Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Pääkirjoitus 1/2008: Kaltion uusi ilme

Aikakauslehti
www-artikkelit

 

Kaltion uusi ilme

Kaltio 1/2008


maaliskuu

Kun aloitin Kaltion päätoimittajana kesäkuussa 2006, olin sitä mieltä että lehti on hieno. Se oli taitettu huolellisesti ja painettu hyvälle paperille. Siinä oli mielenkiintoisesti kirjoitettuja juttuja.

Lehden ulkoasusta vastaava Henna Raitala oli aloittanut työnsä pari kuukautta aiemmin, tosin hänellä oli vanhaakin Kaltio-taustaa muutaman vuoden takaa. Päätimme silloin, että emme tee suuria muutoksia Kaltion ulkoasuun. Ainoa näkyvämpi muutos olisivat kansikuvat, joihin halusin ihmisten kasvoja. Vanhana lehtikuvaajana kuvasin kannet itse. Valitsin kuvattaviksi henkilöitä, jotka tekevät taidetta kuluttamalla sitä: katsomalla, kuuntelemalla, analysoimalla.

Loppuvuodesta 2007 palasimme ulkoasuaiheeseen, ja päätimme että nyt on aika tehdä jotain. Pidimme vanha logon, Kaltion alkuperäisen vuodelta 1945. Se otettiin uudelleen käyttöön Kaltion 60-vuotisjuhlavuonna 2005. Poistimme alaotsikon "Nuoren Pohjolan kulttuurikuvastin", koska oululaisen päivälehden kulttuurikolumnisti irvaili sille. Emmekä niin piitanneet siitä itsekään. "Pohjoinen kulttuurilehti" olkoon riittävän tarkka kuvaus sille, mitä Kaltio haluaa olla. Lehden rakenteeseen Henna suunnitteli lisää ilmavuutta – toisaalta pitkillekin artikkeleille jätettiin tilaa. Kaltiota saa lukea rauhassa.

Emme halua, että "pohjoinen" on pelkkä ilmansuunta. Haluamme sen tarkoittavan ajattelua ja näkökulmia, jotka saavat voimansa viimasta, vilusta, ulkoakatsomisen taidosta ja kyvystä ajatella toisin. Tämän takia Kaltiossa aloittaa kaksi kolumnistia, jotka molemmat ovat pohjoisia tässä itse lavennetussa merkityksessä. Maritta Kuula ja Teemu Mäki eivät ole laimeita taiteilijoita.

'Kaltio' on pohjoissuomalainen, lähdettä tarkoittava murresana, kuten Wikipedia tietää kertoa. "Katso Kaltiosta", sanotaan meillä päin, jos jotain tietoa ei Wikipediasta löydy. Aina ei löydy.

 

Antti Leikas