvan valmistuminen venyi. Kesti viisi vuotta ennen kuin se oli valmis.
- Kävimme välillä aivan liian isoilla kierroksilla, Ronkainen tunnustaa. Hän kertoo, miten paineita toi esimerkiksi kalliin jäänmurtajan tilaaminen kuvauksiin yhdeksi päiväksi, jolloin piti vain luottaa siihen, että sää on kuvaukseen kelvollinen.

Mika Ronkainen on itse ollut Mieskuoro Huutajien jäsen vuosina 1994-1998.
- Sinä aikana kuoro breikkasi itsensä läpi ulkomailla, lopetti bussilla matkustamisen ja alkoi majoittua kunnon hotelleissa ja organisaatio ammatillistui.
Huutajien jäsenyys antoi Ronkaiselle sisäpiiriläisen näkökulman kuoroon.
- Voidaan sanoa, että tein neljä vuotta risöötsiä kuorosta ja tunsin sen maailman, missä ne pyörii. Kuorolaisuus antoi myös paremman pääsyn tilanteisiin, jossa joku muu kuvausryhmä ei olisi onnistunut.

Paineita syntyi myös kohteen ja tekijän välille. Petri Sirviö on tunnetusti tarkka kuoron julkisuuskuvasta. Sirviö olisi halunnut tietää tarkemmin kuin Ronkainen pystyi etukäteen kertomaan tulevan dokumentin sisällöstä ja tulkinnasta. Ronkainen sanoo työskentelytapansa olevan varsin intuitiivinen, mistä johtuen hän ei pystynyt riittävän tarkasti kertomaan kuvaussuunnitelmistaan.
- Dokumenttielokuvassa yllättävät tapahtumat tuovat monesti parasta matskua.
Olipa Sirviö jossakin vaiheessa tuiskahtanut, että tulee dokumentista minkälainen tahansa, hän vihaa sitä.

Oululaisen Klaffin, jossa Mika Ronkainen myös on osakkaana, yhteys tanskalaiseen Zentropaan syntyi vuonna 2000 Klaffin toimitusjohtaja Kimmo Paanasen osallistuttua kansainväliseen tuottajakoulutukseen Twelve for the Future.
Ronkainen vietti pari kuukautta viime kesänä Zentropan studiolla Kööpenhaminassa, jossa veti filmin kasaan leikkaaja Pernille Bech Christensen kanssa. Tanskalainen leikkaaja toi tarvittavan ulkopuolisen näkökulman elokuvaan, pystyi näkemään sen, mikä materiaalissa on ei-suomalaisesta kiinnostavaa.
- Koska Huutajat on kansainvälinen ilmiö, ajattelimme, että tiimiin on hyvä saada yksi ulkomainen henkilö.
Dogma-elokuvistaan tunnetuksi tulleen Lars von Trierin Ronkainen kertoi tavanneensa muutaman kerran. Eräänä aamuna Ronkaisen saapuessa studiolle Trier oli katsomassa leffan alkua. Hän vaikutti tyytyväiseltä, mutta oli kuitenkin esittänyt yhtä leikkausta, joka sitten toteutettiinkin.
- Ihan tavalliselta juutilta Trier vaikutti, ja kuten Sirviö tapaa sanoa, 300 grammaa paskaa silläkin on suolistossaan. Ei se sen kummempi ole.

Filmin keskeinen teema on nationalismi Huutajien taiteen kautta. Elokuva kertoo visuaalisesti sen, mitä Huutajat tekee taiteessaan. Elokuvan onnistumisesta Ronkainen kertoo:
- Jos yksikin katsoja, joka vielä on pitänyt Huutajia meluavana sonnilaumana, näkee heidän toiminnassaan muitakin merkityksiä, elokuva on onnistunut.
Huutajat-elokuva saa ensi-iltansa ja aloittaa teatterikiertueensa Suomessa 21. päivä helmikuuta. Televisiossa filmi nähdään vasta vuoden päästä.
Zentropalla on optio filmin levitykseen ulkomailla.
- Kun näkevät valmiin version, päättävät, ottavatko levitykseen, Ronkainen toteaa.

Jussi Vilkuna
Asiasta lisää: http://www.klaffi.com/huutajat/