Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Valtakatu 3

Aikakauslehti
www-artikkelit

 

ROVANIEMEN VALTAKATU LOPUSTA ALKUUN

OSA III



Pasi Pikkupeura


 

Tivoli ja Unto Mononen

Säveltäjä Unto Mononen asui kolmisen vuotta Rovaniemellä 60-luvun alkupuolella seurustellen erään tarjoilijattaren kanssa. Mononen tutustui tuona aikana alatorniolaissyntyiseen Esko Rahkoseen, josta alkoi koulia laulajaa. Harjoittelupaikkana toimi Valistustalon eli nykyisen Tivolin lava, ystävälliset vahtimestarit päästivät miehet sisään paikan ollessa suljettuna. Välillä istuttiin yläkerran baarissa - nykyään kuntosali (Valtakatu 19) - jossa Mononen sävelsikin (esim. "Tyttö tiskin takana"). Mononen, joka kunnon kohottamisen sijaan oli keskittynyt sen tuhoamiseen, olisi paikan muodonmuutoksesta varmaan ihmeissään.

Monosen Rovaniemen vuodet ajoittuivat suomalaisen tangon kulta-aikaan. Syntyi klassikkoja kuten Rahkosen esittämät "Syvä kuin meri", "Yön hiljaisuudessa" ja "Erottamattomat". Muita Monosen merkkiteoksia tuolta ajalta ovat mm. Reijo Taipaleen "Satumaa", Tamara Lundin "Lapin tango" ja Viktor Klimenkon "Kaipuuni tango" ("Illan varjoon himmeään").

Rovaniemen kaupunki ja yliopiston ylioppilaskunta - jonka hallinnassa Tivoli nykyään on - voisivat yhdessä Unto Mononen -seuran kanssa kiinnittää seinään muistolaatan. Rahkosen johdolla voitaisiin pitää juhlakonsertti, jossa puhujana olisi tango-tietäjä ja Monosen yhtyeen entinen rumpali M. A. Numminen. Paitsi että se olisi kunnianosoitus tangolle, se avaisi talon uudelleen vanhemmalle polvelle. Valistustaloon eli "Valsaan" liittyy monella sukupolvella muistoja, kuten voi lukea Risto Niemisen "Pop Rovaniemi Rock" -kirjasta (1993). Myös Unto Monosen levyttämättömät Lappi-aiheiset kappaleet pitäisi julkaista ("Ounasvaaran laulu", "Kemijoen valssi" jne.).

Tai sitten Monosen muistomerkki voisi olla kävelykadulla postin edustalla. Pronssinen rintakuva sen valokuvan pohjalta, joka on Heikki Metsämäen ja Petteri Pelkin: "Satumaa" -elämäkerran (1997) kannessa. Siinä säveltäjä on haaveellisena pää kallellaan ja likinäköiset silmät sirrillään, käsien levätessä kitaran kaikukopan päällä, joka tunnetusti muistuttaa naisen vartalosta. Alapuolelle mustaan kiveen kaiverrettaisiin kuuluisimpien kappaleiden runolliset nimet.

Nykyään Monosta pidetään ennen kaikkea somerolaisena. Kuitenkin 1966 Somero-lehti kirjoitti "eräästä rovaniemeläisestä muusikosta" kun Mononen oli humalassa heilunut pistoolin kanssa paikkakunnalla. Syntyisin hän oli Muolaasta, Karjalan kannakselta. Yhtenä syynä Rovaniemelle muuttoon oli että täkäläiset ihmiset rempseydessään muistuttivat Monosen mielestä karjalaisia.

Valistustaloa ei ole suojeltu, eikä sitä mainita "Katoava Rovaniemi" -kirjasessakaan, vaikka se on varsin hauskan näköinen. Mutta kenen idea oli maalata se vaaleanpunaiseksi? Tivolin Valtakadun puoli, jossa toimii em. kuntosali, on myös komea, vaikka sitä ei heti nuhruisen ulkokuoren vuoksi huomaa. Osa Tivolin sisäänkäynnin ja myös salin puolen ikkunoista on tukittu rumasti vuorivilloilla ym. Ne voisi teipata iloisen värisiksi ovien tapaan.

Valitettavasti viereinen saman aikakauden talo (arkkitehtitoimisto Lappi-Seppälä - Martas 1949) hävitettiin 1985 Säästöpankin toimesta, joka puolestaan hävitettiin pian tämän jälkeen.











Kuvat: Pasi Pikkupeura

 

Tanssin jytinää

Tivoli-nimi tulee Valistustalolle varmaan siitä, että aikoinaan sen paikalla sijainneen Palokunnantalon edustalle asettui kiertävä tivoli, ensi kertaa ilmeisesti 1929. Komea kaksikerroksinen puutalo oli valmistunut 1908, paikalla on siis kohdakkoin tanssittu sata vuotta, paitsi että sota tietenkin katkaisi tanssit välillä.

Rovaniemen meno hämmästytti monia, Aaro Tolsan muistelmien ("Ihmisen nälkää", 1945) mukaan esim. erästä pastoria 20-luvun puolivälissä: "Mutta olipa sentään aatteellisiakin rientoja. Niitä edusti palokunta-aate - hyvä aate, ja eräs Suomen kansan muinaisia lempiharrastuksia. Mutta Rovaniemellä se oli saanut peräti omalaatuisen ilmenemismuodon: tanssittiin viikkomäärin yhteen kyytiin, aamusta iltaan ja illasta aamuun! Määräajan kuluttua tyhjennettiin sali hetkiseksi, ja sitten avattiin ovet uudelleen ja yleisöltä kannettiin uusi pääsymaksu. Näin kuului palokunnantalosta vetopelin yhtämittainen rämähtely ja tanssin jytinä viikkokaudet läpeensä yli koko kylän. Se oli nousevan Rovaniemen sydämenlyöntiä."

Kuuluisan kirjailijan Thomas Mannin pojan Klausin kuvaus tansseista Rovaniemellä (Pako Pohjoiseen, 1934, suom.1983) on sinänsä mukaansatempaava, mutta kertonee ehkä enemmän sittenkin 30-luvun Saksan henkisestä ilmapiiristä ja ennakkoluuloista kuin Rovaniemestä: "Täällä sivistyksen ehkäisevä vaikutus näytti olevan vielä vähäisempi; ilman hymynhäivää kirgiisimäisen leveäposkisilla kasvoillaan, kapeat jäänsiniset silmät kuolemanvakavina nämä pienet mongolilais-pohjoismaalaiset tytöt pusertuivat miesten reisien väliin."

Nykyään kun matkailussa pyrintään hyödyntämään paikallista kulttuuriperintöä, tulisi nämä Palokunnantalon tanssit elvyttää Tivolissa, alkuun vaikka yhtä mittaa kolme vuorokautta kestävinä. Ja koska perinnetanssien - polkka, jenkka, sottiisi ym. - osaajat ovat uhkaavasti vähentyneet, tulisi myös uudemmat afro-amerikkalaiset tanssimuodot hyväksyä.

Kiertävien tivoleiden ohjelmistoon kuului aikoinaan silmänkääntötemppuja, voimailunäytöksiä, ennustajia, eläinnäyttelyitä, ampumaratoja, parrakkaita naisia ym. Ilmaan kohoava nainen ja muita itämaan ihmeitä! Käärmekuningatar Miss Angelia! Lappalaisia loihtutemppuja!

Karuselli, "Riettahan mylly", yritettiin kieltää, turhaan. Jo1894 oli Kaiku-lehdessä kirjoitettu: "...uutukainen rustinki "hoijakka" oli muun muassa haalannut itsensä sinne viekottelemaan lanttia Perä-Pohjolan turhamielisiltä ihmisiltä, jotka huolimatta siitä, että ovat ansainneet rahansa ankaralla työllä, panevat sen noin pilan hinnasta menemään, kunhan vaan saavat puueläinten seljässä pyörähtää muutaman kerran ympäri: siten muka näyttäen, että näin se meillä passaa."

Temppuiluun ja ilveilyyn Tivolin edustan parkkipaikka soveltuu edelleenkin ja onhan sitä ollutkin, esim. vanhoilla mopedeilla ajoa "Down by the Kemijoki" -rockfestivaaleilla.


Toimisto-ghetto

Alunperin Suomen Pankiksi rakennettu Hovioikeus (Valtakatu 10-12) lienee postmodernia arkkitehtuuria, jonkinlainen kivilinnoituksen ja lennonjohtotornin ristisiitos. Vaatii huumorin ja historiattomuuden tajua. Ovi on hienosti koristeltu, taidetta (Juhani Tuominen) löytyy sisältäkin valoisasta aulasta, kannattaa kurkistaa. Patsas edustalla oleva Harry Kivijärven "Fenix-lintu" (1990), kuvaa Rovaniemen jälleenrakentamista. Hovioikeus lukee seinässä myös saameksi: Hoavvariekti. Saamen soisi näkyvän katukuvassa enemmänkin, onhan Rovaniemi Suomen suurimpia saamelaiskyliä.

Äänetkin kuuluvat kaupunkikuvaan, Hovioikeuden nurkilla rullalautojen kolahtelu kesäiltaisin. Kaupunki jatkuu myös maan alle. Näillä main sijaitsee tunneli, jossa hurjilla punkkareilla oli aikoinaan tapana lymytä.

Valtakadun välillä Pekankadulta Ruokasenkadulle on kaksi ongelmaa: leveys ja toimistoituminen. Puita ja pensaita istuttamalla, pysäköinti ja pyöräily uudelleen suunnittelemalla pitäisi ajoväylää kaventaa. Oppia voisi ottaa vaikka Sodankylästä ja Ivalosta. Istutukset on tosin tahtovat kärsiä talven lumenkärräys-rumbassa.

Elävöittäminen on suurempi ongelma. Rovaniemellä on luonnostaan provinssin keskuksena paljon byrokratiaa ja siis myös toimistoja, jotka työajan jälkeen hiljenevät. Toimistot sinänsä eivät ole ongelma, vaan se, että ne ovat vallanneet katutasonkin. Tarvitseeko Oikeustalo (Valtakatu 17) niin isot aulatilat? Onko siellä ruuhkaa? Eikö osan tiloista voisi vuokrata liikekäyttöön? Tai edes ikkunoissa pitää taidenäyttelyitä?