Lista seinässä, listalla pontikkapannu, urkuharmooni ja meloni. Listan völjyssä vastakkain virsiä ja työväenlauluja, maljapuheita ja saarnoja, unohtuvia kollektiivisia veisattavia - vakavia, aatteensa oikeutta osoittavia.
Näillä eväillä tuo Kristian Smeds Kajaanin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle lokakuun neljäntenä johtajakautensa avausohjauksen, oman näytelmänsä Huutavan ääni korvessa. Näytelmä käsittelee uskonnon ja politiikan suhdetta pohjoisilla leveyksillä. Ohjaajan itsensä mukaan kyseessä on kadonneen suomalaisen ihmisen kuva. Pohjalla on Lars Levi Laestadiuksen Huutavan ääni erämaassa ja vilahteleepa siinä viitteitä Kiannon Punaisesta viivastakin.
- Lestadiolaisuus on kiinnostanut minua jo pitempään. Työväenlaulut ja Kianto tulivat harjoitusvaiheessa mukaan vastavoimaksi. Kaikissa töissäni on joku aatteellisuus, intohimoisuus elämään aiheena enemmän tai vähemmän. Haluan tuoda tässä ajassa esiin aatteellisen ihmisen kuvan.
Näytelmän molemmilla aatteilla on kollektiivista pohjaa yhteiskunnassamme, Smedsin mukaan ne kumpuavat sydämestä; teksti on jylhää, sisältö suoraa.
Lestadiolaisen suhtautuminen uutta esitystä kohtaan askarruttanee useita, mutta Smeds kuittaa asian kevyesti.
- Lestadiolaiset eivät itse käy teatterissa.

Tuttua
Smeds kuuluu maamme maakuntateattereihin majoittuneeseen nuoreen johtajakastiin. Siirtyminen Teatteri Takomon leivistä Helsingistä on ollut Muhoksen miehelle mieluisa juttu. Kainuu ei juurikaan Oulun seudusta alueena poikkea, on kuulemma mentaalisesti lähellä. Uusi työyhteisökin alkaa olla tuttu.
- Kauhean mukavalta tuntuu. Tämä teatteri on ikäjakaumaltaan ja hengeltään hyvässä balanssissa. Joukossa on pitkän linjan veteraaneja. Kovaa tahtia voisi jopa hieman hellittää ensi keväästä alkaen mielekkäämmksi. Ohjelmistollisesti tullaan jatkamaan samoilla linjoilla, kotimainen tavara on ykkösasia. Turha kuvitella, että meillä nähtäisiin nykysaksalaista angstidraamaa.
Eroja teatterin tekemisessä pääkaupunkiseudulla ja kainuulaispitäjässä on, mutta niiden ruotimiseen on turha liiaksi takertua.
- Henkilökohtaisissa töissäni se ei vaikuta mitenkään. Siitä lähdetään aina, että ihmisille tätä työtä tehdään. Olemme tämän alueen sivistys- ja taidelaitos, monipuolista tavaraa on tarjottava, vaihtoehtoja ei ole.
Smeds kuitenkin toteaa, että vahvasti pohjoisempaan sielunmaisemaan sidotusta esityksestä tulee Helsingissä helposti "etnoesityskummajainenî.
Teatterintutkija, professori Pentti Paavolainen luonnehtii Kristian Smedsin lähtöä Kajaaniin perinteisen, pohjoisen teatterin pariin hienoksi ratkaisuksi.
- Siinä mielessä Smeds pyrkii pitämään tekonsa ja sanansa saman mittaisina. Kyllä uusi lokaalisuus, eettisyys ja yhteisöön kuuluminen ovat jälleen arvossaan.

Taottua
Teatteri Takomossa Smeds painoi töitä viisi vuotta. Helppoa ei Helsingissä ollut. Usein homma alkoi uuden tilan remontoinnilla.
- Tehtiin esitys per vuosi, joka kerta eri paikkaan. Aina piti löytää paikka ja rahoitus ja sovitella työajat.
Väsyikö mies Helsingin humussa hommatessa?
- Ehkä osaltaan väsyinkin, halusin vaihtelua elämään.
Kajaaniin johdatti puhelinsoitto, jossa Smedsiltä kysyttiin, olisiko hän ehdolla johtajaksi.
- Minua lämmittää, että olen nimenomaan henkilökunnan, en jonkun heitä ylemmän tason valitsema johtaja, toteaa vilpittömän leppoisa, joskin hieman sanojaan säästelevä mies partansa takana ja pudottaa kahvikuppiinsa kolme sokeripalaa.
Teatterin pariin Smeds eksyi monen muun kovan tekijän lailla sattumalta. Mitään sen suurempaa intohimoa hänellä ei teatteriin alkuun ollut.
- Se oli vahinko. Pääsin Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalle nuorella iällä. Halusin vain kirjoittaa, eikä sen alan koulutuspaikkoja ole montaa. Koulu kannusti sittemmin myös ohjaamiseen.
Paavolaisen mukaan Smeds löysi oman tyylinsä ja eräät nykyisistä Takomon näyttelijöistä jo kolmannella tai neljännellä vuosikurssilla ollessaan.
- En muista esityksen nimeä, mutta lattia oli täynnä tuoksuvia syksyn lehtiä. Hunajaa siveltiin iholle. Tunnelmat olivat herkkiä - aistimellista, lämmintä, läheistä. Tavaton lämpö ja ihmisistä välittäminen tekivät sen, että hän löysi laatuja sellaisista näyttelijöistä, joiden erityisyyttä muut eivät olleet ymmärtäneet. Jotain samaa tästä lämmöstä, ihmisistä huolehtimisesta ja eheyden kokemuksen hakemisesta on kulkenut läpi hänen töidensä. Se huokuu myös koko ryhmän työstä. Kyseessä on hieno kannanotto meillä niin paljon käytettyyn "management by perkeleî -suuntaukseen teatterissa. Nyttemmin esityksissä on myös auki sanottuna uskonnollisen maailman olemassaolo. Ihminen tarvitsee jumalan ollakseen ehjä. Ja se on eettisesti hyvin hieno kysymys näinä aikoina, kun ihmistä revitään pirstaleiksi eri puolilta.

Yhteistä
Smedsin produktiot ovat tyypillisimmillään joko klassikkoja tai omia tekstejä ja keskeisinä teemoina painavat rakkaus, Jumala ja kuolema. Näyttämöllepano on usein mielenkiintoinen.
- Mitä tulee kerronnan estetiikkaan lattiapintaa täyttävine tavaroineen, korkkeineen, hylsyineen, silputtavine jäineen ja niin edelleen, Smeds tavallaan aika helpon näköisesti kierrättää keinoja, joita löytyy muiltakin ohjaajilta, riippumatta siitä onko Smeds niitä nähnyt. Mieleen tulevat kuitenkin "keskikaudenî Turkka, Nekrosius ja jotkut muut. Silti hänen yhdistelmänsä puhuvat sellaisesta helppoudesta, jossa humoristinen oivallus on yhtyneenä lämpöön. Tyyli on kovin omintakeinen, Pentti Paavolainen luonnehtii.
Tuoreimmista töistä Paavolainen mainitsee Tshehovia ja Rintalaa.
- Vanja-eno on ehkä viime vuosien kiistattomimmin hienoja esityksiä, syvällinen tulkinta näytelmästä ja täysin suvereeni näyttämöllisenä teoksena. Assosiaatiot kulkivat moneen suuntaan, hyväksikäytön, toveruuden, rakastumisen, alistamisen, uskomisen ja jaksamisen teemoissa. Vilho Lammen taiteilija-martyrologia Jumala on kauneus ei sitten aivan samaan yltänyt, ja jotkut ideat alkoivat kiertää kehää, aika teatterissa on aina niin armoton. Sinänsä maiseman autius, ja hengen köyhyys olivat järkyttäviä.
Teatterintekijä toteaa myös itse Paavolaisenkin havaitseman yhteisöllisyyden tärkeyden.
- Haluan, että asioita tehdään yhdessä, tosissaan ja huumorilla. Tämän kokoluokan teatterissa jos ei ole huumoria mukana, ei sitä tekemisen tasolla kestä sikakaan. Näillä leveysasteilla ei ilman huumoria pärjää.
Smedsin kausi Kajaanissa kestää kevään 2003 loppuun. Omana suurtyönään hän aikoo tehdä Karamazovin veljekset, jossa koko teatterin henkilökunta tulee olemaan mukana.
Tuore teatterinjohtaja luonnehtii pohjoissuomalaisuutta leppoiseen sävyyn.
- Se on tapa suhtautua maailmaan. Siihen liittyy voimakkaasti luonto, vuodenaikojen kierto ja valon vaihtelut, jotka kaikki vaikuttavat mielialaan.
Teatterilaisen päivät venyvät helposti pitkiksi: teatteritalon ulkopuolinen elämänmenon tarkkailu Kajaanissa on jäänyt Smedsiltä vähemmälle.
- Se on harmittanut, että kun painaa yhdeksästä yhdeksään hommia, ei ehdi havainnoimaan tarpeeksi.
Kainuulaisia Smeds lähestyy syksyn ohjelmalehtisessä vankoin  sanoin: "Me suomalaiset olemme pieni ja sitkeä kansa Euroopan reunalla. Meidän kielemme on rikas ja lumoava, mutta samalla niin vaikea ja outo, ettei sitä juurikaan muu ymmärräJos emme porukalla vaali ja arvosta omaa kieltämme, kulttuuriamme ja taidettamme, niin me yksinkertaisesti häviämme."
Kotimainen ohjelmisto on perusteltu. Ei luulisi kenenkään päätöksestä suuresti purnaavan.