Monet 1700-luvun ja myöhemmätkin tutkimusmatkat liittyivät siihen suureen kiinnostukseen, jota tiedeakatemiat tunsivat tähtitiedettä, geodesiaa (maanpinnan kuvaamista ja mittaamista käsittävä tiede) ja maantiedettä kohtaan. Retkikunnat tekivät havaintoja ja keräsivät näytteitä myös muilta tieteenaloilta, varsinaisen ohjelmansa "ulkopuolelta". Useat eurooppalaiset kasvitieteelliset puutarhat ja eläintarhat saivat kiittää flooransa ja faunansa täydentämisestä retkikuntia. Myös monien museoiden kansatieteelliset ja karttakoko- elmat olisivat merkittävästi köyhempiä ilman niitä. Maupertuis'n geodeettisen retkikunnan (1736-1737) päätehtävänä oli määrätä meridiaaniasteen pituus napapiirillä ja osoittaa, että maapallo on navoiltaan litistynyt. Retkikunnan kuudesta tiedemiehestä vain yhdellä, Réginald Outhierilla, oli kenttämittauksesta ja kartoituksesta kokemusta. Outhier, joka oli toiminut Bayeuxín piispan alaisena pappina, oli taitava piirtäjä. Outhier tulikin tunnetuksi myöhemmin Ranskan kartoittamistyöstään sekä Bayeuxín, Sensin ja Ons-en-Brayn hiippakuntien karttojen laatimisesta.
Pierre Louis Moreau de Maupertuis oli matemaatikko, fyysikko ja filosofi, eikä hänellä ollut kokemusta geodeettisistä kenttätöistä. Sama koski nuorta Alexis Claude Clairautíta, matemaattista ihmelasta ja alansa tulevaa kuuluisuutta. Pierre Charles Le Monnier oli tähtitieteilijä, jolle havaintojen teko kaukoputken äärellä oli tuttua. Käytännön kätevyyttä edusti Charles Etienne Louis Camus, joka oli arkkitehtiakatemian geometrian professori ja tiedeakatemian apulaisinsinööri (adjoint mécanicien). Hän toimi samalla retkikunnan lääkärinä. Ruotsalainen Anders Celsius oli tähtitieteilijä ja fyysikko, joka tunnetaan parhaiten lämpömittarikeksinnöstään.
Suhteellisen vähäisestä käytännön kokemuksestaan huolimatta retkikunta onnistui mittaustehtävässään erinomaisesti. Tämän ja samanaikaisesti Perussa suoritetun mittauksen avulla todistettiin, että maa on navoiltaan litistynyt pallo. Maupertuis sai litistyneisyyden arvoksi 1:205 eli 4,9 â . oikea arvo on 3,4 â. Retkikunta keräsi lisäksi runsaasti havaintoja tähtitieteestä, kasvi- ja eläintieteestä, fysiikasta (revontulet), kansatieteestä ja arkeologiasta. Maupertuis ja Outhier dokumentoivat havaintonsa klassikoiksi muodostuneisiin teoksiinsa.

Outhierin matkapäiväkirja

Suomessa ja Ruotsissa Outhier tunnetaan lähinnä matkapäiväkirjastaan "Journal díun Voyage au Nord", jonka Outhier julkaisi seitsemän vuotta Tornion matkan jälkeen. Se painettiin Pariisissa vuonna 1744 ja Amsterdamissa 1746. Suomeksi kirja ilmestyi vuonna 1975 nimellä "Matka Pohjan perille". Hänen kirjalliset kykynsä ja piirtäjän taitonsa tulevat kirjassa mainiosti esille ei ainoastaan hänen geodeettisia mittauksia koskevassa tieteellisessä selostuksessaan, vaan myös omaperäisissä havainnoissa, joita hän teki Tornionlaakson väestön elämäntavoista ja elinympäristöstä.
Kirjan tarkat kuparipiirrokset täydentävät niukkaa ja asiallista tekstiä, jota ei rasita aikakaudelle usein tunnusomainen monisanaisuus. Kirjan kuvitusta koskevat tiedot ovat ristiriitaiset. Suomessa ja Ruotsissa ilmestyneissä teoksissa on 16 kuvataulua. "Matka Pohjan perille"-kirjan kansipaperissa mainitaan kuitenkin, että niitä on 18. Väärä tieto johtuu siitä, että sekä suomalaisesta että ruotsalaisesta käännöksestä puuttuvat Pariisin ja Amsterdamin laitosten nimisivulla ja ensimmäisellä tekstisivulla olevat piirrokset.
Outhier on signeerannut teoksensa kuusi kuparipiirrosta merkinnällä Outhier del(ineavit) tai Outhier fec(it). Nimisivun ja ensimmäisen tekstisivun kuvissa on kaivertajan signeeraus Fessard (?) sculp(sit) ja neljässä muussa Dheulland sculp(sit). Muissa kuvalaatoissa ei ole piirtäjän tai kaivertajan nimeä. Retkikunnalla oli kuitenkin mukanaan Herbelot-niminen piirtäjä. On mahdollista, että hän olisi piirtänyt lopulliset kuvat Outhierin luonnosten perusteella.
Tuntien Outhierin kartoittajan taidot ei ole ihme, että kirjan kuvituksena on viisi karttaa: Euroopan, Tukholman kaupungin, Tornionjoen, Tornion ja Falunin kaupunkien kartat. Retkikunnan paluumatkalla Ranskaan Outhier lisäksi piirsi Piitimen kaupungin kartan, joka on varmaan hänen kynästään, sillä Herbelot oli jo silloin merimatkalla Tukholmaan. Kartta ei kuulu kuitenkaan kirjan kuvitukseen.

Pellon kartta

 Outhier laati toisenkin kartan, joka puuttuu matkapäiväkirjasta. Kuvan, jonka laatan on kaivertanut Delahaye, koristeellisen otsikkovinjetin alapuolella lukee:
"Lapissa sijaitsevan Kittisvaaran ja Pellon kartta, joka on omistettu ministeri, valtioneuvos, kreivi de Maurepasílle ja jonka on paikan päällä laatinut Besançonin hiippakunnan pappi, kuninkaallisen tiedeakatemian kirjeenvaihtaja Outhier Pohjolaan 1736 kuninkaan määräyksestä tehdyllä matkalla saman akatemian herrojen Maupertuisín, Clairautín, Camusín, Le Monnierín ja Upsalan tähtitieteen professorin herra Celsiuksen kanssa. Julkaissut kuninkaan vakinainen maantieteilijä hra Jaillot Pariisissa 1742."
Kartta on jätetty pois matkapäiväkirjasta varmaan siksi, että Outhier halusi luovuttaa sen erityisenä kiitollisuuden osoituksena meriministeri Maurepasílle, jonka aloitteesta tutkimusmatka oli tehty ja joka oli sitä kaikin tavoin tukenut.
Harvinaisessa kartassa, joka lienee piirretty 9.9.-26.10.1736, näkyvät kaikki ne kohteet, jotka mainitaan samana aikana tehdyissä päiväkirjamerkinnöissä. Retkikunnan tehtävänä oli määrätä Pellossa kolmiomittaukseen liittyvät suunnat Pullinkivaaran ja Niemivaaran tähtäyspisteisiin sekä tehdä tähtitieteellisiä ja painovoimamittauksia. Kartan alareunan tekstistä (Renvoys) selviää, että Maupertuis, Clairaut, Le Monnier, Celsius ja Outhier majoittuivat Puraisen taloon (A) ja Camus, sihteeri Sommereux ja tulkki Anders Hellant Korteniemen taloon (B). Saukkolan talo olisi ollut lähimpänä Kittisvaaraa, mutta sen omistaja oli köyhä mies, joka ei voinut luovuttaa ranskalaisille yhtään huonetta. Kojeet asennettiin kahteen observatorioon, jotka rakennettiin Kittisvaaralle sekä Korteniemen taloon. Retkikunta palasi talveksi Tornioon, mutta tuli takaisin Pelloon tekemään tarkistusmittauksia 26.3.-11.4.1737.
Lisäksi karttaan on merkitty Saukkolan talon itäpuolelle noin 400 metrin päässä oleva "sangen hyvä ja runsasvetinen lähde, joka pulppuaa hiekasta". Myös Maupertuis kiinnitti siihen huomiota ja ihmetteleekin, että se pysyi pahimmillakin talvipakkasilla sulana.
Lähde, jonka kirkas vesi ei ole vieläkään ehtynyt, olisi mitä mainioin matkailukohde, jos se varustettaisiin tienviitalla ja ranskalaisesta retkikunnasta kertovalla taululla. Tämä "erinomainen lähde" (fontaine excellente) näkyy myös Korteniemen taloryhmästä tehdyn yksityiskohtaisen piirroksen taustalla. Sen rakennukset paloivat Lapin sodan aikana, mutta Korteniemen sukuseurassa lienee keskusteltu talokompleksin uudelleen rakentamisesta. Talon on täytynyt olla ainakin 200 vuotta vanha Lapin sodan aikana. Herää kysymys, voisiko tämän etnografisen monumentin rekonstruktioon saada varoja myös EU:lta. Jos se toimii sekä ulkomuseona että Tornionlaakson historiaa esittelevänä museona, olisi se varmaan eurooppalaisissakin mitoissa todellinen matkailullinen vetonaula. Museoon voitaisiin sijoittaa kotiseutuesineistön jatkoksi astemittauksessa käytettyjä laitteita.
Kartassa näkyy myös Kylänsaaren ja joen länsirannan väliin rakennettu lohipato sekä vasemmassa alakulmassa Turtolaan ja Tornioon menevä talvitie.

Pello ja Kittivaara tiedemaailman polttopisteessä

Valistusajan Ranskassa salonkiseurapiirejä kiinnostivat eksoottista maapallonkolkista ja oudoista kulttuureista saatu tietous ja sitähän napapiirille lähteneen retkikunnan kokemukset edustivat. Pariisin seurapiireihin kuulunut Maupertuisín ystävätär kreivitär de Verteillac, joka oli kirjeenvaihdossa myös valistusfilosofi François Marie de Voltairen ja kirjailija Pierre Marivauxín kanssa, sai Maupertuisílta huhtikuun 6. päivänä 1737 Pellossa päivätyn leikillisen kuvauksen. Siinä Maupertuis kertoo mm. sektorista, jonka englantilainen keksijä ja laitevalmistaja George Graham oli retkikunnalle rakentanut sen tähtitieteellisiä havaintoja varten ja jota lappalaiset pitivät jonkinlaisena taikakaluna:
"...Heidän on hyvin vaikeata arvata, mikä on se suuri koje, jota kuljetamme aina mukanamme, jota varten rakennamme vaaroille temppeleitä, joissa joku valvoo joka yö sen äärellä, jota tuskin uskallamme koskettaa ja jota lähestymme aina vain vavisten ja usein polvillamme. Kaikki, mitä järkevimmät tästä ajattelevat on, että sektorimme on jokin jumalolento. Toimme sen takaisin Kittisvaaran observatorioon, jonka rakensimme viime syksynä. Se on jäisen vaaran laella mitä kehnoimmin tiivistetyssä mökissä, jossa vietämme öitä jään ja hankien keskellä. Kuvaus siitä panisi pariisilaiset värisemään..."
Pienen pohjoisen Pellon kylän salonkikelpoisuutta lienee harkittu nyt ehkä ensimmäisen kerran maailmankaupungin seurapiireissä.
Voltaire oli tarjoutunut jo ennen retkikunnan lähtöä retkikunnan runoilijaksi, mutta kavahti matkan vaivoja ja jäi ystävättärensä markiisitar du Châteletín maatilalle Cireyhin. Eräs hänen Maupertuisílle lähettämänsä kirje kertoo napapiirin vetovoimasta ja kahden erilaisen maailman kohtaamisesta. Sen päiväys kuuluu: "Cirey-Kittis toukokuun 22. päivänä 1738". Kirje on täynnä Maupertuisín juuri ilmestyneen teoksen "La Figure de la Terre" monisanaista ylistelyä ja päättyy sanoihin: "Luottakaa siihen, että Cirey on ikuisesti oleva Kittisvaaran ylen nöyrä palvelija". Cireyn ja Kittisvaaran rinnastuksella valistusfilosofi halusi ilmeisesti alleviivata sitä, että myös oppinut markiisitar ja hän itse olivat Newtonin uskollisia opetuslapsia kuten kirjeen vastaanottajakin1. Olihan Maupertuis Newtonin fysiikan ensimmäinen esitaistelija Ranskassa, jossa tiedemaailma piti vielä tiukasti kiinni 1600-lukulaisen Descartesin käsityksistä.
Réginald Outhierin 1700-luvun Tornionlaakson oloja koskeva matkakuvaus avasi uusia eksoottisia näköaloja ja uuden ranskalaisen näkökulman Lappiin niiden lisäksi, joita olivat edustaneet 1500- ja 1600-luvuilla ilmestyneet Olaus Magnuksen, Johannes Schefferuksen, Jean Regnardin, ja 1600-1700-lukujen vaihteessa ilmestyneet Olof Rudbeck nuoremman ja Aubry de la Motrayeín matkakertomukset.
Ranskalaiset suhtautuivat seudun asukkaisiin kunnioittavasti ja aivan toisin kuin esim. Carl von Linné, jonka asenne varsinkin lappalaisia kohtaan oli ollut teoksessa "Lapinmatka 1732" alentuva. Muun muassa retkikunnan avuksi komennetut suomalaiset sotilaat herättivät ranskalaisissa ihailua sitkeydellään ja sisukkuudellaan vaikeissa maasto-olosuhteissa.
Retkikunnan jäsenet ystävystyivät Tornion väestön kanssa, joista tärkeimmät virkamiehet vaihtoivat heidän kanssaan ajatuksia latinaksi ja ranskaksi. Talvella 1736 - 1737 sekä matkalaiset että kaupunkilaiset järjestivät toinen toisilleen juhlapitoja, jotka värittivät heidän muuten yksitoikkoista oleskeluaan kaupungissa. Maupertuis kirjoittaakin Pariisiin, että "täällä on oikein hyvän näköisiä ihmisiä, täällä lauletaan ja tanssitaan ja puuhataan kaikkea sitä mitä Pariisissakin, jopa sepitetään lauluja ja runoja."
Ilman Outhierin laatimia erinomaisia kuvia ja karttoja olisi matkapäiväkirjan kansatieteellinen ja kartografinen merkitys jäänyt paljon vähäisemmäksi verrattuna aiemmin ilmestyneisiin kirjoihin.
 

1 Rouva de Châtelet käänsi Newtonin pääteoksen "Philosophiae Naturalis Principia Mathematica" ranskaksi.