Etusivu Arkisto Toimitus Haku Tilaus Yhteistyössä Elintilaa!-kirjoituskilpailu In English
 
  Hirvitädin löytöretki - Sari Peltoniemi, Pasi Jääskeläinen

Aikakauslehti
www-artikkelit
HIRVITÄDIN LÖYTÖRETKI


Teksti: Pasi Jääskeläinen

Sari Peltoniemen toinen romaani, Hirvi, oli Finlandia Junior –ehdokkaana. Sari on perheenäiti ja äidinkielen opettaja, siis tyypillinen täti. Hän lauloi Noitalinna Huraa –orkesterissa, jonka kaikki kolmekymppiset muistavat heti, kun mainitaan Sarin tekemä laulu nimeltä Pikkuveli. Hänellä on ollut päässä irokeesi, ja toisinaan tämä 38-vuotias nainen toimii järjestysnaisena punk-konserteissa. Hän on lasten- ja nuortenkirjailija ja kirjoittaa myös scifi-novelleja.
Kuten niin monet 60-luvulla syntyneet, Sarikin on yhteiskunnallinen kameleontti.

Kaltio 1/2002

 

 

 

 

 

 

Kirjailijakierroksen etusivulle >>

Sari on oppinut nauttimaan tädin roolista. Hänen mukaansa tädit ovat aliarvostettuja.
Tätiin vain pitää vaivautua tutustumaan, Sari sanoo. Tädistä voi löytyä yllättäviä piirteitä.
Minuuden kirjavuus on Sarin mukaan 1960-luvulla syntyneelle sukupolvelle tyypillinen asia.
Hän kertoo tutustuneensa taannoin erääseen korkea-arvoiseen läänin virkamieheen. Sari tulee kyseisen virkamiehen kanssa loistavasti juttuun, vaikka tämä on vielä poliisikin.
Meillä on aika samanlainen punk-menneisyys, joka edelleenkin vaikuttaa meissä, vaikka ulkoisesti olemmekin nutturatätejä ja pukusetiä, Sari kertoo. Punkin paatokselle on naureskeltu, että helppoahan sitä on keskenään uhota ja laulaa paremmasta maailmasta reippaita viisuja. Kumminkin vanhoihin punkkareihin on jäänyt hippunen maailmanparantajaa. Punk siis oikeasti muutti maailmaa, ainakin vähän.

Saattaisi olla helpompaa olla pelkkä perheenäiti tai jotakin muuta selkeärajaista. Sisäinen punkkari ei häviä Sari-tädistä, mistä seuraa rooliristiriitoja. Kirjailija-opettaja-perheenäiti Peltoniemi näkee usein unta rock-festareista, joilla hoikkaroi umpihumalassa. Unessa Sari ei muista, mitä on tehnyt päivän mittaan, ja vähitellen käy ilmi, että vähintään vankilareissu hänellä on edessä. Uneen liittyy se, että olisi äärimmäisen tärkeää osata käyttäytyä koko ajan kunnolla ja olla tarkkaavainen, mutta jotenkin kontrollini aina pääsee romahtamaan. Ei kovin vaikeatajuista symboliikkaa, Sari toteaa.

Joissakin kirjoittajaoppaissa tulevia kirjailijoita kehotetaan hankkimaan mielenkiintoinen ammatti, jotta heillä olisi sitten kirjailijana jotakin kirjoitettavaa. Etenkin juristin ja kirurgin työt poikivat best seller –aiheita. Entä, jos onkin "vain" täti, kotiäiti ja opettaja?

Sari ajatteli joskus, että suomalaisen kotirouvan tuntemukset eivät tosiaankaan ole sellainen asia, jolla olisi mitään virkaa, kun vaikkapa science fictionia rupeaa kirjoittamaan, mutta hän huomasi pian olleensa väärässä. Hän tajusi, ettei ole olemassa sellaista sääntöä, joka kieltäisi kirjoittamasta sf-tekstiä vaikka kotieläimistä. Sari arvelee, että tämä onkin hänen roolinsa ja tehtävänsä kirjoittajana: etsiä porsaanreikiä, joita ei vielä ole huomattu kovin paljon käyttää.

Aluksi Sari kirjoitti biisejä Noitalinna Huraalle. Orkesteri toimi hänelle eräänlaisena kirjoittamiskouluna, kun hän joutui miettimään, mitä haluaa sanoa ja miten. Sari keksi, ettei tekstien ole pakko kertoa rakkaudesta. Mikäänhän ei estä rock-yhtyettä tekemästä lauluja vaikka tontuista.
 
Myöhemmin, kun Sari kirjoitti scifi- ja fantasianovelleja ja sijoittui niillä kirjoituskilpailuissa,  hän oivalsi, ettei fantasiassakaan tarvitse olla haltioita ja miekkailukohtauksia.
"Nopeaälyisemmälle ihmiselle nämä voivat olla itsestäänselvyyksiä, mutta minulle ne olivat suurenmoisia portteja omanlaiseen kirjoittamiseen", Sari sanoo.


Suomalainen scifi-yleisö tuntee Sarin hänen spekulatiivisista novelleistaan, joita on julkaistu mm. Portti-lehdessä, ja hänen toiminnastaan tieteiskirjoittajayhdistyksessä. Kosmoskynä-lehteäkin Sari on mukana toimittamassa. Se, että scifi-kirjoittaja pääsee Tammen kaltaisen tunnetun kustantamon talliin, on scifi-piireissä suuri uutinen. Sarin esikoisromaani Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen oli kuitenkin yllättäen lastenkirja, jossa voi nähdä yhteyksiä muun muassa Eduard Uspenskin meheviin Fedja-setä-kirjoihin. Toinen romaani on luonnehdittavissa fantasiaksikin, mutta Sari arveli sen saavan scifi-yleisön vihat niskaansa. Hän kertoo pelänneensä, että se olisi monella tavoin liian karu, että siinä olisi tätimäistä paatosta ja että siinä olisi liian vähän huumoria ja liikaa tosikkoutta.

Moneen suuntaan avoin kirjailija pelkää siis suututtavansa yhden miellyttäessään toista. Suuri suomalainen scifi-yleisö ei vielä ole kirjaa ehtinyt laajalti kommentoida, mutta Hirvi nimettiin ansaitusti ehdokkaaksi Finlandia Junior -kisassa.
 
Hirven alkuidea tuli Sarin mukaan sieltä mystisestä lähteestä, josta sellaiset jutut tulevat. Hän kirjoitti lyhyitä versioita, joihin sisältyi nykyisen kirjan alkupuolta. Hän lähetti yhden version metsä-aiheiseen satukilpailuun ja sai hyvää palautetta. Puolessa välissä tarinaa Sarille tuli kumminkin sellainen olo, ettei juttu etene. Hän hylkäsi sen joksikin aikaa, mutta sitten jatkokin tuli hänen luokseen. "En tosiaankaan väitä, että kirjoittaminen olisi tai että sen pitäisi olla jotain salaperäisen inspiraation odottamista, mutta joskus on hyvä antaa tekstille kypsymisaikaa", Sari sanoo.

Hirven kertojahahmo Lepakko on kiinnostava hahmo, vaikeasti vammainen mutta silti seksuaalinen nainen, joka opettelee kirjoittamaan, kun hänet on vapautettu pimeästä vankilastaan. Sadunomaisuudessaan Hirvi-romaani muistuttaa lastenkirjaa ja sitä markkinoidaan nuortenkirjana, mutta siinä on havaittavissa myös aikuisia kiinnostavia elementtejä – päällimmäisenä Lepakon koskettava ja rankkakin tarina. Kirja on siis olemukseltaan yhtä monitahoinen kuin kirjoittajansakin.

Sari Peltoniemi ei ole tarkoittanutkaan kirjaansa sen enempää lapsille, nuorille kuin aikuisillekaan. "Se tuli enimmäkseen ilman tarkoitteluja, itselleni kirjoitin. Jollekin erityiselle kohderyhmälle kirjoittaminen on aika hankalaa, ja joitakin juttujani on kritisoitu juuri siitä, ettei niiden kohderyhmää pysty tekstistä päättelemään. Sehän voi olla hyväkin asia: teksti toimii monen ikäisillä. Tai sitten se on huono asia: teksti ei toimi minkään ikäisillä."


Sari kertoo olleensa innoissaan, kun hän tajusi, että juttu kaipaa Lepakkoa. Lepakko on hänen mielestään hyvä hahmo kertomaan monenlaisia juttuja ja nyrjäyttämään koko kertomuksen uudelle vaihteelle. Lepakkoa Sari ei olisi tullut ajatelleeksi, ellei yksi hänen kaltaisensa olisi tullut Saria vastaan. Fyysiselle Lepakolle on siis olemassa esikuva, mutta Sari samastuu Lepakkoon enemmän kuin muihin kirjansa henkilöihin. Sari käyttää Lepakkoa ajatuksiensa äänitorvena ja tuntojensa tilittäjänä.

Sari kuitenkin jatkaa, ettei mitenkään voi verrata ongelmiaan sellaisen ihmisen tuskaan, jolla ei ole väylää kommunikoida muitten kanssa ja joka sen vuoksi tulkitaan vihannekseksi. Silti se toisen ihmisen ikuinen tavoittamattomuus koskee meitä kaikkia.

Monitahoiseen kirjoittajaan kohdistetaan monenlaisia odotuksia. On lastenkirjayleisö, nuortenkirjayleisö, scifi-yleisö, kustantaja. "Kun astuu ulos keittiörealistisesta kerronnasta, joutuu monen silmissä genrekirjallisuuden alueelle. Monella on mielipiteensä siitäkin, millaista on oikea scifi tai fantasia – ne harvat, jotka ovat sisäistäneet spekulatiivisen kirjallisuuden käsitteen, ehkä suhtautuvat erikoisempiinkin teksteihin muita avoimemmin.
Mielestäni kirjoitan pääosin juuri niin kuin haluan, mutta tämä tie ei aina tai edes kovin usein johda suuriin menestyksiin tai edes julkaisutoimenpiteisiin", Sari kertoo.
"Luultavasti tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joudun ottamaan enemmän huomioon näitä erilaisia odotuksia, mikäli siis osaan ja pystyn. Olen kyllä tuskitellut esimerkiksi sitä, että keikun usein jossain sf:n ja realismin rajamailla, mutta toisaalta en millään käsitä, miksi nämä asiat sulkisivat toisensa pois tai miksi niistä pitäisi valita vain toinen ja pysyä siinä. Minusta on mieluisaa lukea vuorotellen vaikka Stephen Kingiä ja Orvokki Autiota, ja minusta on mieluisaa kirjoittaa sellaisia juttuja, joissa juvalainen pienviljelijä Torsti Komulainen temmataan avaruuslaivaan orjaksi iltalypsyn jälkeen."

Sarin mielestä on kammottavaa huomata, että monet lukijat antautuvat lajityyppien vangeiksi eivätkä tahdo kurkistella aitojen yli. Hän voisi melkein pillahtaa itkuun, kun ajattelee, mitä sellainen ihminen menettää, joka ei ikinä tule avanneeksi vaikkapa science fiction -romaania. Tai mitä sellainen ihminen menettää, joka ei ilkeä ikinä mennä kirjaston lastenosastolle.

"Itse asiassa uskon, että minun kaltaisiani "väliinputoajia" on aika paljon varsinkin omassa ikäpolvessani", Sari sanoo. "Siis tällaisia ihmisiä, jotka innostuvat sekä sadusta että realismista ja hiihtelevät kevyin kengin genrestä toiseen. Siinä ei oikein aina viitsi edes pohtia, onko kirja tarkoitettu lapsille vai aikuisille, onko se fantasiaa vai ankeinta tiskirättirealismia – kunhan se toimii."

Kun puhutaan kirjailijasta, on pelissä tämä yksi kirjailija ja tietysti myös ne kaikki muut. Yksikään kirjailija ei ole saari.

Sari Peltoniemi ottaisi omiin teksteihinsä mielellään hohdetta esimerkiksi seuraavilta kirjailijoita, joita erityisesti arvostaa: Tove Jansson, Antti Tuuri, Sheri Tepper, Ursula LeGuin, Kari Hotakainen, Jukka Parkkinen, Amy Tan, Roald Dahl, Leena Krohn ja Jyrki Vainonen. Joukossa siis on lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjailijoita, arkirealisteja, fantastikkoja ja scifistejä.
 
Jokainen kirjailija haaveillee joskus täydellisen romaanin kirjoittamisesta. Täydellisyyttä lähentelevän romaanin lukeminen sen sijaan on kirjailijalle pelottava kokemus. Sari Peltoniemi yrittää pyydettäessä määritellä täydellistä romaania, vaikka pelästyykin ajatusta: "Huh. Täydellisessä romaanissa kaikki toimii juuri minun haluamallani tavalla: se vetoaa minuun kielellisesti, älyllisesti ja tunnetasolla. Se liikuttaa minua niin, että jää mieleen, mutta ei tee sitä mässäilevässä hengessä; ei siis naurata väkisin eikä lypsä kyyneliä läpinäkyvin keinoin. Se pistää huokailemaan kateellisena: että kirjailija keksikin tuollaisia ratkaisuja, että hän ymmärsikin käsitellä tätä asiaa tuolta kantilta. Sen jälkeen uskon tajunneeni jotain, mitä ennen en ole tajunnut ainakaan kunnolla ja syvästi. Se vetää koukussaan niin, ettei sitä voi jättää kesken. Sitten se pitää lukea vielä uudestaan, että ehtii nautiskella. Hetkittäin se saa minut unohtamaan, että sen on joku kirjoittanut ja että se on fiktiota. Siitä tulee osa omaa elämääni." Sarille täydellisiä romaaneja voisivat olla vaikka Tove Janssonin Taikatalvi, Ursula LeGuinin Pimeyden vasen käsi tai Väinö Linnan Tuntematon sotilas.

Kirjailijaa on luonteva pyytää lopuksi kuvailemaan itseään yhdellä kirjallisella virkkeellä. Sari Peltoniemi kiteyttää oman olemuksensa näin: "Toissa päivänä oli joku pannut kävyn kenkääni piikitelläkseen minua isojen jalkojeni takia, ja eilen eräs hemuli kulki ikkunani ohi ja nauroi hyvin merkitsevästi."

Pasi Jääskeläinen

**

Pikkuveli:

Tumma on taivas
ja pimennetyt puut,
kun matkustan pikkuveljen luota kaupunkiin.
Olisin jo halunnut jäädä kotiin ja
herätä aikaisin aamulla lumiauran kolahduksiin.

Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna
älä koskaan miehisty,
en meidän taloon lisää
aikuisia halua.

Tiedän kyllä että undulaatit tapaavat
miesten vessoissa turpiinsa saada,
mutta vielä pikkuveli lukee aamulla
sängyssä mun kanssa sarjakuvia.

Pysy aina...