Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Englanninkielinen rocklyriikka: Sentenced, Poets of the Fall, Sami Lopakka, Marko Saaresto

Aikakauslehti
www-artikkelit


Kaltio 4/2005


Suomalainen rocklyyrikko
löytää elämän eri sävyjä myös
englanniksi

 

Teksti: Päivi Parhi-Riikola
Kuvat: Arja Kangasniemi ja Päivi Parhi-Riikola

 

 

Sami Lopakka on päättämässä lyyristä soutuaan Sentencedin melodioiden synkissä virroissa. Marko Saareston säkeet ovat vasta nousseet lentoon
Poets of the Fallin sävelten siivittäminä. Molemmat matkaavat englanniksi – eivätkä etsi oikoteitä.

 

Kun kitaristi-sanoittaja Sami Lopakka alkoi kirjoittaa rocklyriikoita metallibändi Sentencedille 16 vuotta sitten, hän oli 14-vuotias muhoslainen koulupoika. Tuolloin muhoslais-oululaisilla hevikaveruksilla ei vielä ollut visioita maailmanvalloituksesta – tärkeintä oli ankara meininki.
Nyt, kahdeksan täyspitkän albumin jälkeen ja Sentencedin hautajaisten aattona, Lopakan lyriikat ovat kypsyneet monin verroin kuolometallinmakuisia alkuaikoja vivahteikkaam-miksi.

Kun helsinkiläinen vokalisti-lauluntekijä Marko Saaresto paneutui riimeihin ja melodioihin pari vuotta sitten 32 vuoden iässä, takana oli muutama vuosi mainosalalla graafikon hommissa eikä rocktähteys tuntunut ollenkaan itsestäänselvyydeltä. Päätavoite oli toteuttaa lapsuudenunelma: kokeilla siipiä omassa bändissä, jonka nimeksi oli hiljattain valikoitunut Poets of the Fall. Tammikuussa uskallus palkittiin, kun esikoisalbumi
Signs of Life nousi heti ilmestyttyään listakärkeen.

Sentencedin jäähyväislevyn The Funeral Albumin sanoja leimaa syvä tietoisuus lopullisuudesta. Jokainen laulu on hyvästijättö bändille, kuuntelijoille ja kuluneille vuosille.

Molemmat sanoittajat vakuuttavat olevansa kunnianhimoisia kirjoittajia, joiden kielivalintaa ei ole sanellut menestyksen tavoittelu. Miten supisuomalaiset miehet siis perustelevat kielivalintansa, kun syvimpiä elämäntuntoja olisi epäilemättä sujuvampaa välittää suomeksi?
Saaresto: "Kaupan alalla työskentelevä äitini asui jonkin aikaa Englannissa ennen kuin synnyin, opin häneltä kielen jo nassikkana. Pidän itseäni suomenenglantilaisena."
Lopakka: "Vaikka olen opiskellut yliopistossa pääaineena suomen kieltä, englanti on tuntunut musiikissa ainoalta vaihtoehdolta. Olen oppinut englantia syvällisimmin juuri musiikin kautta, varsinkin bändin suhdetoiminnan ja sanoittamisen mukana."

Englanniksi voi miesten mielestä välittää yhtä syviä tuntoja kuin suomeksi, mutta se vaatii taitoa ja rehellisyyttä.
L: "Kun kieli on hanskassa, rajoja ei pitäisi olla. Ehkä vieraalla kielellä kirjoittaminen sisältää jotain etäännyttämisen sukuista. En silti kirjoittaisi englanniksi mitään, mitä en pystyisi allekirjoittamaan suomeksi. Suostuisin ilman muuta kirjoittamaan esimerkiksi kuolemasta ja itsemurhasta myös äidinkielellä."
S: "Joidenkin mielestä kaikki omistavat englannin kielen, joten sitä voi käyttää musiikissa, vaikka kieltä ei osaisikaan kunnolla. Mielestäni kielellinen lahjakkuus kuitenkin ratkaisee. Laadukkaissa lyriikoissa kuulijalle ei selitetä kaikkea, ja vaatii taitoa säilyttää tietty moniselitteisyys."



Miehen sukellus mielen syvänteisiin 

                       I'll drink the booze to depress myself
                       then take the rope and express myself
                       I'll leave this world without shedding a tear
                       without hope, without fear...
                      
('Noose', Down, 1996) Lopakka


Lopakalle musiikin tekeminen on ollut yhtäältä pakoa arjesta ja toisaalta omien demonien kohtaamista. Yhdessä alter egonsa the serial self-killerin kanssa hän on kirjoittanut kymmeniä lyriikoita kuolemasta: läheisen menettämisestä ja itsensä tappamisesta. 'Noose' aloitti Sentencedin miehistä uhoa ja suomalaiskansallista mies ja köysi -romantiikkaa huokuvan aikakauden.
"Länsimaissa kuolemasta on tehty tai ainakin yritetty tehdä tabu. Kun muistaa kuolevansa, osaa arvostaa elämäänsäkin enemmän. Ehkä Sentenced on ollut minulle kanava muistuttaa siitä itseäni."

Vaikka kaikissa Lopakan lyriikoissa on todellisuuspohjaa, niissä liikutaan hänen mukaansa usein enemmän ajatuksen tasolla kuin konkreettisissa tapahtumissa: toiveissa, pelkotiloissa, aggressioissa. "Jos lyriikat olisivat koko elämäni kuva, luultavasti olisin päättänyt jo päiväni."

Kuolemanlyriikat sisältävät mielenkurjuutta ja yltiöpäistä uhoa, mutta Lopakka näkee itsemurhassa ajatuksena myös paljon lohtua: ihmisellä on aina vapaus valita.
"Mukana on myös sarkasmia ja ironiaa. Lukiessani Downin lyriikoita jälkeenpäin nauroin kippurassa, niin kipeää teksti oli. Joskus olen leikkinyt synkeällä imagollamme ja kirjoittanut mustan huumorin niin esille, ettei puupäisinkään kuuntelija voi olla huomaamatta sitä", Lopakka kertoo mainiten esimerkkinä 'The Luxury of a Graven' toiseksi uusimmalta albumilta The Cold White Light.

Toisinaan Lopakan huumori saattaa olla niin mustaa, ettei sitä enää erota. Kun nuori pitkätukkainen mies repii kuolemasta rankkaa vitsiä tippa silmänurkassa, se ei huvita kaikkia. Vai miltä 'Noosen' synkkä huumori kuulostaisi suomeksi: "Ensin masennan itseni viinalla, sitten ilmaisen itseäni köydellä"?


                       The devil grins from ear to ear
                       when he sees the hand he's dealt us,
                       points at your flaming hair
                       and then we play hide and seek...
                      
('Late Goodbye', Max Payne 2, 2003) Saaresto


Saareston musiikki on melodisen herkkää rokkia, joidenkin mielestä jopa aikuista. Kun mies ryhtyy kokopäiväiseksi muusikoksi yli kolmekymppisenä, hän ei voi tihkua viriiliä uhoa yhtä uskottavasti kuin parikymppinen.
"Rockkukkoilu ei kiinnosta tippaakaan", Saaresto väittää. "Ja sitä paitsi asiat, joista puhun, ovat yleismaailmallisia ja tuntuvat jallittavan kaikkia ihmisiä sukupuoleen katsomatta."

Saaresto kirjoittaa ensisijaisesti itselleen, työstää tunteita systeemistään ulos voidakseen hyvin. Hänenkin lauluissaan ovat läsnä mielen synkimmät syvänteet, ja juuri tunteiden ensisijaisuuden ansiosta kuulijan on mahdollista unohtaa sukupuoliroolit. Onkin ehkä ironista, että Poets of the Fall nousi maailman tietoisuuteen väkivaltaisen, kovan maskuliinista maailmankuvaa edustavan Max Payne 2 -tietokonepelin kautta. Saaresto kirjoitti peliin tummasävyisen 'Late Goodbye' -balladin.
"Laulu kertoo ajautumisesta synkkään tilanteeseen ja vaikeasta ratkaisusta, joka on tehtävä jotta selviäisi eteenpäin. Vaikka tein lyriikat pelikäsikirjoittajakaverini Sami Järven runon pohjalta, ne ovat syntyneet saman myllyn tuloksena kuin muutkin Signs of Lifen biisit", Saaresto vakuuttaa säkeiden omakohtaisuutta.

    
Saareston kirjoittamisvimma iski viidentoista iässä.
Ensimmäinen biisi oli rehvakasta kasariheviräpellystä,
joka naurattaisi miestä makeasti tänä päivänä

 

Romantiikkaa valossa ja varjossa

                       And among the schemes
                       and all the tricks we try to play,
                       only dreams will hold their sway
                       and defy...
                      
('Lift', Signs of Life, 2005) Saaresto


Romantiikan näkemys todellisuudesta unena, illuusiona ja tuotettuna rakennelmana toistuu Saareston sanoituksissa yhä uudelleen. Hän on kirjoittanut suussasulavan makeita säkeitä muun muassa balladiin 'Sleep': Sleep, sugar, let your dreams flood in, like waves of sweet fire you're safe within, ja rockriuhtaisuun 'Don't Mess with Me': My dreams need realizing, candles on sugar icing.

Tästä huolimatta Saaresto ei oikein pidä romantikko-nimityksestä.
"Teen biisejä ajattelematta tyylilajeja. Suurin osa ihmisistä tekee päätökset tunteiden eikä järjen pohjalta. Romantiikka pelaa isoa roolia jokaisen arkielämässä."
Hittisingle 'Lift' on Saarestolle tärkeä rakkauslaulu. Hän kirjoitti sen kunnianosoitukseksi läheiselleen, eivätkä säkeet syntyneet kivuttomasti.
"Sävelsin Liftin yhdessä kitaristimme Ollin kanssa. Melodia ja soinnut syntyivät ensin, ja myöhemmin nauhoitusta kuunnellessani ihmettelin, mitä siansaksaa olin sönköttänyt sekaan. Säkeet olivat tulleet tajunnanvirtana; hioin ja täsmensin niitä vielä paljon. Käsittelen lyriikoissa monimutkaista ihmissuhteiden ongelmavyyhtiä, jota ei ole helppo välittää kuulijalle."

Tyylipuhdas romantiikka on vaikea laji, eikä lyhyt katkelma 'Liftistä' luultavasti riitä välittämään Saareston ajatuksia.

                       Now twilight hides the clear
                       and haunts the day away.
                       We cross the last frontier,
                       and it sets our hearts ablaze...

                       ('Drown Together', Frozen, 1998) Lopakka


Sentencedin imago on sergioleonemaisen jäyhä ja yltiömiehekäs, niin kuin jäähyväislevy The Funeral Albumin ensisingle 'Ever-frostin' videolla. Monelle Sentencedin musiikkiin syventymättömälle voikin olla yllätys, että Lopakka on kirjoittanut useita herkkiä rakkauslauluja, joissa mies vannoo naiselleen uskollisuutta kuolemaan asti ja sen tuolle puolen. Balladissa 'You Are the One' rakastettu on valo tunnelin päässä. 'Drown Togetherissa' hukutaan yhteistuumin rakkauden mereen.

Lopakka sanoo kiertelemättä, että hänessä on vähintäänkin iso kourallinen kuolemanromantikkoa. "Kuvaan kuolemaa hyvinkin romanttisessa valossa. Kaikissa lopuissa on minun silmissäni jotakin kaunista. 'Ei koskaan enää' kuulostaa paljon komeammalta kuin 'Toivottavasti vielä joskus'."

Sentencedin lauluista liikuttavimpana ihmisten mieliin jää luultavasti The Cold White Lightin päättävä 'No One There', kiitos koskettavan musiikkivideon, jossa vanha mies hoitaa sokeutunutta vaimoaan. Vaikka laulu käsittelee ihmisen täydellistä ja lopullista yksinäisyyttä, siitä jää päällimmäisenä mieleen selittämätön toivon tunne.
"Aikansa kiduttuaan sitä jollakin tapaa kasvaa kiinni kurjuuteensa ja tuntee olonsa siinä jopa kotoisaksi. Sain tämän tuntemuksen kiteytettyä No one thereen. Siinä on useita sävykerroksia, jotain mitä olin hakenut jo pidemmän aikaa: outoa toivoa, joka nousee pohjattomasta epätoivosta."

 

Intuition vietävänä

                       When I needed you, you weren't there...
                       now I need booze like I need the air that I breathe
                       With each drink I'm drifting further away from your world.
                       The further off I get, the harder it will be to return...

                       ('The River', Crimson, 2000) Lopakka


Lopakka kirjoittaa lähes poikkeuksetta yön hiljaisina tunteina, hämärässä tilassa. Hän aloittaa sanoitustyönsä yleensä vasta kun bändin ykköskitaristi Miika Tenkula on säveltänyt melodian ainakin melkein valmiiksi. Vaikka sanoitusten rytmi ja riimien paikat määräytyvätkin pitkälti musiikillisen kontekstin ehdoilla, kirjoitusprosessi vaihtelee huomattavasti kappaleesta toiseen.
"Silloin tällöin tulee tunne, että sanat ovat valmiina melodiassa ja ne tarvitsee vain kirjoittaa sieltä paperille. Se on outo kokemus. Silloin alkaa äkkiä epäillä mielenterveyttään."
'The Riverin' lyriikat olivat valmiit tunnissa.


                       I have a knack for perceiving things,
                       I can see how it sounds, I can feel how it sings.
                       When you paint me an image of who you are
                       I know it's the best by far...

                       ('Don't Mess with Me', Signs of Life, 2005) Saaresto


Saaresto kutsuu intuitioksi samaa ilmiötä, joka saa Lopakan epäilemään mielenterveyttään.
"Kirjoitus- ja sävellystapani on täysin intuitiivinen. Sanat ja melodiat tulevat yleensä käsi kädessä ja usein hetken huumassa."

Silti myös Saaresto hämmästyy tapauksista, joissa koko sanoitus tai jopa kappale tulee valmiiksi kymmenessä minuutissa.
"Don't Mess with Me on yksi niistä lauluista, joiden sanat tulvivat ulos. Minulla on varmaan vieläkin tallessa auki revityt kirjekuoret ja muut epämääräiset laput, joille sanat tuli raapustettua. Päässä liikkui silloin liian paljon. Olin ihastunut."


Kurkotus näkyvän tuolle puolen

                       Whatever makes you see, makes you believe
                       and forget about the premonition you need to conceive,
                       that the images they sell are illusion and dream,
                       in other words dishonesty...

                       ('Illusion & Dream', Signs of Life, 2005) Saaresto


Jokaisen tosimielisen taiteilijan haaveena on onnistua kiteyttämään teokseensa ihmiselämästä jotain niin perustavanlaatuista, että sanoma säilyttää voimansa halki vuosien. Saaresto tunnistaa itsessään tarpeen opettaa, auttaa ihmisiä erottamaan olennainen epäolennaisesta.
"Joskus koen, että minulla on suorastaan velvollisuus sanoa mielipiteeni. On ehkä banaalia, että rocklyriikoilla voi nykyään vaikuttaa ihmisiin niin paljon."

Signs of Life-levyllä joukosta erottuu yksi näkemyksellinen, kuulijan haastava laulu: 'Illusion & Dream' rohkaisee luottamaan omaan käsityskykyyn.
"Biisi syntyi autossa niin kuin moni muukin lauluni. Radiokeskustelussa soittajat antoivat ongelmalle X uusia nimiä ja alkoivat yhtäkkiä keksiä ratkaisuja alkuperäiseen ongelmaan liittymättömiin asioihin. Lyriikat kertovat siitä, miten hienostelu ja kiertoilmaisut aiheuttavat ylimääräisiä ristiriitoja ja epätietoisuutta, vievät ihmisten aikaa ja voimavaroja."

Saareston runsaasta sanoitusvarastosta löytyy muitakin kantaaottavia säkeitä. Ehkä 'Illusion & Dream' näyttää suuntaa Poets of the Fallin seuraavalle albumille.


                       Is life over? This life's over.
                       Or has it only just begun?
                       It grows colder, starts to moulder...
                       Coming apart, yet still not done
                       Forever one.
                      
('End of the Road', The Funeral Album, 2005) Lopakka


Vaikka Lopakka ottaa sanoittamisen täysin vakavissaan, hän ei sisällytä lyriikoihinsa varsinaista sanomaa tai elämänohjetta.
"En pyri juurikaan vaikuttamaan kuulijoihin vaan enemmänkin välittämään erilaisia tunnetiloja ja hetkestä irrotettuja ajatuksia."
Sentencedin jäähyväisalbumin lyriikat on kuitenkin tehty aiempia levyjä pohdiskelevammin. Varsinaista läpi levyn kantavaa teemaa ei ole, mutta tietoisuus albumin asemasta bändin pitkän taipaleen viimeisenä on vetänyt Lopakan vakavaksi.
"Levyn päättävän End of the Roadin sanat käsittelevät yksinomaan yhteisen taipaleemme päättymistä. Kokonaisen uran päätösbiisin kirjoittaminen oli suuri haaste mutta lopulta myös hyvin palkitsevaa. Päädyin tekemään aika pelkistetyt sanat. Yksinkertaisuus on voimaa."

Silti laulussa on Lopakan mukaan monia tunteiden vastapareja: lohtua ja lohduttomuutta, eroa ja yhtenäisyyttä, loppua ja loputtomuutta. Eeppisiin mittasuhteisiin kasvavan joutsenlaulun kontrasteja vahvistaa myös musiikillinen rakenne. Kaikki alkaa akustisella kitaralla ja laulaja-kakkoslyyrikko Ville Laihialan herkällä laululla, minuutin kuluttua mukaan tulee raskautta ja säröä, ja kertosäkeessä lapsikuoro tuo lauluun miltei uskonnollisia sävyjä. Kokonaisuus huipentuu pitkään instrumentaaliosuuteen.

Kun Sentenced on haudattu, Lopakka saattaa kenties intoutua rikkomaan soveliaisuuden rajoja iskelmäpuolella, selvällä suomen kielellä. Juha Watt Vainiota ihailevan pohjoisen miehen hyiset mietteet voisivat tuulettaa keski-ikäisessä lavatanssimaailmassa ummehtuneita iskelmälyriikoita.

Olipa Lopakan ja Saareston lyriikoiden kaunokirjallisesta tasosta mitä mieltä tahansa, ainakin miehet pystyvät sisällyttämään riimeihinsä ihmiselämän tunnelmia laidasta laitaan. Lopakka on kulkenut pitkän tien täysin itseoppineena sanoittajana ja laajentanut ilmaisukykyään huomattavasti. Saareston tajunnanvirtatekniikka taas näyttää tuottavan vivahteikkaita ja ajoittain hyvinkin eheitä kokonaisuuksia. Kokemuksen karttuessa mies pystyy epäilemättä kirjoittamaan entistä terävämmin.

 

Päivi Parhi-Riikola