Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Pohjoisen rengastamattomat punkkarit - solidaarisia yksilöitä - Katariina Parhi

Aikakauslehti
www-artikkelit

Kaltio 04/2005
sisällysluetteloon >>
 

Pohjoisen rengastamattomat punkkarit
Solidaarisia yksilöitä

 

 Teksti: Katariina Parhi
Kuvat: Punkkareiden kotialbumit

 


 

 

Tornio 1980. Ihanteellinen paikka punkin syntysijaksi: pohjoinen, työläispainotteinen teollisuuskaupunki. Työttömät nuoret miehet saivat rajan takaa Ruotsista sellaista musiikkia, jota ei Suomen puolelta löytynyt.
Neljä miestä muodosti yhtyeen nimeltä Terveet Kädet.
C-kasettien nauhat rullasivat tiheään, kun pohjois-suomalaisittain aivan uudenlaista musiikkia virtasi alati sikiävien punkkareiden kaiuttimista. Kasetteja lähetettiin myös kavereille ympäri maailmaa. Postilaitosta on kiittäminen Terveiden Käsien leviämisestä laajempaan tietoisuuteen. Muun muassa kansainvälisesti isot nimet Sepultura ja Jello Biafra ovat tunnustaneet bändin vaikutuksen musiikkiinsa.
 

 

 

Yhteiskunnan ystävät? piipahti
Prahassa Euroopan-kiertueellaan

Se oli pohjoissuomalaisen punkin uljas alku, jota jatkoi torniolainen kokoonpano CMX vuodesta 1985 lähtien. Myös CMX:n musiikki levisi aluksi kaseteilla. Viime vuoden lopulla ilmestyi CMX:n kahdestoista pitkäsoitto, kokoelma Cloaca Maxima II, ja Rumba-lehden järjestämässä viime kevään äänestyksessä yhtye valittiin "kaikkien aikojen kovimmaksi rockbändiki".

Punk syntyi Yhdysvalloissa 1970-luvun alussa – jotkut väittävät sen juurien ulottuvan 1960-luvun puoliväliin. Maailmanlaajuiseksi se levisi Englannin kautta, ja punk profiloitui yhä vahvemmin auktoriteetteja halveksuvaksi työväenluokan musiikiksi ja elämäntavaksi. Punkiin liitetään yleensä muun muassa individualismi, anarkismi ja eettinen ajattelu. Punkideologian alaryhmiä on useita ja ne jakautuvat niin musiikillisin kuin kulttuurillisinkin perustein. Oi!-punk eli alkujaan brittiläinen työväenluokkainen suuntaus on laajin ja populistisin. Straight edge, eli päihteiden käyttöä, usein myös vastuutonta seksuaalista käyttäytymistä ja lihansyöntiä vastustava environmentalistinen liike on pitänyt jalansijansa myös Suomessa. Myös jotkut uusnatsit ovat kiinnostuneet punkista, joskaan heitä ei tule sekoittaa niihin punkkareihin, jotka pitävät hakaristimerkkiä vain auktoriteetteja ärsyttääkseen.

Suomeen punk rantautui vuoden 1977 tietämillä. Punkkarit kuuntelivat Lamaa, Pelle Miljoonaa ja Kaaosta. Suomen punkmaailma on aina ollut heterogeeninen, ja luokittelut maanläheisempiä, ei ulkomailta lainattuja: oma lukunsa ovat esimerkiksi kiljupunkkarit.

Punkmusiikin ensimmäinen aalto laantui hiljalleen, siitä kehittynyt hardcorekin jatkui lopulta suurelta yleisöltä ja valtakulttuurilta piilossa.

1990-luvulla nähtiin sekä punkin uusi nousu että sen raju lasku. 1990-luvun puolivälissä punk oli niin suosittua, että se oli muuttunut osaksi valtavirtaa ja kadottanut juurensa. Punk ei enää tarkoittanut yhteiskunnallisuutta, vaan amerikkalaisia rokkibändejä, joilla oli kenties joskus ollut jotakin yhteistä punkin kanssa. Tällaisia bändejä ovat esimerkiksi melodiset punkbändit The Offspring ja Green Day, hieman myöhemmin Blink 182. 1990-luvun lopulla pohjoisten kaupunkien kaduilla ei nähty enää montaakaan tiedostavaa punkkaria. Kulttuuri oli vesittynyt ja irokeesit kadonneet. Melkein.

 

 
Eski ja Moguli, kesäpojat.
(Netissä voi näyttää semmostakin mikä ei mee lehtisensuurin läpi.)


Oulu 2005. Kaupungintaloa vastapäätä nököttävä anniskeluravintola Lentävä Lautanen on ollut monta kertaa niin täynnä, ettei sisälle ole asiaa. Aktiivinen puuhamies Jani Kaarlela on lähes yhden miehen voimin herättänyt kaupungin punkkarit apatiasta ja saanut heidät tulemaan järjestämilleen keikoille. Rovaniemellä keikkoja on järjestänyt Jussi Kyrö. Kemissä ja Torniossa olosuhteet eivät ole tällä hetkellä aivan yhtä suotuisat, mutta aktiivisempaan toimintaan pyritään. Kajaanissakin on järjestetty bändi-iltoja.   

Aivan omavaraisia ei pohjoisessa olla, vaan paikallisten bändien lisäksi kaivataan toisinaan vierailijoita muualta. Kun punkbändi lähtee keikkailemaan pohjoiseen, järjestäjät soittelevat toisilleen ja pitävät yhteyttä sähköpostitse. Kontaktia otetaan pohjoissuomalaisten kaupunkien lisäksi Norrbottenin alueelle, Luulajaan, Uumajaan, Piteåån ja Bodeniin. Norjassa esimerkiksi Tromssassa on vireitä punkkareita. Mikäli bändi haluaa bensakulut katetuksi, on käytävä useammassa paikassa. Näin on saatu esiintyjiä niin Saksasta, Tshekin tasavallasta, Yhdysvalloista kuin Brasiliastakin. Samalla punkkarit ovat entisestään verkostoituneet.

 

   Wasted on kova bändi etelästä.

 

Tavallisimmin punk löydetään Pohjois-Suomessa kaveripiirin tai levyhankinnan kautta. Vaikka jotkut punkkarit ovatkin työväenluokkaisista taistolais- ja taiteilijakodeista, on suurin osa taustaltaan keskiluokkaa.
 
Suomalainen yhteiskunta on piilottanut luokkajärjestelmän niin, ettei siihen törmää enää jokapäiväisessä elämässä. Eriarvoisuus on niin hienovaraista, että sitä kritisoidakseen täytyy olla Aki Kaurismäki, tai punkkari, johon ei lähtökohtaisestikaan suhtauduta tosissaan.

Kemiläisen Jukka-Pekka Aallon kotona kuunneltiin vain taistolaislauluja ja kuubalaissalsaa. Hänen mukaansa punk oli luonnollinen jatkumo häirikkötyöläiskakaralle, joka laitettiin etupenkkiin istumaan, ja josta kukaan ei tullut ajatelleeksi, ettei tämän älyssä ollut mitään vikaa.

Hän ei määrittele itseään punkkariksi, vaikka kuunteleekin lähes yksinomaan punkia, näyttää punkkarilta ja tuntee lähinnä punkkareita – ja vaikka kertomansa mukaan "kusee aina kyttäauton päälle". Aalto käy usein punkkeikoilla ja soittaa säkkipilliä. Vaikka kutsuukin itseään punkkareiden yhdyshenkilöksi, hän ei osaa määritellä pohjoisen punkkareiden lukumäärää.
- Kukaan ei ole rengastanut niitä, Aalto toteaa.
 
Oikeaksi punkkariksi hän määrittelee ystävänsä Joni Feldtin, joka puolestaan määrittelee itsensä ensisijaisesti ylpeäksi isäksi, yliopisto-opiskelijaksi ja lehdenjakajaksi. Feldt on soittanut punkia 16-vuotiaasta saakka ja oli aikoinaan lämmittelemässä jenkkibändi NOFX:ää oman yhtyeensä No Wayn kanssa. Nykyään Feldt soittaa Real Vacation -kokoonpanossa.

Toisin kuin Aallon tapauksessa, aatteellisuus ja asenteellisuus tulivat Feldtin elämään vasta musiikin myötä. Hän on kasvissyöjä eikä käytä tiettyjä monikansallisia vaatemerkkejä. Eettiset arvot ovat hänelle tärkeitä. Feldt korostaa epäitsekkyyttä: ihmisen perusluonne ja vastuuttomuus pilaavat paljon hyviä asioita.
- Ärsyttää sellaiset, jotka istuvat rahakonttien päällä ja sanovat, että jos ei kelpaa, niin lähde lätkimään.   
Feldt kuvaa kuitenkin olevansa kohtelias ja auktoriteetteja noudattava, vaikka jotkut säännöt kiukuttavatkin. Ihminen ei siltikään voi elää kuin pellossa.

Feldt suhtautuu ulkomusiikilliseen hieman huvittuneesti.
- Kyllähän vaatteet kuuluvat punkiin. Toisaalta huvittaa tuo pukeutuminen. Oikeasti ollaan hirmu tarkkoja. Keesipunkkaritkin laittavat tunnin tukkaa, jos lähtevät festareille.    

Aatteellisuus on Feldtille ensisijaisesti hänen yksilöllisiä valintojaan.

Vielä varovaisemmin määritelmään suhtautuu Petteri "Puksu" Korkala, Terveiden Käsien basisti ja norjalaisen bändin Turbo-negron kunniaksi perustetun Turbojugend Oulu -seuran varapuheenjohtaja. Turbojugend järjestää säännöllisesti klubi-iltoja, joissa soittaa usein punkbändejä.

Itse hän kuuntelee punkpuolelta lähinnä hardcorea.
- Olen HC-mies, myös Audacity- ja Brüssel Kaupallinen -yhtyeissä soittava Korkala tähdentää.    
Punkin hän määrittelee itselleen tiukasti musiikiksi, ei elämäntavaksi. Kuitenkaan hänen ajatusmaailmansa ei suuremmin poikkea ajattelevien punkkareiden maailmankatsomuksesta. Korkala pohtii ryhmiin luokittelun ongelmaa.
- Tarve kuulua ryhmiin, tai ryhmään, ryhmän ryhmään. Kun joku keksii jonkun jutun, niin päätetään itse tehdä eri tavalla. Kaikelle pitää keksiä hieno nimi ja arvojärjestys. Vegaaneille lakto-ovo -vegetaristit eivät ole mitään. Kilpaillaan siitä, kuka on paras kasvissyöjä.

On siis joukko pohjoissuomalaisia, jotka kuuntelevat ja soittavat punkia, uskovat parempaan maailmaan lähtökohtaisesti omien eettisten valintojen, kuten ruokavalion, vaatteiden tai aseistakieltäytymisen kautta, ja jotka auttavat kavereitaan. Siltikään punkkareiden joukosta on hankala löytää niitä, jotka määrittelisivät itsensä punkkariksi ensi näkemältä, tiedostaen punkkareiden monimuotoisen, välillä paremman, välillä huonomman maineen. Milloin yhteisöllisyydestä tuli kirous?

* * *

Suomessa ei uskota radikalismiin. Parlamentarismi, jos sekään, on ainoa sopivaksi koettu tapa vaikuttaa. Mutta entä jos omat näkemykset eivät käy yksiin valtavirran näkemysten kanssa? Entä jos suomalainen demokratia vain kohauttelee harteitaan silloin, kun omasta mielestä olisi aika toimia ja tarttua epäkohtiin? Suomalainen uskoo valtion hoitavan asiat puolestaan, sillä se hoitaa asiat hyvin. Onko valtio kuitenkaan sen enempää kuin kasvoton koneisto, jota pyörittävät mielivaltaiset tahot?

1990-luvulla punkkarit yhdistettiin, osin aiheesta, osin aiheettomasti, ekoradikalismiin. Kettujen vapautusliikkeen ja punkin välillä on korrelaatiota, vaikkei niitä pitäisikään niputtaa yhteen. "Kettutytöt" tuomittiin sabotoijiksi ja elinkeinon viejiksi puhumattakaan vapauteen kuolleiden kettujen kohtalosta, joka nähtiin ilmeisesti karmeampana kuin häkkitovereiden elämä havaitsematta lainkaan radikalismin symbolista ja syvempää merkitystä. Samalla tapahtui kuitenkin jotakin yllättävää: asenneilmapiiri muuttui. Ikään kuin huomaamattaan moni suomalainen jätti turkiksensa ostamatta.

 

     Sur-Rurin pojat Vilu ja Lare vilvoittelemassa
Kalajoella matkallaan hääkeikalle pohjoiseen.

 

On sentään edelleen olemassa näkyvällä, julkisella tasolla tapahtuvaa toimintaa.
- Kannattaisi jutella Mikulle, Feldt ja Aalto kehottavat.
- Lähden aina mukaan juttuihin, jos vaan tulee puhelinsoitto Mikulta, Aalto lisää.

Jan-Mikael Hakomäki sai kosketuksen punkmusiikkiin 16-vuotiaana toimiessaan Suomen Anarkistiliitossa. Nykyään hän on Lapin vasemmistonuorten puheenjohtaja ja Tornion valtuuston kolmas varapuheenjohtaja. Toimessaan hän edesajaa erityisesti nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, kuten toimitiloja. Hän harmittelee vieläkin, kuinka toissatalvinen Saharaksi nimetyn talon valtaaminen epäonnistui, kun nuorten ollessa opintojensa parissa kaupunki esti pääsyn takaisin sisälle taloon.

Hakomäki ja monet muut suomalaiset punkkarit ovat olleet mukana globalisaation vastaisissa mellakoissa niin Prahassa kuin Göteborgissakin. Itsenäisyyspäivän Linnanjuhlien kuokkavieraiksi lähtee yleensä bussilastillisen verran porukkaa pohjoisesta. Paitsi viime vuonna.
- Se on ollut poliisivoimien mainosvideo. Yksi näytelmän osapuoli puuttui, ja se oli me. Päätettiin yhdessä, ettei anneta ilmaista julkisuutta. Valmistautuminen alkoi mennä hysteerisiin mittoihin varsinkin, kun naamiolakikin oli saatu voimaan, "globaaliterroristit tulee kaupunkiin". Tällä kertaa jätettiin ne nuolemaan näppejään, Hakomäki kertoo.
Juhlijat turkkeineen pääsivät esteettä kättelemään presidenttiä, kun radikalisteja ei ollut paikalla tietä tukkimassa ja suutaan soittamassa.

Hakomäki listaa muita epäkohtia: rasismi, kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Euroopan Unionin ylivalta sekä instituutiot, joita kiinnostaa lähinnä rahan tahkoaminen ja uusliberalismin levittäminen.

* * *

Jos kerran punk on globalisaatiokriittinen liike, kannattaa paikallisuutta ja on ylpeä siitä, onko punk erilaista Pohjois-Suomessa etelään verrattuna? Miten pohjoissuomalainen punkkari suhtautuu asemaansa marginaalin marginaalissa, Euroopan syrjässä sen pohjoisessa kolkassa, pororajan molemmin puolin?

Maantieteellisen eronsa lisäksi pohjoissuomalaista punkia ei voi varsinaisesti erottaa eteläisestä, vaikka vivahde-eroja onkin. Pohjoisessa ei voi esimerkiksi valita ystäväpiiriään jonkun punkin alalajin mukaan, sillä ihmisiä on niin paljon vähemmän. Niinpä sakki on varsin heterogeenista. Samankaltainen tilanne on Ruotsissa Norrbottenin alueella: siinä missä Manner-Euroopasta pääsee kätevästi keikkailemaan Etelä-Ruotsiin, on pohjoiseen suuntaamiseen nähtävä vaivaa. Ehkä punkiin suhtaudutaan pohjoisessa astetta vakavammin jo pelkän vaivannäön vuoksi.

Jokaisella punkkarilla on kuitenkin oma käsityksensä pohjoisen ja etelän eroista: on jonkinlaisia ajatusmaailmaeroja, jotkut hyljeksivät etelää, pidetään sinällään hyvänä, mikäli "ihmiset punovat  kaikenlaisia juonia eteläkeskeisyyden pään menoksi". Arvellaan, että etelässä ollaan myös paremmin selvillä viimeisimmistä virtauksista ja trendeistä, vaikkei varmaan kukaan myönnäkään niitä seurailevansa.
- Ero ei korostu niinkään musiikissa, vaan trendijutuissa. Pääkaupunkiseudulla eletään kuplassa. Pohjoisessa nähdään asiat paljon laajemmin, Joni Feldt pohtii.
- Jos minä pyörähdän Helsingissä,  minua kuljetetaan paraatinomaisesti, että katsokaa, pohjoissuomalainen punkkari ja sen isä on kommunisti, muinaisjäänne, Aalto virnuilee.

Ruotsin Norrbottenissa tähyillään yleensä itään päin Etelä-Ruotsin sijaan. Suomi on lähempänä, ja lisäksi pohjoissuomalaisten katsotaan olevan mentaalisesti samankaltaisia. Ihmiset toimivat ja kuuntelevat musiikkia vapaammin kuin etelässä, missä etäisyydet ovat lyhyempiä ja kaupungit suurempia. Etelässä keikalle mennessään kuulee vain punkia, pohjoisessa keikat saattavat olla iloista musiikkityylien sekamelskaa – ollaan siinä mielessä, ja jo olosuhteiden pakosta vapaampia. Pohjoisessa on pakko pitää yhtä, mikäli haluaa ylipäänsä päästä keikalle.

 

  Real Vacation villitsee Kemin Hullussa Pohjolassa

 

Pohjoissuomalainen punkkari on ylpeä maantieteellisistä ja kulttuurisista lähtökohdistaan, suhtautuu kotikaupunkiinsa vihansekaisella rakkaudella ja puolustaa pohjoisen jäyhää koreilematonta asenteellisuutta.

Mutta yhtäaikaisesti punk on solidaarista ja maailmanlaajuista. Liiallinen kuppikuntaisuus ei johda mihinkään, globalisaation voi ymmärtää myös positiivisessa mielessä. Ja punk maailmanlaajuisena ilmiönä voi sikäli hyvin, että kritisoitavaa riittää. Mikäli ei halua keskittyä suomalaiseen eriarvoistumiseen ja arvossa pidetyn aatteen kapitalismin ikäviin lieveilmiöihin, voi katsahtaa kauemmas maailmalle. Harva jaksaa enää uskoa hallitusten esittämiin valeisiin siitä, ettei valtioiden harjoittaman ympäristöpolitiikan jäljet näkyisi ilmastossa. Harva enää ajattelee, ettei köyhyyttä ole, mikäli siitä ei uutisoida.

Mutta. Monen mielessä pyörii kysymys siitä, miten yksilö voi vaikuttaa maailmassa ilmeneviin epäkohtiin. Punkkarit jättävät Nestlén jäätelöt ostamatta, uhoavat järjestyksenpitäjille ja tarttuvat kitaroihin ja epävireisiin bassoihin, huutavat mikkiin huolensa ja närkästyksensä. Ei varmaan kovin organisoitunutta, viesti ei kenties aina mene perille. Mutta ehkä kuitenkin askeleen verran edellä siitä, että turruttaisi huolensa ajattelemalla, ettei itse tule näkemään tulevia katastrofeja tai että onneksi itsellä ovat asiat kohtuullisen hyvin. Että lakkaisi vain ajattelemasta tai välttäisi vastuunsa kuin lapsi.

Omasta hyvinvoinnista ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, sillä se kuuluisi kaikille. Se kuuluisi niin ihmisille, eläimille kuin luonnollekin. Mutta näitä oikeuksia tulee osata vaatia, ja on osattava toimia puolestapuhujana. Tarvitaan toimintaa, joka rikkoo koneiston osat jälleen vastuussa oleviksi ihmisiksi. Kyllä Keminmaan kiljupunkkarikin sen ymmärtää.

Kiitokset myös seuraaville haastatelluille: Jani Kaarlela,  Jussi Kyrö, Ville Vuorenmaa, Markus Saastamoinen sekä Ruotsin Norrbottenin kirjeenvaihtajat Sven ja Matthias.

 

 
Helsinkiläinen KURSK keikalla kavereiden keittiössä Karjasillalla.

 

Pohjoisen oma punklevy-yhtiö

Pohjoissuomalaisen punkin levyjulkaisuista vastaa rovaniemeläinen levy-yhtiö Rokurecords. Sitä pyörittää rovaniemeläis-tromssalainen Ville "Rokumoguli" Vuorjoki. Rokurecords on punkjulkaisija muiden joukossa, mutta sen ideana on Vuorjoen mukaan se, että tuodaan esille pelkästään pohjoisia bändejä.
- Tätä kautta ollaan saatu myös muita julkaisijatahoja kiinnostumaan pohjoissuomalaisesta punkista, Vuorjoki toteaa.

Rokurecords teettää levyistä yleensä 500 kappaleen erät, joten toiminta on sikäli harrasteluontoista. Levyistä kymmenisen prosenttia jää Suomeen, loput myydään ulkomaille. Parhaiten Suomi-punk vetää Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa. Maailmalla arvostetaan skandinaavista punkia – Ruotsilla on omat ansionsa, Suomella omansa. Suomen hyvä punkmainekin helpottaa osiltaan levymyyntiä ja asioiden sujumista. Levyjen markkinointiin ei tarvita suurta koneistoa. Rokurecords mainostaa Toinen Vaihtoehto -julkaisussa sekä yhdessä yhdysvaltalaisessa lehdessä. Vuorjoki on pohtinut myös jakelusopimuksen tekemistä, mutta toistaiseksi levyt hankitaan yksinkertaisemmin – kädestä käteen.

www.rokurecords.com

 

Pohjoissuomalaisia bändejä:

Real Vacation (kotisivu), Burn Again (kotisivu), Laybacks, Yhteiskunnan ystävät? (kotisivu), Etulinja (kotisivu), Kretiinit/Cretin Family (kotisivu) , Normal Figures (kotisivu), Throwback (kotisivu) , Sur-Rur (kotisivu), Clash City Rockers, Red Cabaret (netissä), Out Of Tune (kotisivut), Totuus (ei löytyny netistä), Sadofarm (nää löysin), Black Christ, Black Mass Pervertor, Stiggan Andersson, Polttoitsemurha, The Carnival (kotisivu), The Driven Dynamo (kotisivu), The Twits (netissä), Human Picnic, Kollapse (sivut)

 

Katariina Parhi