Oikeus kuolemaan

Kolme ylhäistä miestä lähti metsästämään. Ratsastaessaan he tulivat paikkaan, jossa kolme kuollutta makasi arkuissaan. Kuolleet nousivat haudoistaan ja kertoivat elämästään. Lopuksi kuolleet lausuivat sanat: Quod fuimus, estis; quod sumus, eristis. Mitä me olimme, se sinä olet; mitä me olemme, se sinä tulet olemaan.

Keskiaikainen legenda kuvastaa valistuksen aikaa edeltäneen ihmisen suhdetta kuolemaan. Kuolema hallitsi elämää, oli sen keskiössä. Väkivaltainen kuolema, myös esivallan toimesta, ei ollut poikkeuksellista Suomessakaan 1700-luvulla. Onnettomuudet sairaudet ja korkea lapsikuolleisuus olivat yleisiä 1800-luvulla. Kuolema oli osa elämää vielä viime vuosisadan alkupuolella.

Nykyisin pidentyneen eliniän myötä voimme unohtaa kuoleman pitkäksi aikaa. Lääketieteen kehityksen myötä kuoleman hetki pyritään lykkäämään elämän ääripisteeseen. Emme kohtaa kuolemaa elinympäristössämme. Yhteiskunta on rauhoittunut sisäisesti. Kuolema on siirretty sairaaloihin, medikalisoitu asiantuntijoille. Se on piilotettu ja tehty näkymättömäksi. Emme kuule enää kuolleiden puhetta.

Vanhuusjutussa (s. 168) Anitta Kolehmainen kertoo hoidettavista vanhemmistaan. Vanhainkodeissamme on kasvava määrä vanhuksia, jotka makaavat ilman parantumisen toiveita kroonikko-osastoilla oman elämänsä hallinnan menettäneinä, avuttomina ja toimintakyvyttöminä. Usein he makaavat vuoteissaan puhumattomina, syötettävinä ja käänneltävinä.

Kuoleman kieltäminen ja elämän-pitkittäminen-hinnalla-millä-hyvänsä -kulttuuri on tullut päätepisteeseensä. Hollanti hyväksyi ensimmäisenä maana viime huhtikuussa armokuoleman, niin sanotun aktiivisen eutanasian.

Voiko oikeus elämään sisältää velvollisuuden elää silloinkin, kun elämä on enää vain biologista elossa olemista, eikä enää sisällöllistä elämistä? Ihmisoikeuksien julistuksessa, jonka historia on yhtä vanha kuin valistusajan kuoleman kieltämisen kulttuuri, annetaan jokaiselle oikeus elämään. Seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana julistukseen tullaan lisäämään yksilön oikeus hyvän elämän lisäksi hyvään kuolemaan.

 Jussi Vilkuna
 jussi.vilkuna@kaltio.fi