Jumalan teatterin tavoite teatterin vallankumouksesta, ammattilaisten herättämisestä tekemään eettistä teatteritaidetta tusinaviihteen sijaan, voidaan katsoa epäonnistuneen – ainakin jos puhutaan teatteriprovokaation välittömistä seurauksista Oulun kaupunginteatteriin.
Vuosi ennen Jumalan teatteria Oulun kaupunginteatterin johdossa aloitti Jussi Helminen, joka siirtyi tehtävään Turun kaupunginteatterista. Helminen oli Teatterikoulusta vuonna 1971 ohjaajaksi valmistuttuaan ollut mukana perustamassa Ahaa-teatteria. Se oli yksi 1970-luvulla perustetuista liikkuvista teattereista, joiden tarkoitus oli haastaa jo tuolloin taiteellisessa kriisissä painiskelleet kiinteät teatterit. Turun kaudellaan (1978–1985) hän puhui taiteilijan kaipuusta luovaan, hulluun tekemiseen. Nämä, sekä puheet teatterin valtaamisesta sisältäpäin ja teatterin räjäyttämisestä etsimällä ja ylittämällä sen rajat, kääntyivät Jumalan teatterin vierailun jälkeen puhujaansa vastaan.
Teatterille 1980-luku toi mukanaan ennennäkemättömän kilpailutilanteen muita viihteen, kulttuurin ja taiteen muotoja vastaan. Taiteen kentällä performanssi löi itsensä läpi. Vaihtoehtoja perinteiselle teatterille haettiin kentällä laajasti aina Teatterikorkeakoulusta erilaisiin ryhmiin ja kiinteisiin teattereihin. Teatterikorkeakoulussa Jouko Turkka maalasi laitosteatterista oppilailleen pirua, mutta todellisuudessa kiinteissä teattereissa oltiin tietoisia omista taiteellisista rajoitteista ja niitä pyrittiin myös murtamaan. Tehtävä ei ollut kuitenkaan helppo suuren yleisön janotessa kyltymättömästi viihdettä. Markus Packalénin kaudella (1978–1985) Oulun kaupunginteatterissa tehty 86 000 katsojaennätys tuli Mustalaisruhtinatar-operetin voimin.
Kokeilevaa teatteria tehtiin taloudellisesta riskistä huolimatta myös kiinteissä teattereissa. Ouluun kokeellista näkökulmaa toi muun muassa Homo $ -performanssiryhmässä mukana olleen Pieta Koskenniemen kiinnittäminen kaupunginteatteriin. Helmisen ensimmäisenä vuonna 1986 Oulun kaupunginteatteri sai runsaasti julkisuutta ja kiitosta rohkeasta näytelmäsarjastaan Elämänpalvelusteatteri 981 eli EPT. Se perustui pitkälle improvisaatioon. Näytelmät pohtivat suomalaista elämäntapaa. EPT:n Suuressa kaupunkidraamassa katsojat vietiin muun muassa kaupunkiajelulle ja Pikisaaren vanhaan masuuniin, missä seurattiin katosta jaloistaan roikkuvan naishahmon itsekidutusta. Sarjan viimeinen esitys oli Leipätehtaalla, missä koko perheen Suuri jauhotapahtuma päättyi jokaiselle jaettuun lämpimään pullaan ja mukilliseen maitoa. EPT:n lisäksi teatterin performanssilinjaan kuuluivat yleisön joukkoon tehdyt tanssi-iskut ja maksettuja mainoksia sisältänyt näytelmä Peräkylän profeetta. Helmisen ensimmäinen vuosi Oulussa toi teatterille maanlaajuista julkisuutta, mutta katsojamäärät laskivat.
Helminen tahtoi näyttää Oulussa 1987 järjestetyillä Pohjoisilla teatteripäivillä kollegoilleen, mitä paljon kohutussa Teatterikorkeakoulussa saatiin aikaan. Niinpä hän pyysi koululta ryhmän esiintymään. Kun tämä Otso Kauton luotsaama ryhmä viime hetkillä perui tulonsa, tilalle ilmoittautui koulusta itsenäiseksi sanoutunut Jumalan teatteri – tunnetuin seurauksin.
Keväällä 2005 Helminen pohti Jumalan teatterin vierailua ja sen vaikutusta. "Ironisinta on, että he kohdistivat hyökkäyksensä teatteriin, joka saattoi olla yksi edistyksellisimpiä isoja teattereita Suomessa. Teollaan he torpedoivat meidän koko kehityksen." Jumalan teatterin manifesti pohjautui Helmisen arvioiden mukaan nuoruuden tietämättömyyteen ja koulun laitosteatterista antamaan huonoon kuvaan. Toisaalta Jumalan teatterin vallankumousjulistusta myös ymmärrettiin teatterintekijöiden piirissä, vaikka keinoja ei hyväksyttykään. Tapahtuman välillisenä seurauksena Teatterikorkeakoulun linja muuttui vuosikymmenen loppuun mennessä laitosteatteria palvelevampaan suuntaan Turkan siirryttyä pois koulusta taiteilija-apurahalle.
Jumalan teatterin vierailun jälkeen Oulun kaupunginteatterissa pelättiin yleisökatoa. Teatteri panosti tiedottamiseen ja irtisanoutui näyttävästi Jumalan teatterin linjasta. Helminen näki ensisijaiseksi velvollisuudekseen yleisön turvaamisen ja teatterin irtisanoutumisen radikaaleista kokeiluista. Teko nosti taantumuksen ryhtiä ja lisäsi varovaisuutta.
Pohjoisten teatteripäivien tapahtumien jälkeen yleisöä houkuteltiin teatteriin komedian ja kotimaisten näytelmien voimin, draamasta karsittiin. Vaikka Oulun kaupunginteatterille myönnettiin Suomen näytelmäkirjailijoiden liiton tunnustus runsaasta kotimaisten näytelmien määrästä, ei katsojamäärissä päästy vielä Jumalan teatteri -vuonna tavoitteisiin. Toisaalta ei myöskään koettu täydellistä katsojakatoa; kevennetty linja siis puri.
Helminen koki, että Oulun kaupunginteatterin Jumalan teatterin jälkeinen uusi linja oli entiseen nähden taantumuksellisempaa ja perinteisempää. Toiminta vilkastui vasta vuonna 1989, jolloin ohjelmaan palasivat Jumalan teatterin vierailua edeltäneet ulkomaiset vierailut. Olipa ilmassa jälleen ripaus kokeellisuuttakin, kun ohjelmistossa nähtiin Anna-Leena Härkösen runoihin pohjautunut lauluilta. Vuosi oli poikkeuksellinen myös siksi, että vastoin maan yleistä kehitystä katsojaluvut Oulun kaupunginteatterissa jopa nousivat.
Helminen koki tapahtuneen dramaattisesti. "Jumalan teatterin vierailu muutti asenteeni täydellisesti. Jälkeenpäin ajateltuna se viisiminuuttinen oli selvä käännekohta, joka siirsi minut edelliseen sukupolveen." Jumalan teatterin vierailu näkyikin selvemmin Oulun kaupunginteatterin ohjelmiston kesyytenä kuin katsojamäärissä, jotka olivat laskusuhdanteessa koko maassa. Poissa olivat puheet luovasta hulluudesta, teatterin räjäyttämisestä ja valtaamisesta sisältäpäin. Oulun kaupunginteatterin ohjelmistoa värittäneet kokeilut kärsivät pitkään Jumalan teatterin vierailusta. •
Katja Moilanen
Kirjoittaja on tehnyt pro gradu -tutkielman Teatteriuudistus kääntyi itseään vastaan – Jumalan teatteri Oulun Pohjoisilla teatteripäivillä 1987 Oulun yliopiston historian laitokselle vuonna 2005.
