Kun kaupunginteatteri olisi taas alkanut käynnistellä toimintaansa, olisi edessä ollut ankara rekrytointi. Yli puolet teatterin väestä olisi ehtinyt irtisanoutua lomautuksen aikana. Ouluun olisi virrannut etelästä uutta draama-ammattilaista ja kaupungin teatteri-ilme olisi nyt täysin uudenlainen. Raikas! Elävä! Ravisteleva! Pienet teatterit houkuttelisivat katsojia järjestämällä Rotuaarilla ja kauppatorilla säkenöiviä performansseja ja yllätysnäytöksiä. Lopulta teatterin uusi imu nähtäisiin jopa Kärppä-otteluiden vähentyneissä katsojamäärissä.

Teatterista on helppo kuvitella kaikenlaista. Jotta en sortuisi pelkkään kuvitteluun,
kysyin Espoon Kaupunginteatterin johtajalta Jussi Helmiseltä neljä kysymystä. Helminen
toimi Oulun kaupunginteatterin johtajana vuosina 1986–1990. Kysymykset olivat seuraavat:

1.  Minä olen nukkunut monissa teatteriesityksissä. Mistä se voi johtua?

2.  Paras teatterikokemukseni on se, kun katsomon oven läpi lyötiin kirves.
     Mikä on mielestäsi kirveen asema teatterissa?

3.  Jännittävässä jääkiekko-ottelussa sanotaan olevan dramatiikkaa, siis draamaa.
     Voisiko jännittävässä draamassa olla hitunen jääkiekko-ottelua? Miten?

4.  Elokuvahistorian suurimmat koomikot ovat olleet taitavia kompastelijoita. Myös
     näyttämöllä kompastuminen näyttää hauskalta. Mikä kompastumisessa naurattaa?

Ja Helminen lähetti kirjeen:

        Tervehdys, aikakauslehti Kaltion päätoimittaja Antti Leikas.
        Lähetit minulle neljä kysymystä, joten vastaan kaikkiin viiteen.

        1.  Oletan, että kuhunkin teatterissa nukkumiseesi on oma syynsä.
        Minä nukun teatterissa (tai oopperassa) jos olen hyvin väsynyt.
        Jet-lagissa kerran nukahdin tahdostani huolimatta myös Robert 
        Wilsonin The Knee Plays -esityksessä. Joskus nukun tahallani, 
        koska uneni ovat alkanutta esitystä mielenkiintoisempia. En 
        kuitenkaan ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa koko 
        yleisö olisi nukkunut, josta lie tehtävissä johtopäätös, että 
        valvojia esitys kiinnostaa. Tunnen myös henkilöitä, joilla 
        on uniapnea, ehkä kannattaisi kysyä lääkäriltä?

        2.  Myös erääseen minun hyvään teatteri-kokemukseeni liittyy 
        kirveitä, useita. Sibiussa näyteltiin Andrei Zholdakin ohjaamaa 
        Dostojevskin Idiootin pohjalta tehtyä teosta. En nukkunut. 
        Saaritsan laulussa irtisanottu Niemisen kaveri minä näkee 
        puun vierellä kirveen. Kuulijan on pääteltävä mitä laulun minä 
        kirveeltä odottaa tai mitä sillä tekisi. Teatterin verstaissa on 
        kirvesmiehiä, heillä on töitä. Katsomon oven läpi kirves lyödään 
        joko harjoitellusti, jolloin se kuuluu esitykseen ja yllättää 
        katsojan, tai palopäällikön määräyksestä, jolloin jokin muu 
        seikka on yllättänyt sekä katsojat että teatterilaiset. 
        Kirveen asema teatterissa on hyvä ja pysyvä.

        3.  Voi. Ensi syksynä Espoon Kaupunginteatterissa on. Olin 
        80-luvulla mukana kirjoittamassa näytelmää TPS–Tappara. 
        Oulun Kaupunginteatterissa tehdessämme näytelmää Elmo 
        menimme näyttelijöiden kanssa Kärpät–Jokerit otteluun, 
        istuimme äänimiehen mikrofonin ympärillä ja kun muu 
        yleisö huusi Kärpät-Kärpät-Kärpät, huusimme me 
        Elmo-Elmo-Elmo. Saimme hyvän akustiikan tehosteellemme. 
        En nukkunut. (Kärpistä potkut saaneen Kari Mäkisen valmentama 
        Jokerit voitti, ja vei aikansa ennen kuin paha palasi takaisin.)

        4.  Hitunen jääkiekko-ottelua teatteriesitykseen saadaan 
        ammattitaidolla, hyvällä ohjauksella, kirjoittamisella ja 
        näyttelemisellä. Esityksen alkaessa yleisö ei voi mitenkään 
        arvata miten se päättyy, mikä on seuraava juonen käänne, 
        mikä käytetty kerronnan keino. Tähän pyrimme esimerkiksi 
        Oulun Kaupunginteatterin esityksessä Elämän musiikki. Omasta 
        mielestäni siinä pelaa ykkösketju, ei ota jäähyjä, eikä lopputulosta 
        voi arvata, vaikka kotijoukkue voittaakin.

        5.  Huono kompastuminen ei naurata. (Eikä herätä nukkuvaa.) 
        Hyvässä kompastumisessa naurattaa yllätyksellisyys, ajoitus, 
        elämänkaltaisuus ja inhimillisyys. Ja se, että se ei ole totta 
        eikä siinä kenkään loukkaannu.

Kuten vastauksista näkyy, Helminen tietää mistä kirjoittaa. Jotta asia tulisi käsiteltyä mahdollisimman monipuolisesti, vastaan vielä itse samoihin kysymyksiin.

1.  Olen nukkunut kun olen ollut väsynyt ja näytelmä on ollut tylsä. Olen taitava nukahtaja ja osaan tehdä sen lähes huomaamatta, ilman että notkahtava pää paljastaa temppuni. Proseduuri on tämä: a) jäykistän niskani b) kohdistan katseeni näyttämön taakse c) vedän hitaasti henkeä d) uloshengityksessä suljen silmäni e) nukun. Herään kun näyttämöllä tapahtuu jotain riehakasta, esimerkiksi lausutaan sana pieru taikka paska.

2.  Hienoimman teatterielämykseni olen kokenut Kajaanissa, kun katsomon oven läpi lyötiin kirves. Se säväytti. Kristian Smeds ei ole turha jätkä, vaikka onkin antanut julkisuudessa joskus typeriä lausuntoja. Muistaakseni pedofiileistä. Muistaakseni lausuntoon liittyi kirves. Olen itsekin sijoittanut näyttämölle kirveen. Kirjoitin 90-luvulla Oulun ylioppilasteatterille muutaman näytelmän, joista ainakin kahdessa kirveellä oli rooli. Yritin pitää mielessäni vanhoja draamaohjeita: jos näyttämöllä on kirves, sitä on käytettävä. Jos et tiedä miten jatkaa, pane mies tulemaan ovesta kirves kädessä.

3.  Tähän en osaa vastata itse lainkaan. Teatterissa juodaan väliajalla konjakkia, jääkiekko-ottelussa sama sessio on nimeltään erätauko ja silloin juodaan olutta. Kutsun joskus, mielestäni vitsikkäästi, teatterin väliaikaa erätauoksi. Olen käyttänyt sekä väliaikaa että erätaukoa siihen, että olen lähtenyt esityksestä tai ottelusta kesken pois. Kuten jutun alkupuolella tunnustan, olen heikonlainen katsoja.

4.  Poikasena kävin Varkauden Teatterin näytöksissä katsomassa, kuinka nykyinen teatterinjohtaja Jukka Tyrväinen pelasti monta näytelmää läsnäolollaan. Hänen metodinsa (näin muistelen) oli yksinkertainen: kun näytelmän tempo ja tunnelma uhkasivat latistua, Jukka juoksi lavalle, oli kaatuvinaan mutta ei kaatunutkaan, ja katsomo repesi. Lakit lensivät. Tätä kirjoittaessa Varkauden Teatterin web-sivuilla kerätään nimiä adressiin, jolla vastustetaan Varkauden kaupungin päätöstä leikata teatterin tukea ronskisti.

Jutun alussa on mainittu sanapari 'oululaisten teatterimurheet'. Lipsahdus paljastaa, että tätä lehteä suunniteltaessa on käyty huolestunutta keskustelua Oulusta ja teatterista. Miksi teatteri aiheuttaa huolta?

Teatterimurheita syntyy siitä, kun teatterin katsojat eivät tunne saavansa tarpeeksi mahdollisuuksia nähdä hyvää teatteria. Lisää murheita tulee, kun teatterin ammattilaiset kokevat, etteivät saa tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat. Onko Oulussa näitä murheita enemmän kuin muissa kaupungeissa? Onko Helsingissä vähemmän murheita, kun kaupunki on pullollaan toinen toistaan kiinnostavamman tuntuisia näyttämöitä ja esityksiä? Entä Kajaani, mitä siellä tapahtuu? Miksi Kajaanin kaupunginteatteria ei ole koskaan kutsuttu laitosteatteriksi? Ehkä siksi, että nuhjuisen viehättävä puurakennus torin laidalla ei vain näytä laitokselta. Tai ehkä siksi, että siellä on lyöty kirves ovesta läpi kesken esityksen.

Oulu ei ole huono teatterikaupunki. Toisaalla tässä lehdessä kerrotaan, että Oulu on loistava teatterikaupunki. Yhdessä artikkelissa laskeskellaan, kuinka paljon kaupunki maksaa tukea jokaisesta kaupunginteatterin lipusta, ja kuinka vähän Akseli Klonkin lipusta. Isoja rahoja olisi houkutteleva ruveta jakamaan uudestaan. Sekä Oulussa että muualla olisi mahdollista saada vähemmällä enemmän. Pienellä rahalla parempaa teatteria. Mutta komeljanttarit pelleilkööt omilla rahoillaan, kuten joku on joskus sanonut. •

Antti Leikas