Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Valmennuspäiväkirja 6

Aikakauslehti
www-artikkelit
Valmennuspäiväkirja, kuudes luku

Paavo, toukokuun alku:

Vapun jälkeen nukun pommiin. Pahasti. Puolitoista tuntia. Kun saavun töihin, Päätoimittaja ei ole enää paikalla. Vappuaatolta on taskuun kuitenkin unohtunut toimituksen avain, ei tarvitse portailla istua. Luen salaa Päätoimittajan kalenteria: ´9.30 Eelin puheterapia´. Kello on 9.43.

Jussin pojan kieli ei taivu k-kirjaimeen. Itse keksin lapsena sanoa ärrän kieli hampaitten välissä. Eihän se oikealta kuulostanut. Terapeutti luetutti ääneen sanoja, joissa ärrä tuli deen jälkeen. Dee oli starttimoottori. Hoilailin riviä ´Alessandro Volta, Aleksandria´ kaksisävelisenä, ylennetystä C:stä alennettuun E:hen. Suomen kielessä ei juurikaan ole dr-diftongeja.

Huomaan hämmentävän yhteyden sävelkorkeuden ja kirjainten välillä.

Onkohan olemassa puheterapiaa sellaiseen vaivaan, että ei tajua, mitä pitäisi sanoa? Viime viikollakin onnistuin sönköttämään Toimittajalle puhelimessa yhtä asiaa kuusi minuuttia. Tiesin varsin hyvin aikomukseni olevan sopia palaveri, mutta kesken kaiken menetin uskoni todellisuuteen sekä kykyyni kommunikoida.

Viimeisen kuukauden aikana minua ympäröivän olemassaolon luonne on muutenkin valunut kohti täydellistä epätodellisuutta. Eräänäkin tiistaina toimituksen lattialla maatessani ja tutkaillessani kattoon kiinnitettyä kolmispottista lamppua maailmankaikkeus, täysin varoittamatta ja yhtäkkiä, siirtyi noin seitsemän senttiä oikealle. Ja vappuna ystävien kanssa pubin terassilla istuessani keskustelin pääasiassa kahden jalallisen ilmapallon kanssa; juuri kun oli tutustumassa kunnolla näistä toiseen, Kaukoon, se kuoli, ja tilalle puhallettu Julius oli liian herkistyneessä tilassa jutellakseen. Selma oli jo ehtinyt haljeta kahtia. Otto Karhin puistossa järjestetyissä hautajaisissa Maan korvessa kulkevi lapsosen tietä veisatessani uskon kyynelehtineeni.

Otsikoin kirjoittelemani teatterikritiikin Hulluuden ylistykseksi. Koska otsikon tai nimen viittaussuhteet ovat monimutkaisia ja häilyviä, ylistäväksi voi ymmärtää joko teatterikappaleen, kritiikkikirjoituksen taikka kriitikon itsensä. Ja hulluudeksi joko ylistäjän tai ylistetyn; tämä on genetiivin eli omanteen kauneus. Me kirjallisuusteoreetikot kutsumme tätä piirrettä joskus tuplagenetiiviksi eli kaksoisomanteeksi. Sen olemassaolo todistaa, että kielestä eli ihmisestä puhuttaessa mikään ei ole vakaata, vaan Itseys on aina samalla, tai jopa ensisijaisesti, Toiseutta. Identiteetti on synnynnäisesti jakautunut. Id-Entiteetti. Ja ihminen elää aina reunalla.

Kesti sanoi, ettei taide ole terapiaa. Taide ehkäisee ennalta. Kumpaankahan kategoriaan valmennuspäiväkirja kuuluu? Ja tekevätkö taidetta ne, jotka muuten olisivat lipsumassa hulluuteen? Ehkä minun pitäisi lopettaa Philip K. Dickin teosten tutkiskelu. Ja unohtaa kokonaan Finnegan´s Wake.

Ryhtyä onnelliseksi kuluttajaksi.
                                                                                                        Seuraava jakso >

                                                                                                       sisällysluettelo >>