Tästä pitäisi kirjoittaa lastenkirjasarja.

Käyn lauantai-iltana elokuvissa. Lost in Translation, Oulun Star. (Hyvä teatteri, menkää kaikki. Saa kai täällä yrittää nuoleskella.) En muista pyytää kuittia. Päätän silti laskea kaksi tuntia valmennusajaksi.

Esimakua seuraavasta viikosta olin ajatellut ottaa. Sodankylä tulossa, viisi päivää enemmän ja vähemmän pehmeitä penkkejä. Haastattelujen ajat jo sovittu, sisältö levällään kuin lehmän häntä. Ei Elinakaan tiedä, mitä kysyä. Ei edes tunne haastateltavaansa. Marlen Hutsijevia epäillään ranskantaitoiseksi; sillä minä Elinalle päätän hänet sysätä.

En tunne minäkään.

Jostain syystä musiikki muistuttaa Wicker Manistä

Mistä se sitten kertoi?

    Perhe                                    hollowness

Nainen kaupungin yllä, hotellihuoneen ikkunassa, suuressa, korkealla. Edessä levittyy laatikoita niin kauas kuin silmä kantaa. Tuolla on maailma, miten se toimii, jokainen hetki, kaikki nämä rakennukset, ilman minuakin, muurahaispesiä. Täällä minä, näkevä, kuuro, merkitykselle sokea.

Kaksi ihmistä kohtaa: Lost
                                In
                                Translation

LIT
onr
s a
t  n
    s
     lation

Valoja, valoja, valoja

Mahdoton nukkua. On liian aikaisin, liian myöhään, väärä aika, väärä nyt

"Moole intensity"

Niin tyhjyyden elokuva. Niin kaupungin elokuva. Niin kaupungin kuva.

Ja kaikki ajassa – vaikka onkin aika sijoiltaan – "I guess she´s more your age"

(Hän voisi olla hänen isänsä, hän hänen tyttärensä, onneksi latteus jätetään sanomatta)

   "He thinks I´m snotty"
katsoa maailmaa, kaupunkia, ihmisyyttä
        ylhäältä
samalla ollen ihminen, inhimillinen

Tätä meille taotaan: on heittäydyttävä, vetäydyttävä, heittäydyttävä, vetäydyttävä – keinuttava itsen kokemisen ja itsenä olemisen ääripäitä, toisesta toiseen, toisesta takaisin

Jos minä olisin saanut päättää, lopusta ei olisi tehty "moole mystelious, can you mystelious"; Bob olisi vain mennyt, antanut Charlotten jäädä –
                                                                                   – mutta ehkä todellisen tehdyn halusin nähdä, silti, vaikka se onkin, ehkä, litsahtanut

...ja onko elokuva ainoa taidemuoto, jossa kokijaa kiusataan Tove Janssonin kysymyksellä
          "vaan kuinkas sitten kävikään?"
pakotetaan spekuloimaan

...mutta pysyvätkö spekulaatiot teoksen sisällä vai ajetaanko ulos? "Mitä hän sanoi" vai "mihin se johtaa"?

Kuiskauksen hetkellä olin pettynyt. En enää –

 
Näyttelijä sekä eksynyt ajattelija. Valokuvaaja, kirjoittaja, hevosia, nuori vaimo. Näyttelijä sekä filosofian graduaatti. Näyttelijä ja filosofi. Ajattelija ja näyttelijä käsi kädessä. Simulaation tunnustajat. Kaikki perustuu valheellisuuden välttämättömään mahdollisuuteen

Häät temppelissä. Buddhalainen. Morsiamen päässä huppu, ilmettä mahdoton tulkita. Pakosta vai halusta? Lost in Translation. Amerikkalaiset, länsimaiset ajatusmallit tunteva Charlotte on umpikujassa. Japanilainen etiikka ei välttämättä muodosta näiden välille vastustussuhdetta.

   Kylkeni hytisevät, rakko paisuu. Tahdon liikkua nimettömiin sisätiloihin, meluisiin nurkkiin, lohduttomiin yksinäisyyksiin. Olla kerrontaa, kuvitella ympärille tarinoita. Olla ymmärtämättä kieltä, tarkoitusperiä,

                                                                                                       seuraavaa jaksoa >

                                                                                                       sisällysluettelo >>