Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Limingan taidekoulu

Aikakauslehti
www-artikkelit
Taidekoulu, johon ei tarvitse pyrkiä
Lokakuu 2003

Suomessa on yksi taidealan oppilaitos, johon ei tarvitse pyrkiä: Limingan taidekoulu, varsinaiselta nimeltään Limingan kansanopisto. Kansanopisto perustettiin vuonna 1892 ja kuvataidetta siellä on voinut opiskella syksystä 1966 lähtien. 1980-luvun puolivälissä kansanopisto muuttui kokonaan taidekouluksi.
Ensiaskeliaan taiteen saralla on ottanut jo kolmisen tuhatta nuorta, joiden joukosta on noussut lukuisia taiteilijoita, muun muassa Marika Mäkelä, Pekka Kauhanen, Frank Kappas, Sinikka Tuominen, Ari Koch ja Janne Räisänen. Taidekouluun tulee opiskelijoita eri puolilta Suomea. Erityisen vahva merkitys taidekoululla on alueellisesti. Yli puolet Oulun taitelijaseuran nuoremmista jäsenistä on Limingassa tiensä aloittanut.
Taidekoulun opetus on viime vuosina laajentunut sarjakuvaan ja animaatioon. Sarjakuvan opetus aloitettiin neljä vuotta sitten ja Limingan taidekoulu on tällä hetkellä ainoa koulu Suomessa, jossa voi kokovuotisesti opiskella sarjakuvan tekemistä. Animaation opetus aloitettiin kaksi vuotta sitten.
Opiskelijat valitaan taidekouluun hakemusten saapumisjärjestyksessä. Opiskelijoiden uskotaan itse tietävän, mitä ja missä haluavat opiskella. Rehtori Ari Karvonen kertoo Suomessa olevan ihan tarpeeksi oppilaitoksia, joihin täytyy pyrkiä. Huulena hän heittää, että jos jokaiselta pyydettäisiin kolme näytetyötä, niin kesällä, jolloin hän on yksin taidekoululla, hän historioitsijana ja yhteiskuntatieteilijänä lajittelisi 500 työn pinoa valittuihin ja hylättyihin. Taidekoulussa, jossa annetaan perusopetusta, alkeista kaikki kuitenkin lähtevät liikkeelle.
JV