Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Kadonnut Oulu, Oulu palaa - Mika Ronkainen

Aikakauslehti
www-artikkelit
Teksti: Jussi Vilkuna

4/98

Eikö Oulu palaa -elokuvaa voisi esittää televisiossa uusintana, kysyttiin vastikään yleisradion palautepuhelimessa - virheellisesti. Sana elokuvasta on kiirinyt, vaikka ensiesitys on te-levision Ylen1:ssä vasta lokakuun alussa. Tähän mennessä sitä on esitetty vain muutaman kerran Oulussa ja pari kertaa elokuvafestivaaleilla. Elokuvan Oulu palaa - kaupunki joka katosi käsikirjoittanut ja ohjannut Mika Ronkainen kertoo, että keväällä oli suunnitelmia elokuvan esittämisestä yleisönäytöksinä Nuoriso- ja kulttuurikeskuksen Studiossa, mutta suunnitelmat jäivät puolitiehen Yleisradion ostaessa elokuvan kuluvan syksyn dokumenttiohjelmistoonsa. Tätä voi siinä mielessä harmitella, että tokkopa Ylen ykkösen esitys kaikkia dokumentista kiinnostuneita oululaisia tavoittaa.

Kaikkia osapuolia elokuva ei ole kiinnostanut. Kaupungin koulutuspäällikkö Terttu Huotari lähetti kutsut yhteen elokuvan näytöstilaisuuteen Oulun kaupunginhallituksen, -valtuuston jäsenille ja virkamiehille. Paikalle saapui vain kaksi valtuutettua. Rakennusvirastossa oli enemmän myötämielisyyttä ja muutama virkamies saapuikin paikalle. Rakennusvirasto esitti filmiä myös rakennusmessuilla Ouluhallissa viime keväänä.

Ronkaisen dokumentti valmistui viime keväänä Oulun käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen lopputyönä. Elokuvaansa varten Ronkainen teki melkoisen arkistourakan: puolen vuoden ajan hän tutki päätyökseen sanomalehti Kalevan, Oulun kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja eri lautakuntien sekä poliisin arkistoja ja asiakirjoja. Lisäksi hän haastatteli 60 eri henkilöä. Elokuva kertoo Oulun Rantakadun varrella sijainneen puukorttelialueen tarinan tuhopolttoineen, purkamisineen ja monimutkaisine suojelupäätöksineen ja valottaa viimeisen kolmen vuosikymmenen ajan vallinneen betonirakentamisen taustoja. Viimeinen rantakorttelin puutalo paloi Oulussa vuonna 1991, ja tarvittiin melkein vuosikymmen aikaa, ennen kuin lähimenneisyyttä, kipeääkin, alettiin uudestaan tutkia.

-Dokumentin oli tarkoitus olla ensimmäinen foorumi, jossa kaikki osapuolet ovat äänessä. Työn iskulause oli: "dokumenttielokuva puusta ja betonista", kahdesta eri aikakaudesta, kahdesta eri näkötavasta, jotka kohtaavat, törmäävät, Ronkainen kertoo.

Uusi uljas aikakausi

Selkeästi rajatusta aiheesta huolimatta elokuva kertoo tarinan suomalaisen arvoilmapiirin ja rakennetun ympäristön kehityksestä 60-luvulta lähtien. Puhuttiin suuresta muuttoaallosta Ruotsiin. Harva tuli kuitenkaan ajatelleeksi, että maan sisäinen muuttoliike oli merkittävästi suurempaa. Taajamien teollistuminen ja maa- ja metsätalouden koneellistuminen toi väen taajamiin. 60-70-luvuilla kaksi kolmasosaa väestöstä muutti maan sisäisesti, Oulunkin väkiluku yli kaksinkertaistui. Ennen näkemättömän suuret rakennustyömaat käynnistyivät. Usko ja into uuteen, aineellisesti parempaan aikakauteen olivat suuret 60-lu-vun alkupuolella - oli kiire kuroa Ruotsin etumatka umpeen.

Oulussa julistettiin arkkitehdeille suunnittelukilpailu uu-desta kaupungin monumentaalikeskustasta. Voittajatyön mukaan Vänmannin saareen piti rakennettaman teatteri, kirjasto, konserttitalo ja 20-kerroksinen virastotalo. Rantakadun puutalot tuli purkaa ja tilalle aiottiin rakentaa seitsenkerroksiset liiketalot. Uusi arvotettiin vanhaa paremmaksi.

Nopea muutos oli heittää lapsen pesuveden mukana, ja elokuvan näkökulmasta heittikin. 60-luvun loppupuolella vastarinta heräsi. Rantakadun puolesta kerättiin 70-luvun aikana useita adresseja, joissa parhaimmillaan oli nimiä yli 6.000. Kaupunkilaisten herääminen tuntui tapahtuvan päättäjiä nopeammin.

Vaikka elokuva kertoo lähimenneisyydestämme, aihepiiri on jälleen ajankohtainen. Oulun keskustassa ei tarvitse kuin pyörähtää ympäri, niin puolikymmentä nostokurkea hallitsee kaupungin taivasta. Jurveliuksen ja Höckertin taloja kunnostetaan Rantakadulla, ja Meritullia rakennetaan. Kiilan korttelin ja muutaman muun kohteen suojelemisesta keskustellaan.

Jokainen sukupolvi määrittelee oman tulkintansa totuudesta ja muovaa yhteistä todellisuutta, rakennettua ympäristöämme. Keskeisin ja vaikein kysymys lienee tälläkin hetkellä millä nopeudella muutos tapahtuu, voidaanko siihen vaikuttaa ja mikä on oikean säilyttämisen ja uudelleenrakentamisen suhde.