Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Pääkirjoitus

Aikakauslehti
www-artikkelit

Pohjois-Suomen kulttuuristrategia

1/99

Osa pohjoisen kulttuuriväestä repäisi aikanaan vaatteensa, koska Pohjois-Suomen strategiassa ei syystä tai toisesta mainittu sanallakaan Pohjois-Suomen kulttuuria. Kulttuuri joutui sektorin asemaan, erilleen muusta yhteiskunnasta.

Tarvitseeko koko Pohjois-Suomi omaa kulttuuristrategiaansa, varsinkin kun kenttä on laaja ja nopeasti muuttuva ja mietinnöt laahaavat usein ajastaan jäljessä? Lienee parempi, että kulttuurinelämän tavoitteita asetetaan erikseen, kuin että strategiatyötä ei tehtäisi ollenkaan.

Eri pohjoisilla maakunnilla ja alueilla on omia kulttuuristrategioitaan. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurin kehittämisohjelma valmistui vuonna 1992. "Kulttuuri-investoinnit osana Rovaniemen elinkeinorakenteen kehittämistä" -raportti valmistui vuonna 1997. Samana vuonna Kainuussa valmistunut maakunnan kehittämisohjelma sisältää myös kulttuurin kehittämisohjelman. Lapin liitto perusti viime joulukuussa kulttuurityöryhmän kehittämään Lapin kulttuuristrategiaa.

Pohjois-Suomen maakuntien liitot päättivät neuvottelukunnan kokouksessaan joulukuussa Pohjois-Suomen kulttuuriasiainneuvottelukunnan muodostamisesta. Asian valmistelu on maakuntajohtajilla, eli ns. korkeimmassa kädessä. Hanke etenee mikäli maakuntajohtajilta löytyy henkilökohtaista mielenkiintoa kulttuuriasian edistämiseen.

Mitä muuta täällä pimeässä ja kylmässä eläminen on kuin kulttuuria? Kuten elinkeinoelämän parissa työskentelevä tuttava väitti, kulttuuria on kaikki muu paitsi biologia. Ja lisäsi samalla, että puhdas teknologia on kuin kovaa, mutta haurasta terästä, jonka pakkanen vielä murtaa. Olisiko mahdollista, että metsäteollisuus ja kaivannaisteollisuus, jotka jalostavat paikallisia raaka-aineita, ja erityisesti kaikki muu pohjoisen eläminen, oleminen ja elinkeinot ovat kulttuurista lähtöisin viime kädessä. Täytyy olla ihmisiä, jotka haluavat opiskella, työskennellä ja asua täällä ja sen jälkeen täytyy löytyä poliittista tahtoa synnyttää olosuhteita - ja niitä poliksia. Vai kulkevatko ihmiset vain työpaikkojen perässä seudusta riippumatta? Kuka ne työpaikat muuten synnyttää?

Yhteistyö valokuvaajien kanssa
Tämä lehti on toimitettu yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa. Pohjoinen valokuvakeskus on toiminut jo hieman yli kymmenen vuotta Oulun ja Lapin läänin alueella. Valokuvakeskus esittelee työkseen pohjoista, suomalaista ja kansainvälistä taidevalokuvaa mm. Rantagalleriassa Oulun Nuoriso ja kulttuurikeskuksessa ja Arktikumissa Rovaniemellä.

Esittelemme tässä lehdessä muutaman nuoremman polven valokuvataiteilijan töitä, jotka on valittu yhdessä valokuvakeskuksen kanssa.

Ajankohtaista ja ohjelmistoja -palstat
Lehdessä alkaa ilmestyä ajankohtaista - ja ohjelmistoa -palstat, ajankohtaisia kulttuuritapahtumia ja teattereiden, orkestereiden ym. ohjelmistoja. Pyydänkin tapahtumien järjestäjiä olemaan yhteydessä toimitukseen.

Jussi Vilkuna