Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Valmennuspäiväkirja 8

Aikakauslehti
www-artikkelit

Valmennuspäiväkirja, kahdeksas luku

Paavo:

Päätoimittaja leikkeli kirjoittamani artikkelin palasiksi ja heitteli sen ympäri lehteä. Kävelytin pyörääni sillan yli kun soitti ja kertoi näin saattavansa tehdä. Illalla lähetti tekstiviestin ja sanoi näin tehneensä. Kaksi kertaa.

Tiistaina iski taas pikamasennus, tällä kertaa toimituksessa. Olin taas jäänyt yksin päätoimittajan hoitaessa leipätyötään ja sähköpostista luin tämän luvanneen minun tehdä Asioita. Ei ollut kysynyt, harmitti. Tuntui myös tarpeettomalta, jotenkin ylimääräiseltä.

Neljännen viikon kireys ei vappujuhlinnalla hellittänyt. Viides kuluu vieläkin sekavammissa olotiloissa. Päätoimittaja kertoo joka aamu heräävänsä neljältä miettimään lehteä, lukemaan ja toimittamaan. On tottunut tämän vaiheen aikana olemaan enimmäkseen yksin. Toinen ihminen ´toimituksessa´ tuntunee häiritsevältä, ymmärrän kyllä.

Toisaalta päätoimittaja kaipaa lehden tekoon keskustelukulttuuria. Levittelin lattialle yksin ollessani ehdotelman seuraavan lehden juttujärjestyksestä, ja yön aikana Vilkuna oli muodostanut oman käsityksensä ja siihen päätynyt. Se siitä keskustelusta.

Minä en kuule puhetta, jos teen samalla toista asiaa. Tätä päätoimittaja ei tunnu vielä ymmärtäneen. Minä olen tottunut tekemään yhtä asiaa yhteen aikaan. Kerrallaan. Suorittamaan työn loppuun ja siirtymään seuraavaan. Raajani eivät osaa kannatella liian monia naruja, joiden toista päätä ei näy. Rumpujakaan en saata soittaa, kun vasen ja oikea jalka lyövät luontaisesti epätahtiin.

Tänään tuli kuukausi valmennusta täyteen. Kuukausi kesti huomata ja tiedostaa, kuinka erilaiset työskentelytavat valmentajalla ja valmennettavalla onkaan. Onkohan päätoimittaja tätä vielä tiedostanut? Ja kenen pitäisi mukautua, pitäisikö kenenkään? Kai tämäkin selkenee, kunhan keskustelukulttuuri kunnolla lähtee käyntiin.

Huumorintajuanikaan muu toimitus ei koko ajan ymmärrä. Päätoimittaja ei huomaa, milloin en ole tosissani. Tai milloin olen. Olen kylläkin tosissani koko ajan enkä koskaan, minkä voisi tietenkin luulla helpottavan tarkoitusperieni havainnointia. Suhtaudun lähes kaikkeen yhtä aikaa leikkimielisesti sekä vaaditulla vakavuudella. Sosiaaliseen kanssakäymiseenkin olen itse asiassa kehittänyt kaksin- ja jopa kolminkertaisen ironian strategian, jota käyttämällä voin sanoa ääneen, mitä tarkoitan, keskustelukumppanien olettaessa minun puhuvan ironisesti eli tarkoitusperiä päinvastoin.

Hmm. Myönnän siis puhuessani yhtä aikaa kieltäväni ja vahvistavani sanomieni asioitten todellisuuden. Ehkä valitteluni ymmärretyksi tulemattomuudesta eivät ole millään tavalla oikeutettuja. 
                                                                                                       Seuraava jakso >

                                                                                                      sisällysluettelo >>