Kuvittelin, että muotoilu olisi Kaltion teemaksi neutraali, viileä tapa lopettaa lehden vuosi. Edellisen numeron autoiluteema nosti esiin monta keskustelua ja paljon hyviä jälkikommentteja. Enimmäkseen lukijat kehuivat monipuolista lehteä; autoista voi kirjoittaa niin monelta kantilta. Kukaan ei syyttänyt lehteä materialismista.

Kun aloin saada luettavakseni tämän lehden juttuja, hämmennyin. Täällähän se piru piilee, tavaranpaljoudessa, jota designiksi nimitetään. Syntyy suoranainen paradoksi – Kaltio on lehtenä itsessään esine, paksulle paperille painettu, ulkoasultaan tyylikäs. Kauniista esineistä saa komeita kuvia ja niistä levollisia aukeamia. Harkittu muoto esineessä ja lehdessä kättelevät toisiaan.

Muoto ja sisältö ovat tavaramaailman body ja soul. Ovatko ne irti toisistaan? Vai onko muoto sisältöä jo itsessään? Tai jos ei ole, niin voiko hyvä muotoilu korvata heikon sisällön? Vielä tärkeämpää, voiko hyvä muotoilu auttaa sisältöä pääsemään esille, tulemaan huomatuksi? Luulen, että tämä pohdiskelu pätee yhtä lailla kirjaan, jalkalamppuun kuin saippuaankin. Tai kulttuurilehteen, josta halutaan tehdä kaunis esine.

* * *

Aloitin Kaltion päätoimittajana kesäkuussa 2006. Nyt, 15 numeroa myöhemmin, lopettelen viimeistä pääkirjoitustani. Kaksi ja puoli vuotta on jollekin lyhyt aika, minulle sopivan mittainen. Kaltio on hieno, pohjoinen kulttuurilehti, jota olen ylpein mielin tehnyt. Kiitoksia lukijoille, kiitoksia avustajille, kiitoksia toimituskunnalle. Mens agitat molem. Kivi, paperi, sakset.

Antti Leikas