Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Motelli Skronkle; Hoga! Hannu Raatikainen, Esko Varonen, Markku Peltola, Veli-Petteri Rajanti, Kajaanin kaupunginteatteri

Aikakauslehti
www-artikkelit

 

 

Reippaita perseleikkejä sisältävä show keskeytetään, eikä näyttelijä Varonen saa enää jatkaa katulamppuna olemista. Hetken päästä järjestäjä keskeyttää myös tarmokkaasti alkaneen musiikkisetin. Ivalon yrittäjänaiset itkevät ja huutavat yleisössä. Yhtye ajetaan pois ja järjestäjä ilmoittaa ykskantaan yhtyeen "pilanneen hänen elämänsä" ja että rahat tullaan ehdottomasti vaatimaan takaisin.

Nyt 20-vuotias Motelli Skronkle on kulttuuri-instituutio, joka perimmäiseltä tarkoitusperältään on syntynyt vastustamaan kulttuuri-instituutioita ja kaikenlaisia rakenteita. Osa suomalaisista tietää Skronklen rock-yhtyeenä, toiset teatteriproggiksena; joku Ivalon yrittäjänaisten hengenheimolainen rienaavana hippijoukkiona, joku toinen taas korkeakulttuuria ja poliittista taidenäkemystä tyhjentävin keinoin esille tuovana performanssiryhmänä.

80-luvun suomalaisesta teatterista muistetaan lähinnä Jouko Turkan rehtorikausi Teatterikorkeakoulussa ja sinällään erheellisesti Turkkaan yhdistettävä teatteriopiskelijoiden Jumalan teatteri -aktio Oulussa 1987. Huhujen ja tarkistamattomien tietojen myötä teatterikentän mustaksi legendaksi kohonneen 80-luvun ilmiön ohessa jää monelta huomaamatta Motelli Skronklen täysin ammattimainen provosointiura, useita vuosia pystyssä pysynyt, kokeileva teatteriproduktio.

 

lokakuu 2004

 

Hoga hoga
ja huutavia ämmiä

 

Teatteria, musiikkia, performanssia, rienausta.
Näistä aineksista muotoutui Motelli Skronkle Kajaanin kaupunginteatterissa
1980-luvun alussa.
Instituutioita vastustava instituutio on taas koonnut itsensä vuosikymmenen telakkatauon jälkeen.

Teksti: Saku Heinonen
Kuvat: Leena Klemelä
          Anssi Männistö

 


On suomalainen talvi yhdeksänkymmentäluvun alussa. Yhtyeen keikkabussista, jolla on taannoin ajettu hengiltä neljä mullikkaa, on kumi puhki ja miehet joutuvat kinuamaan förskottia esiintymispaikkana toimivasta hotellista. Motelli Skronkle on saapunut Ivalon yrittäjänaisten kekkereihin, jotka järjestäjän mukaan "kaipaavatkin vähän piristystä".

 

 

 

   Juuri tuossa valossa on 
   Skronklea arvioitava. Ryhmä
   onnistui ruokkimaan itsensä
   pitkän aikaa omalla
   tinkimättömyydellään. Mikä
   merkittävintä, Skronkle onnistui
   yhdistämään täysin kotimaisia 
   perinteitä rikkovan tyylin
   tuottavan teatterin tekemiseen
   ja oli jäsenilleen itsenäinen
   leipätyö tarttumatta
   kaupallisuuden keinoihin. Myös
   musiikillinen panos esi-
   industrialismin ja shamanistisen
   maisemoinnin välimaastossa on
   oleellinen osa Skronklen
   poikkeuksellisuutta.

 

Vaikka epäinstitutionaalisuus onkin ryhmän keskeinen julkilausuma, ei kohoaminen omaksi kultikseen ole heikentänyt Motelli Skronklen lähtöajatusta. Luomassaan kokemisen ilmapiirissä Skronkle näyttäytyy edelleen kullekin katselijalle aivan omanlaisenansa. Provokaatio ja poliittisuus ovat epäjärjestäytynyttä esteettistä tökkimistä, joka tasoittaa tietä ihmiselle, ihmisen näköisenä ja siksi niin julkeana. Tarrautumalla itsepintaisesti piikiksi lihaan Skronkle on kohonnut vaihtoehdoksi ja saavuttanut todellista suosiota lähinnä establishmenttien ulkopuolella. On myös niitä, jotka eivät koskaan ole kuulleet Motelli Skronklesta yhtään mitään.


Laitosteatteriin sitä vastustamaan

Motelli Skronkle syntyi Kajaanin kaupunginteatterissa, jossa ryhmän perustajajäsen, teatteriohjaaja Hannu Raatikainen (s. 1948) oli kiinnitettynä 1983–85.
- Laulu ja musiikki olivat mun juttuja siihen aikaan. Vietin rutkasti aikaa katumuusikkona soitellen Suomessa ja ulkomailla jo paljon ennen kuin menin teatteriin. Pidin katuelämästä ja sellaisesta Woody Guthrie -tyyppisestä lauluilmaisusta.

Helsinkiläinen Hannu Raatikainen opiskeli luokanopettajaksi 1970-luvun lopussa ja lauloi tuolloin muun muassa ryhmässä nimeltä Arkiviisu. Porukan muita jäseniä olivat Riitta ja Leena Havukainen sekä Taneli Mäkelä.

Kommunistiseen puolueeseen ja nuorisoliikkeeseen kuulunut kitaristilaulaja ajautui musiikkihommien kautta Leppävaaran kansantalolle, missä Kom-teatteri harjoitteli, ja siellä hän innostui teatterista. Teatterikoulussa muodostui haave kiertuemaisesta teatterista, joka toteuttaisi samaa katumusiikkifilosofiaa kuin oma elämä aiemminkin.
- Koulussa Arto af Hällström kehotti kuitenkin kokeilemaan laitosteatteria. Tavallaan se tuntui mielekkäältä. Pitihän sitä tietää, mitä tarkalleen ryhtyi vastustamaan. Kajaani valikoitui sen kautta, että siellä toimi alueteatteri.


Kohti toimivaa alueteatteriryhmää

Teatterikouluaikanaan 1980-luvun alussa Hannu Raatikainen pääsi harjoittelijaksi Itä-Berliiniin, legendaariseen Berliner Ensembleen. Bertolt Brechtin kotiteatterissa praktikant Raatikainen sai luvan olla läsnä kaikissa harjoituksissa, avaimet Brechtin työhuoneeseen ja mahdollisuuden plärätä mielin määrin arkistoja.
- Tuolta ajalta minuun jäi lähtemätön hiilen haju. Se 50-lukuinen tunnelma ja Itä-Berliinin kulkukissat olivat jotain selkeästi olemassa olevaa. Ehkä jotain sellaista alitajuisesti lähdin hakemaan alueteatteritoiminnasta, vaikka 80-luvusta tulikin selkeä antiteesi Brechtiä vastaan.

Vuonna 1983 Kajaanin kaupunginteatteriin tullut ohjaaja oli vuodessa kypsä. Tästä tylsistymisestä syntyi tekijänsä mukaan "romanttista sössöä" ollut aloite nimeltä ´Kohti luonnollista teatteria´: Raatikainen sanoisi itsensä irti, jollei saisi tehdä jotain irrallaan repertuaarista. Yllättäen johtokunta ja teatterinjohtaja Hannu Tyhtilä suostuivat. Tämä tuntui luvalta tehdä mitä vaan.
- Ajattelin, että minimissään tarvitaan yksi mies. Esko Varonen. Esko oli mua vuoden alemmalla teatterikoulussa ja se oli helvetin innostunut heti, kun oli just valmistumassa. Se tunnettiin kouluaikana jo Kuopion dadana, ja tämä oli sille kun nakutettu.

Kolmas mies ryhmään löytyi Kajaanin teatterista, missä Kellariteatterista 1980-luvun alussa ammattiuralle laukaissut Markku Peltola oli kiinnityksellä. Peltola muisti hänen ja Raatikaisen isien näytelleen yhdessä aikoinaan Koiton salissa ja teatteri Oraksessa, joten verikin jo velvoitti yhteistyöhön.
- Ensimmäinen muistikuvani Peltsistä on vuodelta –67 tai –68 juhannusaatosta, johon liittyi jokin onneton hissiin juuttuminen, Raatikainen kertoo.

Skronklen syntyhetkenä voidaan pitää Kajaanin kaupunginteatterin vappukonserttia 1983, jossa esiintyi Peltola ja liuta teatterin muusikoita. Raatikainen liittyi mukaan.
- Silloin jo tehtiin pari biisiä. Maalattiin kehomme sinisiksi, mikä oli reaktio meikkaavaa Hanoi Rocks -valtavirtaa vastaan. Siinä sitten suli sille musiikkiajatukselle. Olinhan mä ensin miettinyt, että haluan keskittyä silloin puhtaaseen teatteriin, siihen mitä olin siitä oppinut. Mutta kyllä se sitten vappukonsertin jälkeen tuntui selvältä, Raatikainen muistelee.

 

'oi muammar'
(Motelli Skronkle, 1990)

Muammar, oi Muammar, Ali Fatah el Pullah Gaddafi
olen nuuskiva Ron eli Ronald the Rag
tahdon kalifiksi paikallesi

Minä eri mieltä olen, sinä eri mieltä olet, ollaan eri mieltä perkeleesti
Jos et lopeta eri mieltä olemasta,
ängen pötkön sinun perseeseesi

Olen tottunut siihen, että maailmassa tapetaan, tapettiinhan eilenkin
Lastaan digitaalipommikoneen digitaalipommein,
heräät tylppä kuono tyynylläsi

Huuda jumalasi perään erämaasta josta heräät, katso taivaalle ja hämmästy
Katsos minä istun siellä, liidän tähtilipun päällä
Kristus piesty on ja alas syösty

Oi Muammar...

 

"Tuolla nuoriso-orkesterilla ei ole tulevaisuutta!"

Syntyi vahva itsetuottamisen idea. Kaikki piti tehdä itse, eikä enää roikuttu kirjailijan perseessä. Oli mentävä rajojen yli. Syntyi ajatus esityksestä, joka koostuu useista paloista, jotka puolestaan muodostuvat alueteatteriryhmän jäsenten omista tunnustuksista.
- Jokainen menee lavalle ja tunnustaa jotain, mistä on vaikea puhua. Ilmaisukeinonakin voisi periaatteessa käyttää mitä vain. Musaa, leffaa, liikettä tai sitten vain monologia. Pääasia että jokainen itse. Ei mitään näytelmäajattelua, Raatikainen kiteyttää.

Näin syntyi ensimmäinen esitys Rock´n roll -kiertue, jossa oli kahdeksan ihmistä. Kukaan ei varsinaisesti ohjannut, kaikki vain ilmaisivat, joten kokonaisuus jäi repaleiseksi. Esittämisen myötä kokonaisuus tiivistyi ja vuoden 1985 Oulun keikkaa muistellaan jo supermeininkinä.
- Melko harvassa kaupunginteatterissa ryypätään lavalla brenkkua. Sukevan harjoitusleirille mentiin Varosen Lada täynnä viinaa. Julisteeseen lyötiin Varosen mutsi, sekin piti saada alastomana semmoisen aitan katolle, josta sitä ei sitten millään meinattu saada alas, Raatikainen kertoo.

Ryhmän nimeen valikoitui ´Motelli´ jokaisen jäsenen tekemästä 20 ehdotuksesta. Skronkle-sanan löysi Peltola Pulteri-sarjakuvasta. Skronkle on sarjakuvan äänitehoste, jonka Pulterin kivipyörä aiheuttaa.

Motelli Skronklen alkutaival oli railakas. Pian miehet kuitenkin tajusivat, että homma ei toimi, jos vain juodaan viinaa ja harjoitellaan silloin kun huvittaa. Elämäntapoja ja harjoittelemista skarppaamalla esityksetkin alkoivat toimia. Huhut olivat kuitenkin saaneet jo siivet.
- Kun soitettiin Linnan lukiossa Kajaanissa, puolet opettajista marssi pihalle. Kommentti kuului: "Tuolla nuoriso-orkesterilla ei ole tulevaisuutta!" Raahen ensi-illassa jouduin putkaan, mistä kaupunginteatterin bussi sitten haki minut. Kuiskittiin, että teatterin ohjaaja on tuomittu huumeista, Raatikainen myhäilee.

Hannu Raatikainen muistaa 1970-luvun yhteiskunnallisen siistiytymisen aikana. 1980-luku taas oli möyrimistä paskassa. Tästä kohosi teesi, että nyt räjäytetään hipit kerralla takaisin. Tehdään anarkistista tavaraa ja surrealistista krääsää.
- Peltsi kertoi kokemuksistaan poliisin kanssa, Eskolla oli dada-runoutta. Minä keskityin seksuaaliseen vapautumiseen. Lauloin Kissimirri-biisin (Motelli Skronkle, ´90, Seal on Velvet), joka on Turpaan tuli-biisin (Susien laki, ´92, Seal on Velvet) kanssa vanhimpia kappaleitamme. Tarina tulee kiusallisesta kokemuksesta: eräänä aamuna märän unen jälkeen sain orgasmin lämmintä kissaa vasten. Ajattelin, että mitä siitä, jos joku kertoo homoudestaan tai muusta, mulla sentään on tämmöinen kokemus. Mä lauloin ja mun päälle kaadettiin ketsuppia. Peltsiä puolestaan ruoskittiin kuusen oksilla. Se oli semmoista pään vapauttamista.

Oman lehdenkin tekoa aloitettiin, mutta se ei kuitenkaan ottanut tulta alleen. Skronklelaiset halusivat toimia kaikilla alueilla. Tätä Raatikainen kutsuu ulkoteatterilliseksi sähisemiseksi. Sensurointipyrkimysten vuoksi ryhmä koki levittäytymisen entistä tärkeämmäksi.

Ennen Raahen keikkaa teatterilautakunnan puheenjohtaja soitti Raatikaiselle ja pyysi, ettei ohjaaja menisi lavalle ollenkaan. Mylly oli kuitenkin jo pyörimässä ja sen hedelmät maistuivat hyvälle. Kaikki arkipäiväisetkin kokemukset haluttiin muuttaa esitykseksi. Kiertäminen tuntui mielekkäältä ja Rock-mestoissa oli Motelli Skronklen performansseille uutta katsojakuntaa, vaikka Kajaanin Kaupunginteatterin pimennoista satelikin shown paskaksi kuittaavia kommentteja.

Terrorismin teema

Vuonna 1986 alkoivat näkyä Skronklen ensimmäisen vaiheen loppumetrit. Kaupunginteatterin sisällä oli jatkuvaa ristipainetta alueteatterilaisten vapauksista. Johtokunnan määräyksestä skronklelaisten piti välillä tehdä myös jotain koko talolla ja sitten tehtiinkin Tukkijokea ja sen sellaista.

Skronklelle merkittävä hanke oli Raatikaisen assistentiksi tulleen Tuija Kokkosen kirjoittama näytelmä, jonka aiheena oli ryhmä itse. Petolinnut eivät laula eli murha Motelli Skronklessa oli siinä määrin enteellinen nimi, että produktion aikana riveissä syntyi jo mielipide-eroja. Pentti Linkolan vaikutus näkyi selvästi terroristiteemaa kantavassa sisällössä: "Paras tapa vaikuttaa ihmisiin on tappaa ne kaikki, sillä ruumiskasojen päältä sua kuunnellaan." Ilmenneiden näkemyserojen kautta Raatikaiselle kirkastui, että yhteistyö kaupunginteatterin kanssa ei enää voi jatkua; osa ryhmästä oli ollut samaa mieltä jo jonkin aikaa. Vuonna 1986 alueteatteriryhmästä irtautui Kajaanin Sissilinnan kellariin itsenäinen kolmikko, joka ei enää ollut osa laitosta.

- Proge-maisema oli siihen aikaan kovassa kurssissa, joten me aloimme yksinkertaistaa. Mietittiin, että jos soittaa vain yhtä sointua, energia ei mene toisarvoisiin tilutteluihin. Tajuttiin, että komppia voi ja pitää rikkoa. Pellit pois rummuista, että saadaan turha heleisyys pois. Aloin soittaa trumpettia, kun se oli mulle vieraampi soitin. Oltiin siellä kellarissa ja jotenkin laulukin putosi sinne alas ja löytyi se kurkkuäänen tapainen.

Seuraavaksi piti miettiä lavaestetiikkaa. Tarvittava ajatusmaailma löytyi aboriginaalien rituaaleista kertovilta videokaseteilta. Kun vuoden 1983 vappukeikalla vedettiin nahka siniseksi, nyt löytyi tilalle maan väri. Poistettiin teatteripaletti ja etsittiin maan mineraalit.
- Toinen juttu oli se uskomaton oivallus, että aboriginaaleilla tanssin askel on aina ylöspäin pyrkivä, ei alaspäin kuten saksalaisilla. Päätettiin ottaa yksi tanssitunti, ei enempää, ettei tulla etnokopioksi. Syntyi HOGA! Hoga oli meidän lavailme ja estetiikka. Se on se askel ylöspäin. Se puhdistaa ja keskittää. Vedettiin maalaukset alle ja ruskeat puolalaismuusikon puvut päälle, Raatikainen jatkaa.

Tanssista syntyi Villimies-show. Etsittiin didgeridoon kaltaisia putkia, muovisia, koska ei oltu aitoja vaan urbaaneja. Taottiin tynnyreitä, piirreltiin maagisia merkkejä. Kunnianhimo kasvoi maineen mukana. Skronkle päätti, että sen on päästävä itsenäisenä rock-yhtyeenä Provinssirockiin ja vastaavasti tanssiryhmänä Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtumaan. Ja se pääsi myös.

Ylivieskan Jyty-festivaaleilla keikan jälkeen tuli hurmioitunut Veli-Petteri Rajanti kertomaan ihastuksestaan ja halustaan tulla miksaamaan bändiä. Uusi miksaaja huomattiin porukan parhaaksi kitaristiksi ja Rajantista leivottiin Skronklen neljäs jäsen. Rajantin velhomaiset äänitaiturin lahjat voi kuulla esimerkiksi Susien laki -levyn uskomattomassa Johnny B. Goode -lainassa, jonka Berrymäistä autenttisuutta on ihmetellyt itse Jussi Raittinenkin.

Motelli Skronklea tehtiin kokopäiväisesti vuodesta 1987 vuoteen 1994. Ajanjaksoon mahtuu teatteriesityksiä kotimaassa ja matkoja ympäri Eurooppaa, niin itse myytyinä kiertueina kuin kutsuttuinakin. Tampereen Teatteri 2000:lle tehty, myöhemmin omana juttuna esitetty Iso yksinäinen naurava shamaani keräsi matkoillaan huikeat 70 000 katsojaa. Kulttuurivaikuttaja Eelis Sellan kirjoittama suositus auttoi teoksen myymistä. Syntyi käsite isoista rumista miehistä, jotka eivät yritä olla mitään, mitä eivät ole.

80-luvun loppumetreillä ryhmä kotiutui Tampereelle. Samaan aikaan syntyi ensimmäinen levy Motelli Skronkle. MTV3:lle tehtiin 1991 neliosainen sarja, Jari Forsmanin kirjoittama Alhola. Vuonna 1994 Skronklen ollessa kovassa nosteessa onnistuneen Ruisrockin keikan jälkeen Raatikainen päätti lähteä suksimaan. Skronkle oli kaluttu loppuun, maailmaa piti katsella muista perspektiiveistä. Kesän 1994 jälkeen yhtye oli velaton, lähteminen oli siis myös mahdollista.

 
    * * * * *


Raatikainen siirtyi vapaaksi ohjaajaksi Helsinkiin ja on nykyisin ohjaajantyön lehtorina Stadiassa. Rajanti ryhtyi opettamaan musiikkitaitojaan Tampereella. Markku Peltola tunnetaan lukuisista elokuvarooleista, muun muassa Aki Kaurismäen luottomiehenä ja elokuvan Mies vailla menneisyyttä päähenkilönä. Esko Varonen näyttelee ja puuhaa aktiivisesti Teatteri Telakalla. Skronkle oli yksi kolmesta teatteriryhmästä, jotka 90-luvun puolen välin jälkeen yhdistivät voimansa perustaakseen Tampereelle nyt valtakunnallista arvostusta nauttivan Kulttuuritalo Telakan.

Viime vuosina Motelli Skronkle on alkanut esiintyä uudelleen. Raatikainen itse katsoo uudelleen toimivaa orkesteria innostuneesti. Lienee niin, ettei ryhmä koskaan varsin pois mennytkään, mutta nyt maistellaan taas hiljakseen uutta olemisen mallia.

Suomessa, missä taide usein kieltäytyy olemasta poliittista, Skronklelle on suuri tilaus. Suomalaista teatteria vaivaa turvallinen muotoonsa jämähtäminen, eikä suomalainen rokkikaan juuri riko rajoja. Jo silloin, kun Skronkle väänsi shamaaninäytelmäänsä otsonikadon teemalla, huudettiin toisaalla: "Ei hyljeoopperoita!" Mutta eikö taiteen kuuluisi olemassaoloaan juuri niin perustella? Yhteiskunnallisuudella, poliittisuudella, provokaatiolla ja kulttuuriterrorismilla?

Nyt Skronkle on enemmän rock-yhtye kuin teatteriryhmä, mutta on kiintoisaa jäädä katselemaan, miten vaaka tasapainottuu. Raatikaisen mukaan kaikki on mahdollista.
- Niin monen ajattelijan perässä on kuljettu viisautta etsimässä, että nyt voisi pyrkiä ihan omaan maailmankatsomukseen.


Saku Heinonen
Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja -kriitikko