Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Atte Kalajoki, kuolla, pahastua, olla pahastumatta

Aikakauslehti
www-artikkelit

 

5/04

Perinne jatkuu

Aikakauslehti Kaltiota on ilmestynyt 390 numeroa ja 13 924 sivua vuodesta 1945 lähtien. Ensi keväänä lehti täyttää 60 vuotta. Yksi aikakausi lehden historiassa on päättynyt. Kaltion perustaja, kirjailija, kunniatohtori, lehtimies, lehden kunniapuheenjohtaja, kamarineuvos Atte Kalajoki kuoli 16. päivä syyskuuta 90 vuoden iässä.

Vuoteen 1963 asti Kalajoki oli päätoimittaja, sen jälkeen hän kantoi vastuuta lehden taloudesta ja julkaisemisesta. Vuonna 1987 hän luopui Kaltion vastuutehtävistä. Linjauksia lehden sisältöön hän teki senkin jälkeen. Kalajoen rooli oli keskeinen Kaltion hengissä pysymisessä aina 1980-luvulle asti.

Tutustuin kamarineuvokseen vuonna 1998 alkaneella päätoimittajakaudellani. Vaikka hän ei enää ollutkaan hallituksen jäsen, kunniapuheenjohtajan ominaisuudessa hän toisinaan tuli yhdistyksen hallituksen kokouksiin. Nojasi keppiinsä, kätteli, istui alas, oli ajatuksissaan ja yhtäkkiä teki kysymyksen. Sitten kohteliaasti valitteli, että on aika tainnut ajaa hänestä ohi.

Kalajoki kirjoitti päätoimittajakaudellani kymmenkunta kirjettä Kaltiolle. Ensimmäisessä kirjeessään hän kertoo, että ei anna lehdelle haastattelua, mikäli kritiikkiä hänen eräästä kirjastaan ei julkaista koko laajuudessaan. Seuraavissa kirjeissään - hän luki lehdet suurennuslasilla läpi - hän kiitteli toimituksen aktiivista otetta, teki teräviä huomioita ja korjauksia nimiösivuilla olleisiin tietoihin, muun muassa titteleihin sekä kiinnitti huomiota lehden oikeakielisyyteen, kielen siivottomuuteen sekä siihen, että sarjakuvassa Lönnrot juo suoraan pullon suusta. Kalajoen mukaan Lönnrotilla ajan herrasmiehen tavoin oli aina juoma-astia kontissaan.

Kalajoki ihmetteli lehden ilmavaa ja väreillä konstailevaa taittoa sekä joutavia kokosivun kuvia. Hänen mielestään lehdessä annettiin liian paljon tilaa sarjakuvalle, eikä hän voinut käsittää sitä, miten seksuaalisuuteen liittyvät aiheet voisivat kuulua Kaltion linjaan. Eräässä viimeisistä kirjeistään hän totesi, että ei enää löydä Kaltiosta sitä pohjoissuomalaista henkeä, joka oli lehden neljässä ensimmäisessä vuosikerrassa.

Viimeisimmässä, 16.12.2003 päivätyssä kirjeessään Kalajoki pyysi yhdistyksen hallitusta kutsumaan koolle ylimääräisen vuosikokouksen, jolle hän esittäisi, että Kaltio ry ei enää julkaisisi Kaltion vuoden 2004 vuosikertaa. Hän totesi myös, että mikäli Kaltio ry jatkaa Kaltion kustantamista, hän ei näe muuta mahdollisuutta kuin erota yhdistyksen jäsenyydestä.

Totta vai hupenevien voimien aiheuttama parahdus - kukapa sen menee sanomaan? Kunnioitan Atte Kalajokea, joka piti periaatteensa ja pysyi linjassaan loppuun asti.


Jussi Vilkuna