Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Valmennuspäiväkirja 19

Aikakauslehti
www-artikkelit
Jyväskylän kesä, Finncon: kulttuurimatkailua 7.7.-15.7.

Paavo:

Jyväskylään mennään bussilla. Se on halvempi junaa, ja kaksi tuntia nopeampi.

Kello oli puoli kaksi, kun astuin tihkusateiseen keskustaan. Vain varttitunnin myöhässä. Tätini oli soittanut, ettei viitsi enää niin myöhällä noutaa ihmisiä asemalta. Kun toinen on vielä autolla keharileirillä. Mopon tarakalla on ahdasta.

Kävelin sillan yli, ja toisen sillan. Vielä ylämäen. Kuu puolikas.


        ***** 


Scifi-tutkijatapaamisen järjestäjä oli sanonut puhelimessa, että torstain aikataulu on siirtynyt kaksi tuntia. Raastin siis itseni sängystä ja talutin pyöräni yliopistolle kymmeneksi. Soitin, kun alkoi epäilyttää – siis kuljettuani tietysti – kello neljäksitoista oli siirretty. Huomenna kymmeneksi.

Jaaha.

Olipa aikaa ainakin opiskella alustukset etukäteen.


         ***** 


Matkani tarkoitus: raportoida jyväskylän kesästä, tai tarkemmin siellä järjestettävästä Finnconista. Tai ainakin haastatella jotakuta. Ja scoutata tutkijatapaamisesta mahdollisia kirjoittajia, kiinnostavia aiheita Kaltioon.

Harry Potterista juttelivat, ja Matrixista. X-miehistä. Kaikki valmistelemassa gradujaan. Metsästä.

Jaaha.

Osa oli jopa lupaavia. Joitakin saattaisi harkita. Mutta vain yksi Pohjois-Suomesta. Lehdessä pitäisi kuitenkin jotain kairan ääntä olla.

Torstaina jouduin poistumaan ennen viimeisiä keskusteluja kaupungin vastaanotolle. Oli nälkä. Tiesin Kaltiota avustavan Mike Pohjolan olevan Jyväskylässä. Samoissa kemuissahan se, Johnny Knigan miehenä. Ei ollut animaatiojuttua tehnyt. Minunko heinikseni nyt tämäkin kaatui.

Kuudeksi olin pyytänyt järjestäjiltä lipun teatteriin. Saanut. Ranskalainen musiikkiryhmä. Avustaja Pohjolan kanssa käydyt keskustelut kuitenkin venyivät niin, etten myöhästyneenä enää kehdannut juosta rivien väliin. Laskeskelin, että yksi tyhjä istuin tekee ainakin kaksi ihmistä iloiseksi. Otimme jälkiruokaa, ja tapasin toimittajatuttavani radiosta. Sama, jonka kanssa ryyppäsimme Sodankylässäkin. Tämä joutui kuitenkin lähtemään takaisin Helsinkiin perjantaina niin aikaisin, ettei kohkausta saatu uusittua. Ostin silti perjantaipulloksi viskiä – kuljen nyt hieman tarinan edellä – mutta se lojuu edelleen laukussa korkkaamatta.


        *****
 

Perjantaina kaikki siis alkaa todellakin kymmeneltä. Samantyyppisiä aiheita. Kaikki noin kymmenen alustajaa ovat nuoria naisia. Huolestun humanististen alojen tilasta Suomessa. Kommentaattori, professori Tampereelta, hymähtää, että mitä valitettavaa tässä nyt on. Nuori mies vielä, värjää hiuksiaan. En voi kieltää hänen ajatusmalliaan vääräksi.

En käyttäydy tilanteessa kuin toimittajan tulisi. Huomaan kaipaavani akatemiaa, sen sallimaa monomaniaa. Mainitsen Korinttolaiskirjeen, Derridasta saan pysyteltyä hiljaa. Suomessa ei ole huutoa olla kovasti teoreettinen. Olen järjestäjälle maininnut kirjoittaneeni graduni puhelimista, tämä oli innostunut. Jyväskylässä ollaan avaria; täällä on niin paljon ylämäkeä, että on kai pakko.

Majapaikassani, taloyhtiössä, on grillijuhlat. Mutta katollista pihakeinua ei ole saatu pystyyn vielä seitsemältä. Joudun fyysiseen työhön, tuntuu hyvältä. Mutta myöhästyn Sohwissa järjestettävästä pöytäjääkiekon FinnconKampenista, näen finaalin viisi viimeistä minuuttia. Puolen yön jälkeen palatessani harjannostajaisten jatkoille on joku hakenut sisältä laatikollisen eestiläistä valkoviiniä. Päädyn keskustelemaan pessimistisesti nihilistien keski-ikäisten naisten kanssa Nag Hammadin kääröistä. Naapurin mies esittää aforistisia runojaan, on ollut vaimonsa kanssa puhumatta muutaman päivän.


        *****
 

Aamulla heräsin sattumalta noin viiden tunnin jälkeen. Luulin laittaneeni herätyksen: ei. Kello on yhdeksän, puoli tuntia aikaa.

Ehdin kaikesta huolimatta Finnconin avajaisiin. Olin luvannut illalla nousta lavalle Toni Jerrmanina, jos tämä ei itse pääse paikalle. Eli luvannut nousta lavalle. Piste. Nousen siis, tajuan avajaisten juontajan saksanpuhumisen seuraavana päivänä kello 15.50 kävellessäni alas portaita salista C4 kohti yliopiston päärakennuksen isoa salia.

Touni Tserman. German. Niin.

Perjantaina olisi ollut mahdollista sopia haastattelusta Gwyneth Jonesin kanssa. Tyhmyyttäni jätän tämänkin myöhään lauantai-iltapäivälle, ja suurin osa viikonlopusta kuluu turhien paineitten alla. Siis jätän sopimisen tuonne, itse haastattelu tapahtuu vasta sunnuntaina kahden aikaan. Jones esitelmöi tutkijatapaamisessakin, siellä olisi tuo mahdollisuus ollut.

Tiedostan jatkuvasti eläväni lainattua aikaa. Seuraavan lehden juttuja pitäisi olla tekemässä. Tunnen Kaltion kylmän silmän selässäni, turrutan huokoseni oluella.

Finnconin ohjelma on loistava, mutta tunnen itseni ulkopuoliseksi. Fandom-ajoistani on kulunut vuosia. Vaikka tunnen yhä ihmiset, en tunne olevani yksi heistä. Piilotan pressikortin taskunpohjalle. Yritän olla kuin kaikki muutkin. En osaa enää.

Aamupäivän nukun pyöräkatoksen päällä apilapöpelikössä. Puoliltapäivin haahuilen naisscifikirjoittajien paneeliin, ei oikein lähde. Feministiscifipaneelikin osoittautuu luettelevaksi hötöksi. Sitten onkin jo lounasaika, yhytän Kaltion avustajan paneelista ja menemme libanonilaiseen.

Neljältä paneelissa selvitetään, kuka päättää, mikä on scifiä. Tein muistiinpanoja, mutta missä lienevät nyt. Lukija päättää, kustantaja päättää, kirjoittaja päättää. Kaikki sanovat eri asioita, mutta myöntävät toistenkin näkemykset. Kirjallisuus on kirjallisuutta, eikä kukaan osaa sanoa miksi. Joku leima pitää aina laittaa, että ihmiset tietävät mitä ostavat. Ja jokainen valinta on ostamista, siirtyi siinä raha tai ei. Sunnuntaina sitten kyselen Jonesiltakin tästä, mutta se on nauhalla ja päätyy ehkä artikkeliksi asti. Englantilaisella tuntuu olevan selkeämpi näkemys.

Jonesin yhytän vihdoin kuudelta, kun lukutuokionsa päättyy. Esittely on täysi fiasko, kaikki ovat sekaisin: Jones, minä sekä Jonesin eskortti. Perjantaina olisi pitänyt hoitaa.

Illalla on bileet. Yhteistyössä Bizarre-klubin ja Jykylän Setan kanssa. Tätinikin siis lähtevät, maksavat taksin. Olen väsynyt. Päädyn kuitenkin keskusteluihin vanhojen fandom-tuttujen kanssa, pääsen jossain määrin eroon irrallisuuden tunteesta.


        *****
 

Sunnuntaina aikani vie haastattelun tuskailu. Gwyneth Jonesin kunniavieraspuhe on yhdeltätoista, sovittu aika yhdeltä. Jones syö ensin, pääsen juttelemaan puoli kahden aikaan. Käy ilmi, että olemme saman yliopiston alumneja. Sussexista tulee kriittistä sakkia, itse ajattelevia. Haastattelu kulkee ihan sujuvasti, vaikka kieleni takeltelee. Sähköposti löytyy netistä, jos tarvii.

Kahdelta juoksen valehtelijoiden sf-klubille, tunnin huumoripainotteinen visailu, vielä ensyklopediapaneeli ja loppujuhlallisuudet. Illalla Dead Dog –bileet, saunoessa kuulun taas joukkoon. Ben yrittää rekrytoida mukaan ensi vuoden WorldConiin, lupailen kyllä, vaan on vielä elokuun alussa tämäkin asia kesken. Unohdan Kaltion, en huoli huomisesta. Aamuyöstä poljen kämpille, lupailen olla yhteyksissä.


        ***** 


Maanantain nukun.

Tiistaina iskee morkkis. Yritän tehdä töitä, saan aikaiseksi vain valmennuspäiväkirjan osia ja synkkää sähköpostitilitystä päätoimittajalle. Tarjoavat kaljaa, vaan ei maistu, kun huomaan olleeni iloinen ne neljä päivää, jotka join, ja heti juomisen loputtua iskeneen masennuksen: säikähdän hieman, valitsen vellomisen ja vollotuksen.

Keskiviikkona jo teen jotain, illalla on tätien tutun kolmekymmenvuotisbileet, liikaa ihmisiä pienessä kaksiossa. En tunne juuri ketään – yksi tutkijatapaamisen alustajista on tosin paikalla muusikkomiehineen – päädyn puhumaan vähän ja juomaan paljon boolia. Tällä kertaa en kuitenkaan suoraan ämpäristä.

Torstain kotimatkalla onkin sitten pää taas kipeä.

 

PS. se perjantaipulloksi ostettu päätyi sitten Qstockiin lauantaille. Hihhei!

                                                                                                    Seuraava jakso >    

                                                                                                    sisällysluettelo >>