Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Valtakatu 1

Aikakauslehti
www-artikkelit

 

 ROVANIEMEN VALTAKATU LOPUSTA ALKUUN

OSA I


Pasi Pikkupeura


 

Rovaniemen vanha valtaväylä kirkolta Lainaanrantaan on nähnyt monenlaista elämää. Nyt se on jäänyt jo hiukan syrjään. Mitä muistoja ja ajatuksia Valtakatu herättää?

 

Monen mielestä Rovaniemi on ruma. Esimerkiksi Pentti Saarikosken viimeinen vaimo, norjalainen Mia Berner on kuvannut (1986): "katastrofaalinen, sodanjälkeen rakennettu yhdyskunta, kerran hajalle pommitettu, kuin Narvik. Vaikka tämä näyttää pahemmalta." Jopa monet rovaniemeläiset tuntuvat jotenkin häpeilevän kaupunkiaan.

Sattuneesta syystä Rovaniemellä ei ole paljon vanhoja rakennuksia. Kun melkein koko rakennuskanta on sodanjälkeisiltä vuosikymmeniltä, se voi vaikuttaa monotoniselta. Toisaalta kaupungissa on toiminut taitavia arkkitehtejä kuten Ferdinand Salokangas ja Alvar Aalto. Lisäksi Rovaniemi on hallinto- ja koulutuskeskus, jossa on enemmän huolella toteutettuja valtiovallan symboleja kuin pikkukaupungeissa keskimäärin. Paikkakunnalla on ollut myös kiinnostusta arkkitehtuuriin: Alvar Aallon toimisto ei ollut halvimpia, silti se sai toteuttaa monia hankkeita.

Valtakatu eli entinen Maantiekatu oli aikoinaan Rovaniemen pääväylä. Se seuraa Kemijokea, jonka varteen asutus oli ensimmäiseksi asettunut. Suomenmaa-kirja (1931) toteaa: "Asemakaava-ehdotuksen teki silloiselle taajaväkiselle yhdyskunnalle vasta v. 1904 ins. Alfred A. Gustafsson, mutta sekin jäi osaksi olemaan vain paperilla. Pääkaduksi muuttui Kemistä tuleva valtamaantie, joka loivia mutkia tehden, parinsadan metrin päässä Kemijoen äyräästä kulkien kirkon ja entisen lossirannan n. 1 1/4 km pitkällä välillä halkaisee kauppalan, ja on kerännyt varrelleen yhdyskunnan tärkeimmät ja komeimmat rakennukset."


Lainaanranta

Lähtöpiste on Lainaanrannassa eli Färinrannassa (ruots. färj: lautta), joka lienee Lapin läänin tiheimmin asuttu alue. On helppo ymmärtää miksi ihminen on aina halunnut tämmöiseen paikkaan asettua. Mainio matkakirjailija Ernst Lampén hehkutteli (1921): "Suomen mahtavimman joen, Kemijoen, kaksi haaraa, toinen valuen luoteesta, toinen idästä, lyövät kättä toisilleen juuri tässä paikassa...Toista samanlaista vesiuomaa ei maassamme tapaa. Kirkas aurinko valoi loistoa yli kauniin maiseman. Ounasvaaran korkea kupu kohosi jyrkkänä Kemijoen eteläisellä rannalla suoden maisemalle suurpiirteisyyttä. Kemijoen rannoilla hohti lukematon joukko kaksikerroksisia, punaisia taloja ilta-auringon valossa aivan sanomattoman helakasti. Ikkunat säteilivät. Me suorastaan hämmästyimme tätä loisteliasta näkyä...Eihän Reinin ja Mainin yhtymäkohta tuon kummempi ole. Jos Ounasvaara kasvaisi viiniköynnöksiä, olisi yhtäläisyys vieläkin väkevämpi."

Suunnilleen samoihin aikoihin näki muuan pappi maiseman hieman toisin: "Ounasvaaran laelta näyttää kylä oikein somalta kyyköttäessään siinä suurten virtojen yhtymäkohdassa, metsäisten vaarojen välissä. Mutta kun korkealta näköalapaikaltasi laskeudut itse kylään, niin jopa haihtuvat vuorella näkemäsi kangastukset. Sekava, ahtaissa kehyksissään pullisteleva kyläpahanen! Ei katuja eikä mitään järjestystä rakennusten sijoittelussa!

 


 

 


 

 


 

Kuvat: Pasi Pikkupeura

Färinranta oli värikäs paikka. Kerrotaan Rovaniemen tytärten seisseen rivissä ja alushameitaan heilutellen toivottaneen kulkumiehet tervetulleiksi! Matti Perunka muisteli Totto-lehdessä (1955): "Niin tulthin Häriranthan, joka siihen aikhan, varsinki kesälä, oli Rovaniemen vilkkain paikka. Sielä oli liikettä ja touhua yötä päivää. Laivat pukseerasit ees takasin milloin minnekki päin. Vanttaus ja Viiri, jokivarshin kulkevat komiat laivat, otit siinä lastiihan, ja kansaa kuhisi niitten ympärilä. Pienemät paketit taas, Toivo, Lainas ja Ounaski, lennätit ihmisiä Saarenkylän suunthan, ja niilä oli peräshän suuret roomut, joisa kuljetethin hevosia ja automapiilejäki. Venepelilä kulkeneita sielä oli kans aina, ja rannoila sahathin halakoja rankalautoista, pesthin pyykkiä ja olthin muutenki. Ja vähän matkan pääsä siinä raksutti Pitkäniemen saha terävilä hampailhan tukeista lautaa, lankkua jne., etteikö humina kuulu."

Itse Lainaanranta alkaa olla täynnä. Siellä asuu paljon iäkästä väkeä, joillekin saattaa jo matka Vanhan torin puistoon tai jokirantaan olla ylivoimainen. Tarvittaisiin pieniä puistikoita sinne tänne. Esim. Pirkkakadun loppupäässä on mystillinen hoitamaton maakaistale, nykyään lähinnä perävaunujen säilytyspaikka, siitäkin puistikon saisi.

Alvar Aallon Poronsarvi-asemakaavaa on paljon kritisoitu, kai lähinnä autoilevan kansaosan näkökulmasta. Myös Erno Paasilinna -vainaa liittyi joukkoon: "Asemakaava on poronsarven muotoon piirretty korkealentoinen järjettömyys. Tuntematon autoilija saa syöksyillä Rovaniemellä sinne tänne löytääkseen jonkun tavoittelemansa paikan. Korttelit ovat epäsäännöllisiä kiiloja, kadut haarautuvat minne milloinkin...(1988)." Mutta tuskinpa missään osattiin 40-luvulla varautua autoistumisen räjähdysmäiseen kasvuun. Paasilinna oli lahjakas mies, mutta aikansa lapsi eikä omimmillaan kaupunkirakentamisen kriitikkona.

Aallolla oli tilaisuus sodan jälkeen lähteä lähes "puhtaalta pöydältä", mutta keskustan kadut piirrettiin silti kulkemaan enimmäkseen perinteisiä reittejä. Aalto suosi orgaanisia muotoja ja Valtakatukin mutkittelee mukavasti seuraten ikiaikaisia polkuja. Aalto kyllä pohti aivan uudenlaisenkin asemakaavan mahdollisuutta, mutta: "Tarkempi harkinta on kuitenkin vienyt siihen, että tontit suurin piirtein on jätetty ennalleen....luonnonkasvuinen asemakaava tässä ei ole vailla paikallista viehätystä ja historiallista arvoa." (Arkkitehti 11-12/1945).

Lainaanrannassa esittäytyy eräs epäonnistunut muoti: talojen verhoaminen aaltopellillä. 60-70-luvuilla rakennettujen talojen huoneet ovat matalia. Se kannattaa muistaa kun uusia rakennussuunnitelmia esitellään: viisikerroksinen talo on nykyään korkeampi ja peittävämpi kuin 70-luvulla.



Vanha tori ja Rovaniemen markkinat

Vanha tori on hieman suojaton, sinne pitäisi istuttaa lisää puita, esimerkiksi kuusia. Suomalainen puistoperinne on keisarivallan aikaista, ja Venäjällä käytetään puistoissa paljon kuusia, toisin kuin lännessä. Myös poppelit, hopeapaju sekä siperianpihta ja -sembra kuuluvat venäläiseen ja siis myös suomalaiseen puistoperinteeseen (oululaisten poppeliviha on käsittämätöntä).

Hotellit tai torin kioski voisivat vuokrata turisteille luistimia, potkureita ja kelkkoja. Vanhan torin jääkenttä on idyllinen paikka, jossa urheilijatkaan eivät ole uhkana. Sinne voisi pystyttää myös napakelkan. Turistit innostuvat pienestä, ei ole kuin muutama vuosi siitä kun joku hotelli keksi hankkia muovipulkkia. Nykyään ne ovat joulun aikaan hyvin suosittuja. Kunnollinen mäki tosin puuttuu keskustasta. Puukioskeja on kaupungissa säilynyt hyvin vähän, Vanhan torin kioskia voisi jatkaa - hyvällä maulla - pieneksi kahvilaksi terasseineen.

Rovaniemen torielämän kohtaloa on paljon surtu, järjestettiinpä aikoinaan kilpailukin Uuden torin elävöittämiseksi. Tori pysyy hengissä jos sen ympärillä on riittävästi asutusta, Uuden torin ympäristöönkin kyllä vielä taloja mahtuisi. Tuskinpa sekään silti riittäisi - nuori polvi on vieraantunut torilla asioimisesta. Toinen mahdollisuus olisi, että kaupunkiin muuttaisi paljon ulkomaalaisia seuduilta, joissa torikauppa on osa kulttuuria. Tällä tavoin on esim. Tukholman lähiöihin syntynyt eloisia toreja. Mitään muuttoaaltoa ei kuitenkaan ole odotettavissa.

Markkinoita alettiin Rovaniemen Valtakadun alueella Vanhalla torilla järjestää 1881, Uudelle torille ne siirtyivät 1959. Kalle Ylipulli muisteli (1961): "Valtakaun vierelä oli markkinakauppiihain kopperoja. Niitä oli vieri vieresä nykysestä Saastamoisesta alakain lähele palokunnan talua, millä paikala nyt on Valistustalo. Jokhainen talonomistaja vuokrasi oman talonsa kohalta kopperon paikan. Ei siihen kunta milhän tavala sekkautunu. Myytävänä näilä kopperokauppiihaila oli monenlaista rihkamaaki, mutta pääasiasa se oli tarphellista tavaraa. Kenkiä ja vaatheja, hevosen värkkiä, aisatiukuja, pieniä tiukuja, kulkusia, lehmänkelloja, vikatheja, puukkoja ja muita sepän kaluja."


Monilla oli markkinoista
hyvin kielteinen käsitys. Nimimerkki "Pekka" kirjoitti Kalevassa (1912): "...olen tullut ajatelleeksi niitä kuvauksia, joita joskus saa lukea kaukaisen Lännen kullanetsijäleireistä, kun joku uusi suoni on löydetty ja paikalle tulvailee kaiken maailman kulkurit, viinanmyyjät, ammattivarkaat ja muu roska. Samanlainen humu tuntuu Rovaniemen markkinoillakin vallitsevan, nyt kun rautatie helpottaa pääsyn sinne ja muutakin siunaustaan levittää. Tuhatlukuihin nouseva ihmisjoukko siellä viikon päivät tungeskelee, viinan höyryssä hoipertelee ja reuhaa...Rovaniemellä on aina siveellisesti ollut tuiki paha maine...ja vielä nytkin markkinain lomissakin on siellä elämä niin ja näin ja käsitteet yleensä sekavanlaisia." Aivan tuulesta temmattuja eivät "Pekan" väitteet ole, esim. 20-luvulla Rovaniemen piiri johti Suomen syfilis-tilastoja. (Jouko Heinonen on markkinoista kirjoittanut hyvän tutkimuksen.)

Markkinaväkeä tuli eri puolilta Pohjois-Suomea, kauppiaita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Venäjältä ja jopa Keski-Euroopasta asti. Markkinoilla saattoi tutustua toisiin kulttuureihin. Kemiläinen sanomalehtimies G. A. Andersson kirjoitti 1910-luvulla ajan epäluuloiseen tyyliin: "Silmät sivuilleen vilkuillen, kovasti touhuten ja "oostaka, oostaka" huutaen kulkee tietä pitkin suippolakkinen, kauhtanapäälinen tatari. Käsivarsilla riippuu kankaan kappaleita ja rusakkojäniksen nahoista tehty turkinvuori, jota muhamettilainen kauppaa kiihkeästi oikeana "Sibirian nahkana"...Vääräsäärisenä ja ryppyisenä huojuu väen vilskeessä hiljalleen eteenpäin tämän seudun alkuasukas, pienoinen Lapin ukko tai akka...Hän joutuu koukkunokkaisen Israelin lapsen narikan luo. Ovelana vaanii tämä ostajia, ja poronnahkaisen peskinsä sisästä kaivaa kuin kaivaakin lappalainen "hilkun" lasihelmien hinnaksi."

Mainittakoon että Rovaniemen markkinoista on tehty joikujakin.



Teräs ja Leppäluoto

Jos jossain voi saada vielä aavistuksen vanhasta Rovaniemestä niin Valtakadun pätkällä Toripuistikosta Koskikadulle. Taannoin esiteltiin Lapin Kansassa ehdotusta alueen uudeksi asemakaavaksi. Siinä oli paljon hyvää: tiivistä rakentamista niin kuin kaupungin keskustassa pitää ollakin, umpikortteleita, maanalaisia pysäköintipaikkoja, kaupungin siluetin lasku kohti Kemijokea jne. Talojen tulisi myös jotenkin sopeutua ympäristön suojeltuihin rakennuksiin. Toivottavasti tämä tarkoittaa mm. sitä, ettei elementti-rakentamista sallita. Vieressä Pohjanpuistikko olkoon varoittava esimerkki.

Ehdotuksen mukaan voitaisiin purkaa se ympäristöönsä sulautuva, heti sodanjälkeen rakennettu talo, jossa toimii mm. työttömien yhdistyksen ylläpitämä ruokala. Siinä on säilynyt viehättäviä yksityiskohtia: parvekkeet, kaiteet, ovet ym. Viereinen Teräksen talo (Valtakatu 33) on vuodelta 1937. Sitä ei ihme kyllä ole suojeltu - ei vaikka se on aikoinaan luokiteltu ylimpään kategoriaan (sekä historiallista, kaupunkikuvallista että rakennustaiteellista arvoa) - mutta talo ilmeisesti säästynee. Jykevät seinät, korkeat valoisat huoneet, tämmöisiä ei enää rakenneta. Alakerrassa toimii mm. irlantilais-pub.

Teräksen korttelin molemmissa päissä on modernit 60-luvun lisäsiivet. Ne ovat ristiriidassa ympäristön kanssa, mutta omassa minimalistisessa ankaruudessaan hauskat. Lisäksi ne muodostavat ikään kuin parin, jota tosin ei voi havaita kuin lintuperspektiivistä. Huonekaluliike Vepsäläinen, entinen Aslak (Valtakatu 35) sopii tiloihin hyvin, onhan siellä myynnissä muotoilua noilta ajoilta. Siellä voi käydä ihastelemassa myös Rovaniemen ensimmäisiä liukuportaita, jotka tosin eivät enää ole käytössä. Ne olivat varmaan suuri ihmetyksen aihe aikoinaan kun talossa toimi perinteikäs Leppäluodon vaatetavaratalo. Toisessa päässä (Valtakatu 31) eivät kaupat näytä viihtyvän. Silloin tällöin siellä näkee jotain mattomyyntiä. Yläkerrassa on eläkeläisten tiloja. Lehtitietojen mukaan talo puretaan.



Kauppayhtiö, Osuuskauppa ja Osuuskassa

Kauppayhtiön talo (Valtakatu 24) valmistui 20-luvulla, nykyään kulmauksessa toimii viihtyisä kahvila, jonka seinillä on vanhoja Rovaniemi-aiheisia valokuvia. Talo oli alunperin nykyistä koristeellisempi, kuten voi todeta esim. pienoismallista Arktikumissa. Sodassa vaurioitunut rakennus korjattiin klassisempaan asuun, valitettavasti se on päässyt sittemmin ränsistymään. Lehtitietojen mukaan matala, sinänsä sopusuhtainen jatko-osa on purku-uhan alla. Sen kunnosta on maallikon vaikea sanoa. Sodan jälkeen oli kiire ja pula rakennusmateriaaleista. Toivottavasti korttelista säästyy ainakin tunnelmallinen varastorakennus (Harrikatu 4), jossa on toiminut mm. Pakarin leipomo.

Rovaniemen Osuuskauppa (Valtakatu 22) on yksi tärkeimmistä arkkitehtonisista jäänteistä kaupungissa. Ja varsinkin sen päätyseinä, joka näkyy vanhoissa valokuvissa, myös niissä joissa melkein koko muu kaupunki on tuhkana. Alunperin seinämässä ei kylläkään ollut ikkunoita. Alkuperäiseen asuun sitä ei kannata palauttaa, se olisi varmaan liian julmaa nykyisiä vuokralaisia kohtaa. Mutta maalata se pitäisi, valkoiseksi, kuten koko talo.

Kiinalainen koristelu tässä 1933 valmistuneessa pelkistetyssä funkis-talossa ei suuremmin häiritse, kyse on tavallaan irrallisesta kulissista. On ikävämpi jos vanhaa taloa aletaan väkivaltaisesti modernisoida tai uuteen taloon lisäillä vanhanaikaisia koristuksia, niin kuin näkee usein esim. rintamamiestaloihin tehtävän. Lisäksi ravintolan koristeet ovat taitavasti tehtyjä ja ehkä sen vuoksi ne ovat saaneet olla huligaaneilta toistaiseksi rauhassa. Myös sisältä ravintola on tavallista kiinalaista koreampi.

Helsingin rovaniemeläisten kotiseutuyhdistyksen Palkisen 50-vuotisjulkaisussa (1995) todetaan makaaberisti: "Olivathan ne ammattimiehiä ne saksalaiset, kun jättivät Osuuskaupan räjäyttämättä. Kiusa se on pienikin kiusa. Se kun oli tehty vahingossa kolme metriä kadun päälle. Ensimmäiset pioneerit olisivat saaneet korjata virheen vielä sakujen piikkiin."


Nuoren polven on vaikea uskoa, että Rovaniemelläkin on ollut tavarataloja, nykyäänhän ei ole kuin marketteja. Vielä Jari Haavikon ja Jukka Suvilehdon teoksessa Katoava Rovaniemi - Vanhan rakennuskannan inventointi 1984-86 on kuvattu Sokoksen tavaratalo, jonka sisäänkäynti oli nykyisen turkisliikkeen kautta. Se oli sokkeloinen, jännittävä paikka useassa kerroksessa, mutta arvatenkin nykyaikaisen kaupankäynnin kannalta epäkäytännöllinen. Nyt kortteliin suunnitellaan hotellia, jolloin tämä uudisosa Koskikadun puolelta ehkä häviää. Sääli, se on sangen elegantti.

Pahin arpi Rovaniemen poskessa on parkkipaikkana toimiva tyhjä tontti. Siitä on purettu talo, jossa toimi ravintola Sampo, sittemmin Rio Grande. Toivottavasti siihen pian rakennetaan ja jotain vähän tasokkaampaa kuin mihin viime vuosina kaupungissa on totuttu. Vastaavanlaisia tontteja ei enää tule. 1936 valmistunut Osuuskassan talo Valtakadun ja Koskikadun kulmassa (Koskikatu 10) on edustava näyte aikansa kaupunkirakentamisesta. On paradoksi, että Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta taloja ei ole enää varaa rakentaa niin kuin köyhällä 30-luvulla.