Ihmisenalku hahmottaa ulkomaailman ensin emon ruumiin tai ruumiinosan muodossa. Siitä tulee hänen ensimmäinen itsen ulkopuolella oleva kuvansa, joka tullessaan yhä tutummaksi saa lisäpiirteitä hänen myöhemmistä tunteistaan, saa väriä ja muuttuu muodoiltaan riippuen siitä, kohdistaako hän emon kuvaan rakkautta, vihaa, kateutta, uhmaa jne. Tunteiden sanelema kuva muodostaa ensimmäisen kuvan ulkomaailmasta. Myöhemmin kuva laajenee käsittämään lähi- ja kauempana olevaa ympäristöä, joka saa kantaakseen emon ruumiin herättämät tunteet ja siihen kohdistuvat mielikuvat. Tästä tulee kuva maaemosta kiintymyksen, pelkojen ja muiden voimakkaiden tunteiden tyyssijana. Alkuihmisen esteettinen kuva vastaa tätä kuvaa ja toimii hänen valintojensa ja uskomustensa intohimoisena lähteenä.
Sukupolvien saatossa ihmissuku on kehittänyt kulttuuria, joka on peräkkäisten ikäpolvien elämäntyön ja elämän synnyttämä kokemus sanallisin, kuvallisin ja sävelkuvin ilmaistuna ja joka kulkee perintönä sukupolvelta toiselle oman kulttuurin sisällä. Ihmisen dualistinen tunne-elämä, hyvän ja pahan toisistaan erillään lohkaisemisena ja sijoitettuna eri kohteisiin, johtaa siihen, että kulttuurillisetkin tapahtumat jakautuvat kahtia. Syntyy sisäinen moraali ja ihmisten keskeiset moralistiset ennakkoluulot, mikä voi heidän esteettisestä kuvastaan sulkea pois osan ihmiselle kuuluvista tunteista ja mielikuvista hänen esteettisestä kuvastaan. Seurauksena voi olla esteettinen yksisilmäisyys, joka vaalii henkilön omia narsistisia arvoja ja luuloja itsestään luomakunnan kruununa. Poislohkaistu esteettinen "paha" ei kuitenkaan jätä ihmistä rauhaan, vaan pyrkii aina takaisin siihen yhteyteen, mistä se kerran on heitetty ulos. Syntyy kaipaus kohdata ja hahmottaa sitä tuntematonta, joka ihmissuvun alussa on vielä ollut kokonaisena hänen sisällään.
Mielikuvat tulevat avuksi, ja sisäisten mielikuviensa kautta ihminen lähestyy nyt kokonaiskuvaa itsestään ja maailmastaan. Kun mielikuvat saavat kulttuurin siivet allensa, ne voivat nousta sellaisiin korkeuksiin, missä ihmissuku voi hahmottaa ne aarteekseen ja pyrkiä niitä lähestymään arkielämässään ja rituaaleissaan. Syntyy traditio, perinne, joka kertoo että yksi on arvo ylitse muiden ja syntyy vastaperinne, joka pyrkii sen kumoamaan ja ambivalenssissaan ihmiset sekä rakastavat että vihaavat omia perinteitään; kokevat ne sekä omikseen että oman narsisminsa vastaisiksi. Yksilöllinen luovuus asettuu elämään ristiriidassa yhteisön luovuuden kanssa, ja kulttuurien kesken alkaa keskustelu ja valtakamppailu oikeasta olemisesta. Alkaa keskustelu siitä, mikä on oikea esteettinen kuva, mikä absurdi ja mikä "paha".
Kukin hahmottaa asian oman matkansa suunnan mukaisesti; sen mukaan pyrkiikö hän eteen vai taaksepäin, vai pysymään liikkumattomassa tilassa. Postmodernista ihmisestä, joka on syntynyt kuusikymmentäluvulla tai sen jälkeen sanotaan, että hän pyrkii takaisin häneltä aikoinaan riistettyyn lapsuuteen mielikuvissaan ja esteettisissä näkemyksissään, mikä tuntuu vahvasti pitävän paikkaansa kun katsoo nykyajan TV-ohjelmia. Vanhempi polvi helposti juuttuu asemiinsa eikä halua liikkua niistä ulospäin, mutta kaikissa ikäluokissa on myös ihmisiä, jotka pyrkivät viemään esteettiset kuvat ja elämänkuvat suuremman kehityksen suuntaan.
Mistä nämä ihmiset saavat voimansa? Luonnollisesti itsensä sisältä, missä oman elämän kokemukset ovat jalostaneet sisäiset kuvat kulkemaan kulttuurimme parhaita polkuja kohti yksilöllistä luovuutta. Yksilöiden luovuus tuo jotakin lisää yhteiseen esteettiseen näkemykseen ja yhteiseen kulttuuriin ja kehittää niitä, mutta se edellyttää, että ihmiset osaavat liitää oman luovuutensa kuvat lankeamaan yhteen aikaisempaan tradition kanssa, eivätkä ole sitä vastaan tai liiallisessa ristiriidassa sen kanssa.
Rajan ylittäminen muuttaa esteettisen kuvan epäesteettiseksi ja kuitenkin yksilö joutuu ensin sisäistämään ulkoisen traditionsa sisäiseksi kokemuksekseen voidakseen kehittää ja muuttaa sitä, ensin sisäisissä kuvissaan ja myöhemmin ulkoisissa. Luova henkilö kamppailee aina sisäisen ristiriitansa kanssa oman luovuutensa ja tradition välillä, ja tämä sisäinen ristiriita synnyttää taiteellisen kuvan. Kuvien ketjun viimeisenä tulokkaana näemme taiteen vanhan tradition, tieteiden ja uskontojen edelläkävijänä. Taiteelliset kuvat ravistavat ihmiskuntaa ja saavat ihmiset avaamaan silmänsä uudelle ajattelulle; jos ei taiteilijan eläessä ja ollessa kriitikkojensa pahoinpitelemänä, niin kummankin osapuolen kuoleman jälkeen, kun sisäiset ristiriidat ja valtakamppailu oikeasta esteettisestä kuvasta on laantunut. Silloin historia kirjoitetaan uudelleen ja uudesta näkökulmasta, altavastaajan näkökulmasta.

Mielikuvien synty

On helppo ajatella, että mielikuvat ovat ihmisen pitkän kehityksen tulos ja hänen kokemustensa aikaansaamat. Kuitenkin on jo tämän vuosisadan alkupuolelta saakka tiedetty, että mielikuvat ovat ihmismielen ensimmäinen elonmerkki. Mieli erottautuu ruumiillisuudesta mielikuvien avulla ja mikä ennen oli yhtenäinen psykofyysinen möykky, kehkeytyy toisaalta ruumiillisiksi tuntemuksiksi ja toisaalta mielenliikkeiksi. Ihmisenalun mielikuva äidistään, äitinsä rinnasta, on olemassa jo ennen hänen kokemustaan äidistä. Mielikuva saa ihmisenalun tavoittelemaan suullaan sitä, mitä hän kaipaa ja kun hän löytää sen ulkomaailmasta, kokee hän äidin rinnan omaksi luomuksekseen. Mielikuvat ja luovuus alkeellisissa muodoissaan ovat siten ihmismielen ne lähtökohdat, joista kehittyneempi mieli kuvineen saa alkunsa.
Tämä tosiasia auttaa meitä ymmärtämään mielikuvien ja luovuuden voimaa. Mikään ei voita sitä, ei mikään muu kuin kuolema, ja juuri siksi luovuuden vastustajat pyrkivät tappamaan toistensa mielikuvat elämänvoimineen, koska tietävät muuten jäävänsä toiseksi. Mielikuviensa kautta ihminen uusiutuu, voi uusiutua, ja mielikuvien kuoleminen merkitsee hänen kehityksensä pysähtymistä. Kun aloitetaan taistelu toisten ihmisten mielikuvia vastaan, on oma mielikuvamaailma jo kuollut ja valtaanpääsy ainoa elämän tavoite. Siksi varhainen mielen kyky uusiutua mielikuvien kautta ja myöhemmin kehittynyt kyky taistella ulkomaailmaa vastaan tulevat olemaan ikuisia vastapelureita; sanomalehdistön kulttuuritoimitus ja ihmiskunnan kulttuuri ovat ajankohtaisia vastapelureita toisen pyrkiessä repäiseviin sensaatioihin ja toisen luovuuteen.
Luovuuden virkistävä voima syntyy siitä, että ihminen käy alkulähteellään hakiessaan uusia kuvia elämäänsä; hän ei pyri järkeilemällä rakentamaan vahvempaa suojaa tunne- ja elämysmaailmaansa vastaan, vaan ohittamalla ne hän turvautuu luovuuteensa ja antaa sen puhua. Kaikki syvät kokemukset, jotka herättävät mielikuvien alkulähteen kiehumaan saavat hänet uusiutumaan. Uusiutumien voi syntyä syvästä rakkaudesta johonkin, inspiraatiosta tai se voidaan antaa hänelle yö- tai päiväunien muodossa, se voi kehkeytyä syvästä kauneuden kokemuksesta luonnon tai ihmisen edessä tai hän voi löytää jumaluuden itsensä sisältä.
Mielikuva ei ole sama asia kuin narsistinen kuva omasta itsestä tai itsestä luomakunnan kruununa. Narsistinen omakuva on intellektuaalinen suoja omaa pienuutta vastaa kun ihminen on estynyt pääsemästä luovuuden lähteelleen. Sikäli kun postmoderni ihminen pyrkii takaisin häneltä riistettyyn lapsuuteensa se merkitsee sitä, että hänessä elää vielä toivo löytää kadotettu luovuuden lähteensä mielikuvineen, ja siinä mielessä hänen suuntansa on oikea ja ainoa mahdollinen. Koska kuka haluaisi kuolla pystyyn! Vain kuvat, esteettiset elämykset ja mielikuvat auttavat meitä pystyynkuolemista vastaan. Siinä ei järjen tuotteista ole apua.

  Kirjailija Tor-Björn Hägglund