Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  A Clean Kill.

Aikakauslehti
www-artikkelit

 



 


Kaltio 1/2008

maaliskuu

 

A Clean Kill
– kuinka tappaa ilman
syyllisyyttä


 

Teksti: Veijo Pulkkinen
Kuvat:
www.cdcr.ca.gov


Kuolemanrangaistuksen paradoksi on, että se langetetaan useimmiten murhasta.
Miten yhden kuoleman voi sovittaa toisella kuolemalla, ilman syyllistymistä uuteen murhaan?

Kysymys on tietenkin naiivi ja kärjistetty. Mikäli puhe on rangaistuksesta, se edellyttää jonkinlaisen oikeusjärjestelmän olemassaolon, jossa tehdään ero näiden kahden harkitusti ja suunnitelmallisesti toteutetun hengenriiston välillä. Murha on rikos ja teloitus siitä säädetty rangaistus. Murha ei näin kohdistu pelkästään yhteisön jäseneen, vaan se loukkaa koko yhteisöä rikkoessaan sen yhteistä lakia. Kuolemanrangaistuksen toimeenpano ei siinä mielessä ole kostonhimoisen yksilön teko, vaan neutraalin oikeusjärjestelmän mekanismi.

Rankaisevalla valtiolla ja lailla ei ole tunteita tai intohimoja. Kuolemankoneisto ei kuitenkaan tule toimeen ilman ihmisiä. Se tarvitsee poliittisia päättäjiä, poliiseja, syyttäjiä, puolustajia, tuomareita, vanginvartijoita, lääkäreitä ja pappeja. Miten yksilölliset ihmiset kokevat osansa kuolemanrangaistuksen prosessin eri portailla? Miten he pitävät omatuntonsa puhtaana? Osallistuvathan he kuitenkin loppujen lopuksi ihmisen tappamiseen.

 

Neutralisoiva koneisto


Yhdysvalloissa kuolemanrangaistus on käytössä 36 osavaltiossa. Vajaa 1 100 vankia on teloitettu sen jälkeen, kun kuolemanrangaistus otettiin jälleen käyttöön 1976. Suurin osa myrkkyruiskeella. Muita käytettävissä olevia menetelmiä ovat sähkötuoli, kaasukammio, hirttäminen ja teloittaminen ampumalla. Myrkkyruiskeen käytön yleisyys johtuu siitä, että se koetaan inhimillisimmäksi hengenriiston välineeksi. Ainoastaan Nebraskan osavaltiossa sähkötuoli on ainoa vaihtoehto.

Kun sähkötuoli otettiin käyttöön New Yorkin osavaltiossa 1888, sitä perusteltiin humaanisimpana ja käytännöllisimpänä hengenriiston keinona, jonka moderni tiede tuntee. Näin kuolemanrangaistuksen teknologia jatkoi tohtori Joseph-Ignace Guillotinin (1738–1814) perintöä, joka valistuksen hengessä kehitti Ranskan vallankumouksen tarpeisiin mahdollisimman kivuttoman ja nopean teloitusvälineen – giljotiinin.

Humaanisen kuolemanrangaistuksen ajatus oli totaalinen käänne verrattuna arkaaisimpiin käytäntöihin, joiden ensisijaisena tarkoituksena ei ollut oikeudenmukaisuus, vaan – kuten Michel Foucault kirjassaan Tarkkailla ja rangaista (Surveiller et punir, 1975; suom. 1980) kirjoittaa – vallanpitäjän voiman osoitus. Julkiset teloitukset olivat paitsi viihdyttävää teatteria myös kouluja, joissa kansalaisille osoitettiin heidän paikkansa suvereenin hallitsijan alaisuudessa. Kuolemanrangaistuksessa hallitsijan tahto ja valta sen toteuttamiseen konkretisoitui ja tuli näkyväksi tuomitun ruumiillisena tuskana.

Teloituksen mielikuvituksellisuuden ja kivuliaisuuden määrä oli suoraan verrannollinen rikoksen vakavuuteen. Varas saatettiin vain hirttää, mutta pettureilla ja kapinallisilla oli edessään ruumiinjäsenien pilkkominen tai kaikkien raajojen ja rintakehän murskaaminen teilipyörässä.

Artikkelissaan ´Killing Me Softly. Capital Punishment and the Technologies for Taking Lives´ (teoksessa Desmond Manderson (toim.) Courting Death: The Legal Constitution of Mortality, 1999) Austin Sarat osoittaa, miten kuolemanrangaistuksesta on Yhdysvalloissa tullut neutraali, byrokraattinen operaatio. Teloitukset on eristetty vankilan muurien sisälle. Todistajien määrä ja rooli on rajoitettu, ja he ovat tarkan valvonnan alaisena. Viranomaiset puolestaan pyrkivät toimimaan tunteettomasti kuin koneen osat. Jokainen liike ja ele toteutetaan hillitysti ja mekaanisesti etukäteen harjoitellun sekä yksityiskohtaisesti laaditun käsikirjoituksen mukaan.

Valtiollinen tappamisen teknologia tähtää puhtaaseen ja sujuvaan kuolemaan, jonka sivistyneisyyden ja inhimillisyyden tasoa mittaa kivun tuottamattomuuden määrä. Koneistamalla ihmisen tappaminen on yritetty etäännyttää kliiniseksi kuolemaksi.

Mutta aina kuolemankoneisto ei pysty täyttämään sille asetettuja vaatimuksia. Toukokuussa 1946 Willie Francis teloitettiin sähkötuolissa onnistumatta viemään hänen henkeään. Tutkimuksissa selvisi, että siirrettävä sähkötuoli oli asennettu väärin. Seuraavana vuonna Louisianan osavaltio teloitti Francisin uudelleen, nyt toivotuin seurauksin. Pedro Medina sidottiin sähkötuoliin Floridassa maaliskuun 25. päivä 1997. Kun virta väännettiin päälle, hänen päänsä peittyi yhtäkkiä liekkeihin. Kymmenen sekunnin päästä koko huone oli täynnä savua ja hiiltyneen ihmislihan hajua.

Myös Angel Nieves Diazin teloittaminen myrkkyruiskeella vuonna 2006 epäonnistui. Hän oli hengissä vielä 35 minuutin jälkeen myrkkyannoksen antamisesta, ja hänelle oli annettava toinen annos. Ruumiinavauksessa paljastui, että ruiskun neulat oli työnnetty verisuonien läpi lihakseen. Arkansas´n Osavaltion rangaistuslaitoksessa Ricky Ray Rectorin (k. 24.1.1992) suonen etsiminen vei yli 50 minuuttia, ja lopulta hänen ranteensa jouduttiin leikkaamaan auki. Suonien löytäminen on usein vaikeaa, koska monilla vangeilla on suonensisästen huumeiden käyttöhistoria eikä henkilökunnalla ole kunnollista lääketieteellistä koulutusta. Amerikan Lääketieteellinen Seura kun pitää teloituksiin osallistumista epäeettisenä.

Toimintahäiriöt aiheuttavat särön tieteellisen tarkasti hiottuun kuolemankoneistoon. Kun exitus ei sujukaan suunnitelmien mukaan, käy esille, miten koko touhussa on loppujen lopuksi kyse ihmisten tappamisesta.


Moraalinen porsaanreikä


Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomari Antonin Scalia on harras katolilainen. Poliittisen ajattelunsa tapaan myös hänen katolilaisuutensa on konservatiivista laatua. Hän osallistuu esimerkiksi mieluummin latinankielisiin messuihin kuin kansankielisiin messuihin, joita on ollut tarjolla Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen (1962–1965). Scalia suhtautuu siis varauksella ja valikoiden katollisen kirkon oppeihin ja uudistuksiin. Yksi keskeisimmistä on suhtautuminen kuolemanrangaistukseen.

Työssään Scalia joutuu yhdessä muiden korkeimman oikeuden tuomareiden kanssa päättämään elämästä ja kuolemasta. Hän on itse kertonut roolistaan korkeimmassa oikeudessa osana kuolemankoneistoa. Hänen äänensä on usein käytännössä ratkaissut vaadittavan muun neljän äänen kanssa kuolemantuomion toteutumisesta.

Perinteisesti katolinen kirkko ei ole vastustanut kuolemanrangaistusta, mutta paavi Johannes Paavali II:n aikana kanta muuttui. Esimerkiksi kiertokirjeessä Evankelinen elämä (1995) paavi kirjoitti, että laaja kansainvälinen kuolemanrangaistuksen vastustus on toivon merkki. Vuonna 1997 katolista Katekismusta muutettiin niin, että kirkko on periaatteellisesti kuolemanrangaistusta vastaan ja kamppailee sen lakkauttamiseksi.

Tämä ei kuitenkaan ole muuttanut Scalian kantaa. Perustelukseen hän on sanonut, ettei kuolemanrangaistuksen kieltämistä ole annettu ex-cathedra eli paavin erehtymättömänä julkilausumana. Scalia ajattelee näin voivansa valita itselleen läheisempien kirkkoisä Augustinuksen ja Tuomas Akvinolaisen näkemykset kuolemantuomiosta, jotka sallivat hänen jatkaa työtään ilman omantunnonvaivoja. Mutta kuten Helen Prejean toteaa kirjassaan Death of Innocents: An Eyewitness Account of Wrongful Executions (2005), voidaan samalla perustelulla sivuuttaa noin 99,999 prosenttia katolisen kirkon opeista. Esimerkkeinä mainittakoon kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn, eutanasiaan ja aborttiin.

Scalia uskoo Raamatun, ja etenkin Paavalin Roomalaiskirjeen 13. luvun oikeuttavan kuolemanrangaistuksen:
´Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. [...] Mutta jos pahaa teet, niin pelkää: sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.´ (Room. 13:3–4.)

Vuonna 1943 julkaistussa ensyklikassa Divino Afflante Spiritu paavi Pius XII kehotti tulkitsemaan Roomalaiskirjettä sen kirjaimellista merkitystä vertauskuvallisemmin. Tulkinnassa tulisi ottaa huomioon tekstin historiallinen kirjoitusajankohta. Paavali nimitäin tuskin näki Rooman teloituskäytäntöjä, joista hän itsekin pääsi osalliseksi, Jumalan tahdon välikappaleina.
 
Näin Scalia kuitenkin asian ymmärtää. Hallitsijat ja valtiot ovat hänen mukaansa muinaisista ajoista alkaen toteuttaneet Jumalan tahtoa miekalla, niin sodissa kuin rangaistuksissa. Eikä tässä järjestelyssä ole Scalian mukaan nähty mitään outoa tai paheksuttavaa ennen kuin aivan viime aikoina. Yhteiskuntien demokratisoituminen ja etenkin Euroopan sekularisoituminen on hänen mielestään syynä ajatuksiin kuolemanrangaistuksen moraalittomuudesta. Kristillisissä yhteiskunnissa kuten Yhdysvalloissa kuolemanrangaistusta ei koeta ongelmana. Kuten Scalia sanoo: "uskovalle kristitylle kuolema ei ole iso juttu."

 

Omatunnon torjuntamekanismi


"Nyt on aika teidän kaikkien lähteä. Olkaa vahvoja. Me olemme kaikki mukana tässä ja meidän pitää tehdä osamme. Dobielle on parasta, että olet vahva etkä itkuinen ja murtunut. Hän on vahva. Katsokaas, Jumala on hänen kanssaan. Se on kuten Shakespeare sanoo, koko maailma on näyttämö, ja meillä on jokaisella rooli näyteltävänä. Ja me vain näyttelemme meille osoitetut roolit tapahtumien kulun mukaan, mikä on Jumalan käsissä. Minä näyttelen omaa rooliani ja te näyttelette omia roolejanne." (Prejean: Death of Innocents: An Eyewitness Account of Wrongful Executions, 40.)

Tapahtumapaikka on niin kutsutun kuolemantalon vierashuone Louisianan osavaltion rangaistuslaitoksella tammikuun kahdeksantena päivänä 1999 kello 13.00. Puhuja on vanginvartija Burl Cain, joka ilmoittaa Dobie Gillis Williamsin lähiomaisille, että tuomitun viimeinen vierailuaika on päättynyt. Kolmen ja puolen tunnin päästä Williams teloitetaan myrkkyruiskulla.

Burl Cain pitää vartijan työstään ja yrittää olla siinä mahdollisimman hyvä. Se tarkoittaa kaiken mahdollisen tekemistä, mikä voisi helpottaa kuolemaantuomittujen ja heidän omaistensa oloa. Hänellä on esimerkiksi tapana nauttia viimeinen ateria yhdessä tuomittujen kanssa, jos he vain itse haluavat sitä. Hän on koneiston voiteluaine, joka varmistaa, että kaikki menehtyvät hyvin ja sujuvasti.

Voitaisiin kai sanoa, että Cain on jalomielinen. Hän ei määritä tuomittuja heidän rikostensa perusteella, vaan näkee heidät ihmisinä, joilla on ollut huono säkä jumalallisen näytelmän roolijaossa. Jos hän voisi vaikuttaa, hän tekisi kaikkensa estääkseen kuolemantuomion täytäntöönpanon. Mutta se ei ole hänen kädessään.

Cain ei kyseenalaista kuolemanrangaistusta, vaan turvautuu Raamattuun sen oikeutuksena. Hänellä on tapana siteerata 13. lukua Paavalin Roomalaiskirjeestä. Cain on tuon maallisen vallan palveluksessa ja osa kuolemankoneistoa. Hän on se, joka valvoo teloitustapahtumaa ja antaa pään nyökäytyksellä merkin, jolloin myrkkyruiskut voidaan käynnistää. Usko pitää hänen omatuntonsa puhtaana.

Raamattu on kuin paukkupatruuna yhdessä teloituskomppanian kivääreistä tai kaasukammion tai myrkkyruiskujen mekanismi, joka arpoo, kumpi avaimista käynnistää teloituslaitteen. Järjestelmä tarjoaa eräänlaisen moraalisen pakotien teloittajalle. Hän voi yhtä hyvin uskoa, että juuri hänen liipaisimen vetämisestä tai avaimen kääntämisestä seurasi ihmisen kuolema, tai uskoa, että hänen teollaan ei ollut vaikutusta siihen. Mutta hän ei voi koskaan varmasti tietää.

Paukkupatruuna tai merkityksetön avaimen kääntö alleviivaa teloittajan puhtaasti mekaanista funktiota. Se katkaisee mahdollisuuden harkitun teon ja sen seurauksen suoraan vaikutusyhteyteen. Hengenriistosta tulee näin järjestelmän toiminto, ei yksilön teko. Vaatii uskoa, että pystyy mitätöimään vastuunsa tapahtumasarjassa, joka päätyy kuolemaan. Vaatii myös uskoa, että järjestelmä, jota palvelee, on itsessään oikeudenmukainen ja toimiva. Vastaavalla tavalla Raamattu tarjoaa lukuisia kohtia niin kuolemanrangaistuksen puoltamiseen kuin sen kieltämiseenkin. Kyse on tulkinnasta ja uskosta oman tulkinnan oikeellisuuteen.

Mitä lähempänä itse teloitusta toimii kuolemankoneistossa, sitä suuremmalla koetuksella usko on. Mississipin osavaltiossa sijaitsevassa Parchmanin rangaistuslaitoksessa työskennellyt vartija Donald Cabana erehtyi muodostamaan liian läheisen suhteen tuomittuun. Hän kävi pitkiä keskusteluja Connie Ray Evansin kanssa, ja eräissä näistä Evans kysyi Cabanalta, mitä hänen kannattaisi tehdä silloin, kun hänet kaasutetaan. Cabana kehotti hengittämään niin syvään kuin pystyi, jotta kaikki kävisi nopeammin. Todistaessaan sitten Evansin epätoivoista hengen haukkomista ja tempoilua kaasukammion siteissä Cabana menetti uskonsa järjestelmään. Hän on julkaissut kokemuksistaan kirjan Death at Midnight: The Confession of an Executioner (1996), ja kiertää nyt puhumassa kuolemanrangaistusta vastaan eri puolilla Yhdysvaltoja.

 

Kuolemalla ratsastajat


Useimmissa osavaltioissa, joissa kuolemantuomio on käytössä tuomarit valitan äänestyksellä. Useissa tapauksissa myös heidän jatkokaudestaan sekä etenemisestään korkeampiin oikeusasteisiin päätetään äänestyksellä. Tämä on johtanut oikeudenkäyntien politisoitumiseen ja lainkäytön riippumattomuuden kyseenalaistumiseen. Tuomarit, jotka haluavat päästä virkaan, ja vielä pysyäkin siinä, eivät voi sulkea silmiään ja korviaan äänestäjien tahdolta. Vaakalaudalla ovat usein syytetyn perustuslailliset oikeudet – ja viimekädessä henki.

Vuonna 1986 Kalifornian kuvernööri George Deukmejian varoitti julkisesti kahta osavaltion korkeimman oikeuden tuomaria siitä, että jos he eivät hyväksy enemmän alemmissa oikeusasteissa annettuja kuolemantuomioita, hän tulee vastustamaan heitä heidän jatkokaudestaan päätettäessä. Ilmeisesti Deukmejianin viesti ei mennyt perille, sillä tuomarit menettivät myöhemmin virkansa. Kuvernööri nimitti heidän seuraajansa vuonna 1987, minkä jälkeen Kaliforniassa hyväksyttyjen kuolemantuomioiden määrä kasvoi viidessä vuodessa 97 prosenttiin alempien tuomioistuimien langettamista, mikä on Yhdysvaltojen korkeimpia lukuja.

Vaaleista riippuvaiset tuomarit ovat tietoisia kuolemantuomiota koskevien päätöstensä vaikutuksesta urakehitykseensä. Aiempi työkokemus tai pitkä julkaisuluettelo ei paina äänestyksissä mitään verrattuna kampanjoihin, joissa luvataan kuolemantuomioiden lisäämistä ja maalaisjärjen käyttöä oikeussaleissa. Enemmistö äänestäjistä on kiinnostunut vain oikeusprosessin lopputuloksesta eikä ymmärrä, miksi syytetty jätetään joskus tuomitsematta oikeustieteellisten teknisten yksityiskohtien vuoksi.

Käytännössä maalaisjärjen käyttö tarkoittaa siten välinpitämättömyyttä syytetyn oikeuksista. Syytetyille on esimerkiksi määrätty puolustusasianajajia, jotka ovat olleet täysin epäpäteviä, esiintyneet oikeudenkäynnin aikana päihtyneenä tai jopa nukkuneet.

Kylmän sodan aikaan aseena kilpailussa amerikkalaisen virkakoneiston asemista käytettiin kommunismia. Viroista kamppaillessa oli tyypillistä syyttää vastustajaa liian löysästä suhtautumisesta kommunisteja kohtaan. Neuvostoliiton hajottua rikollisuudesta tuli tämä ase. Poliitikkojen ja tuomareiden hyveeksi muodostui mahdollisimman ankara asenne rikollisuutta vastaan, mikä kulminoitui kuolemantuomion suosimisena.

Sekä tuomarien että poliitikkojen vaaleissa rehennellään sumeilematta oman virkakauden aikana toteutuneilla kuolemantuomioilla ja niiden täytäntöönpanoilla. Teksasin kuvernöörinvaalien aikana 1990 eräs ehdokas käveli televisiomainoksessaan valokuvien edessä, jotka oli otettu hänen toimikautensa aikana teloitetuista ihmisistä, kehuskellen tehneensä kaikkensa, jotta nämä saivat "äärimmäisen rangaistuksen: kuoleman."

Myös Bill Clinton otti myönteisen kannan kuolemantuomioon sen jälkeen, kun hän ei päässyt jatkokaudelle Arkansas´n kuvernöörinä 1980. Presidentinvaaleissa 1992 hän varmisti, ettei hänen uskottavuutensa ollut ainakaan pehmoilusta kiinni. Hän huolehti henkilökohtaisesti siitä, että yllä mainittu Ricky Ray Rector ´sai ansionsa mukaan´, ja meni myös kesken esivaalikiertueensa itse todistamaan teloitusta.

Erityisen säälimättömäksi Rectorin teloituksen teki sen, että hän ei enää ollut täysissä järjissään. Hän oli käytännössä tehnyt itselleen lobotomian yrittäessään ampua itsensä epäonnistuneen ryöstön jälkeen, jonka yhteydessä hän surmasi kaksi ihmistä. Kerrotaan, että Rector olisi ennen teloitustaan tanssinut, ulvonut kuin koira ja sanonut äänestävänsä Clintonia tulevissa vaaleissa. Olipa hän säästänyt osan viimeisestä ateriastaankin myöhempää syömistä varten.


Kirjallisuutta:
– Stephen B. Bright & Patrick J. Keenan: ´Judges and the Politics of Death: Deciding Between the Bill of Rights and the Next Election in Capital Cases.´ Boston University Law Review, Vol. 73, May 1995. Artikkeli on ladattavissa osoitteesta: www.schr.org/reports/docs/judges3.pdf
– Foucault, Michel: Tarkkailla ja rangaista. Otava 1980.
– Christopher Hitchens: Scenes From an Execution. Love, Poverty, and War. Journeys and Essays. Nation Books 2004.
– Helen Prejean: Death of Innocents: An Eyewitness Account of Wrongful Executions. Random House 2005.
– Austin Sarat: ´Killing Me Softly. Capital Punishment and the Technologies for Taking Lives.´ Desmond Manderson (toim.): Courting Death: The Legal Constitution of Mortality. Pluto Press 1999.
– Sampo Terho: Silmä Silmästä. Kuolemanrangaistuksen historia. Atena 2007.


✦ ✦ ✦


 


Viimeisiä sanoja

Teksti: Paavo J. Heinonen

Päädyin Texasin rikosoikeuden laitoksen (Texas Deparment of Criminal Justice) Death Row -verkkosivuille (www.tdcj.state.tx.us/stat/deathrow.htm) ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun vaihteessa. Minut saattoi sinne ohjata ystäväni Tommi, en ole varma. Ensireaktio oli epäuskon värittämä huvittuneisuus – teloitettujen tuomiotietojen lisäksi verkossa julkaistiin tuomittujen viimeiset ateriatoiveet sekä heidän viimeisinä sanoina antamansa lausunnot.

Ensikosketuksesta jäi kytemään ajatus näiden toiveiden ja lausuntojen suomentamisesta. Alkuperäisidean raadollisuus tuntui vähenevän hieman, kun työhön muutamia vuosia myöhemmin ryhtyessäni sivustolta oli poistettu tiedot aterioista. Kahdeksan hampurilaista, kilo pihviä ja ranskalaiset, jättikori KFC:n paistettua kanaa – määrät olivat välillä hämmentäviä.

Viimeiset ateriat olisivat kuitenkin tehneet käännöksistä ehkä liiankin humoristisia. Aihe on vakava, ja yksistään esitettyinä viimeisille sanoille on vaikea virnuilla. Jotkut lausunnot olen kääntänyt suorasanaisesti, toiset yrittänyt asettaa runomuotoon – kaikissa olen kuitenkin pyrkinyt säilyttämään kaiken alkuperäisen sanottavan.

Lienee tarpeetonta sanoa, että vastustan kuolemantuomiota. Tämä pieni ele, viimeisten sanojen kääntäminen ja julkinen esittäminen, on kannanottoni sen kieltämisen puolesta. Vaikuttaako se mihinkään, on mahdotonta sanoa.

 

✦ ✦ ✦

999113
Lokakuun 12, 2004

Kyllä, sir, herra, haluan –
Westin perheelle, tahtoisin enää
menetystänne anteeksi pyytää.
Toivon, että voitte anonnan
minulle suoda. Omalle perheelleni,
ystäville ja rakkaille, kiitos
tuesta kaikille teille, jos
olenkin kivusta pahoillani
ja surua katunut
jonka olen ympärilleni tuonut.
Rakastan teitä kaikkia,
ja teidät tapaan
kaikki toisella puolella.
OK, Vartija.

✦ ✦ ✦

999041
Helmikuun 17, 2004

Joo. Ainoa lausunto jonka haluan
tehdä on, että olen syytön mies – tuomittu rikoksesta jota en tehnyt. Minua on sorrettu kaksitoista vuotta jostakin, mitä en tehnyt. Jumalan tomusta tulen ja tomuksi palaan –
maan kamarasta tulkoon minun valtaistuimeni. Pitää mennä, teiden koiran.
 Rakastan sinua, Gabby.
[Lausunnon loppuosa poistettu rienaavana.]

✦ ✦ ✦

827
Kesäkuun 30, 2004

Kyllä haluan.
Sir,
kunnioituksella aitoa amerikkalaista
sankaria kohtaan.
“let´s roll´.
Herra Jeesus
ota vastaan henkeni.

✦ ✦ ✦

999252
Maaliskuun 3, 2004

Kyllä, vartija, haluan.
 No, Äiti, joskus siinä käy näin.
Rakasta elämää, elä pitkään. Kun on tekemisissä todellisuuden kanssa,
todellinen ei aina ole sitä, mitä sen
haluaisi olevan. Pitäkää huolta itsestänne. Minä rakastan teitä. Kertokaa lapsilleni, että rakastan heitä.
 Jumala on todellinen. Hän järjestelee keksiäkseen joitakin syviä, tosia asioita. Ponnahda takaisin, beibi.
Tiedät, mitä tahdon sanoa. Pitäkää kaikki huolta itsestänne.
 Siinä se.

✦ ✦ ✦

999139
Kesäkuun 11, 2003

Kerro mutsille että rakastan häntä ja kerro skideille että rakastan heitä kans. Nähdään.

✦ ✦ ✦

999065
Toukokuun 18, 2004

Lausunto mille.
Lausu mitä.
En ole syyllinen
murhaan, hengenriistoon.
Varastakaa minut
ja perheeni rahat.

Minun totuuteni
on aina minun totuuteni.
Ei ole sukua, ei ystävää;
ei pelkoa siitä, mitä minulle teette.

Ei sukua sinulle haudankaivaja:
Murhaaja. [Osa lausunnosta
poistettu rienaavana.]

Tuokaa rahani. Antakaa
minulle oikeuteni.
Antakaa minulle
oikeuteni.
Antakaa minulle
minun oikeuteni.
Antakaa
elämäni takaisin.

✦ ✦ ✦

999083
Helmikuun 11, 2004

Kyllä.
Tahdon
vain sanoa
ettei minulla
ole surua,
tänään,
tai katkeruutta
kenellekään.
Kuten
aina sanoin
ensi hetkestä
en mennyt
ja
surmannut
heitä – mutta
en ole
parempi niitä,
jotka tekivät
niin.
Jeesus
on
Herra.