Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Aurinkoista neuvostoarkea. Pohjoisen Venäjän filmejä, Pasi Pikkupeura

Aikakauslehti
www-artikkelit

Lokakuu 2006

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuvat Afbare-näyttelystä: Riku Lavia / Arktinen keskus

 

Aurinkoista neuvostoarkea
Pohjoisen Venäjän filmejä


Hymyilevä baskeripäinen teinipoika hyppelehtii pitkin lätäkköisiä katuja. On aurinkoinen kevätpäivä Murmanskissa 60-luvulla. Eihän Neukuissa tällaista pitänyt olla!?

 

Kyseessä on 15-minuuttinen mykkäfilmi, jonka nimi on jostain syystä 'Spring Troubles', vaikka kovin harmittomalta nuoren neuvostokansalaisen elämä siinä vaikuttaa. Ei nyt aivan Dziga Vertovia, mutta raikas läikehtivä impressio kuitenkin. Filmi löytyy Afbare-projektin käsikirjastosta Arktisesta keskuksesta Rovaniemeltä. Yhteensä siinä on yli 1500 digitoitua filmiä lähinnä 1960–80-luvuilta Luoteis-Venäjältä Murmanskin ja Arkangelin alueilta sekä Nenetsiasta. Afbaren hyvillä kotisivuilla (www.arcticcentre.org/afbare) on muun muassa Jukka Häyrisen tekemä filmi projektista.
 
Taiteellisuudessaan 'Spring Troubles' poikkeaa muusta materiaalista. Suurin osa on parin minuutin pätkiä aiheina kalastus, rakentaminen, maanpuolustus ja niin edelleen. Monista filmeistä puuttuu ääniraita.
– Se on tavallaan raakamateriaalia, toteaa projektia vetänyt Minna Turunen.

Filmeistä on koostettu kaksi DVD:tä lähinnä kouluille. From Past to Present (27 min.) antaa yleiskuvan alueen elinkeinoista ja niiden ympäristövaikutuksista. Northern Visions (67 min.) sisältää kolme Mark Robertsin ja Vesa Tuiskun filmiä: 'Changing Traditions' saamelaisten ja nenetsien poronhoidosta, 'Northern Promise' Barentsinmeren historiasta ja tulevaisuudesta ja 'Archangelsk'.

Suoraa propagandaa on aika vähän. Toisaalta sosialismi näkyy kaikkialla. On monta filmiä taidenäyttelyn avajaisista, ja se taidehan on "sosialistista realismia". Paljon on myös kuvattu kasvihuoneita. Napapiirin pohjoispuolella tuotetut tomaatit olivat eräänlainen "tieteellis-teknisen vallankumouksen" symboli.

Hommassa ei välttämättä ollut mitään järkeä, kuten ei ylipäätään siinä, että niin pohjoiseen asutettiin niin paljon ihmisiä. Hyvä, kriittinen oheislukemisto filmeille on Pekka Kauppalan kirja Venäjän Pohjola (1998). 'Spring Troubles' -filmiäkin voi katsoa monella tavalla. Joillekin kevään kimmeltävät lätäköt kertovat lähinnä Neuvostoliiton kehnosta tienrakennustaidosta.

Leninille elokuva oli taiteista ensimmäinen. Alueellisten tv-filmien tuottamiseenkin Neuvostoliitossa satsattiin, Afbaren tietokannassa on luettelo yli 35 000 filmistä. Mukana on myös jonkin verran YLEn aineistoa. Kriittisiä filmejä alkaa ilmestyä vasta 80-luvulla: vankileirien saaristosta, luonnon tuhoutumisesta ynnä muusta. Muutenkin aihepiiri avartui: missikisoja, kirkonmenoja, breakdance-esityksiä.

 

Moraalin ongelmia

Miksi suomalaiset ovat EU:n tuella monistamassa ja levittämässä kommunismin arvomaailmaa? Luultavasti se on aivan vaaratonta. Pitää olla aika erikoinen luonne, jos katsottuaan rakeisia mustavalkoisia tv-filmejä sillin pyynnistä ja tupruttavista tehtaista päättää ruveta ajamaan kommunistista maailmanvallankumousta.

Afbareen liittyy kiertävä näyttely 'Kelaa – Arktinen Venäjä arkistofilmeissä'. Se on onnistunut kokonaisuus, jossa on mukana muun muassa "tyypillinen" 70-luvun neuvostoliittolainen olohuone. Televisiossa kanava vaihtuu, kun katsoja vaihtaa sohvalla paikkaa. Selvästi on ollut rahaa ja tyylitajua käytettävissä. Sanon tämän hiukan katkerana – olin joskus Arktisessa keskuksessa näyttelysuunnittelijana, ja silloin ei rahaa tuntunut olevan ikinä mihinkään.

Näyttelyssä on myös öljynporaustornin pienoismalli. Siitä tulee mieleen kysymys, miksi EU:n pitää rahoittaa venäläisten filmien pelastamista – eikö se kuuluisi öljyllä rikastuvalle Venäjälle? Ja onko esimerkiksi öljy-yhtiöitä pyydetty sponsoreiksi? Ehkä ne hyvinkin haluaisivat kiillottaa tundralla töhriytyneitä julkisivujaan? EU:n lisäksi projektia rahoittavat Lapin yliopisto, Lapin lääninhallitus, TV Murman, TV Pomorye Archangelsk, Filmpool Nord, Siida ja Suomen kulttuurirahasto.


 

Katuelämää

Yksi arvokas aihe on tavallinen katuelämä. Monesta suomalaiskaupungista tuskin löytyy samaa määrää esimerkiksi museonäyttelyissä käyttökelpoista filmimateriaalia kuin Murmanskista ja Arkangelista. Mainittakoon, että 'A Holiday of Frienship in Rovaniemi' -filmissä (1974) kuvataan Rovaniemeä ja vähän Kemiäkin. Filmi kestää reilut 20 minuuttia, tosin siinä on paljon joutokäyntiä: Esko-Juhani Tennilä ja Paavo Väyrynen puhumassa Keskuskentällä ja niin edelleen. Filmi on melkoisen kärsinyt ja ilman ääntä.

Toinen mielenkiintoinen löytö on viidentoista minuutin alkeellinen nukkeanimaatio 'Musical Revue' 60-luvun puolesta välistä. Mainiota videomateriaalia jollekin oudolle rock-yhtyeelle (tekijänoikeudet ovat TV Murmanilla). 70-luvulta on parikin matkailumainosta Murmanskista – viehättävää neukku-charmia. Musiikkifilmi 'With a Song through the Ocean' (17:16) vuodelta 1967 on onnistuneesti vanginnut sen optimismin, jota tuohon aikaan Neuvostoliitossa esiintyi, viimeistä kertaa. Näitä pitäisi näyttää televisiossa ja pohjoisen elokuva- ja videofestivaaleilla!

Filmeissä esitellään myös ufoja ('Abnormal Phenomen'), Kargopolin leikkikalutehdasta, Sven Lokkaa ja koulupoikia maapuolustusharjoituksissa. 'Aerosledge' kuvaa merkillistä lumikiitäjää. Muotiakaan ei ole unohdettu. 'Severnye Zori Nr 13 D66' (10:21) kuvaa Murmanskin Rauhan- ja ympäristöfestivaalia heinäkuussa 1989, jolla itsekin olin mukana. Melko älytön tilaisuus, kirjoitin siitä jutun (Pohjoistuuli 2/89). Esiintyjinä olivat muun muassa Jalla Jalla ja Sielun Veljet, mutta filmiin on valittu joku hard rock -yhtye. Yhtyeen musiikkia on toimituksessa ilmeisesti pidetty liian vaarallisena, ja päälle on äänitetty jonkinlainen musiikkikollaasi Bill Haleyta ja jotain neukku-twistiä!

Filmit ovat varsin hidastempoisia, ja paljon näytetään vain puhuvia päitä. Kannattaa huomioida, että nauhan saa pyörimään viisinkertaisella nopeudella ilman, että informaatiota ehtii juuri menettää.

 

Visioita

Nyt on siis mahdollista seurata entisen Neuvostoliiton arktista arkea. Haluaisivatkohan ne Venäjällä katsella vanhoja suomalaisia tv-filmejä? Tuskin, suuret maat – varsinkin entiset imperiumit – tapaavat olla itseriittoisia. Sen sijaan Venäjän suomen- ja karjalantaitoiset ehkä haluaisivat seurata Suomen nykytelevisiota, mutta on varmaan turha odottaa, että YLE tekisi jotain asian suhteen.

Afbare-projekti kestää vuoden 2006 loppuun. Mitä sen jälkeen? Voisi perustaa projektin, jonka puitteissa kerättäisiin ihmisten kaitafilmejä Luoteis-Venäjältä. Suomessa on vastaava projekti toteutettu. Saataisiin intiimi ja sensuroimaton katsaus neuvostoarkeen. Myös valokuvia kannattaisi kerätä, sekä yksityisiltä että kameraseuroilta.

Saksalaiset kuvasivat varmaan sodanaikana Lapissa – niistäkin filmeistä pitäisi saada kokoelma Arktiseen keskukseen. Samoin Suomen elokuva-arkiston Lappi-filmeistä. •


Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuvat Afbare-näyttelystä: Riku Lavia / Arktinen keskus