Euroopan hallitsijoita vasemmalta oikealle: Kaarle XII (1682-1718), Adolf Hitler (1889-1945), Benito Mussolini (1883-1945) ja Franco (1892-1975)

KAHTIA JAKAANTUNUT
EUROOPAN UNIONI

 E  E  R  O    Y  L  I  T  A  L  O
filosofian maisteri, arkistopäällikkö

Kansan syvillä riveillä on Euroopan unionin sisäisistä ryhmityksistä ja

rintamalinjoista varsin lohduton käsitys: Suomen edut vastaan kaikkien

muiden etuja. Vallalla on masentunut tunnelma ("ne jyrää meitin") kuin

Tuntemattoman sotilaan perääntymisvaiheessa, kuinkapa vaivaiset

16 europarlamentaarikkoamme voisivat saada äänensä kuuluviin

626 mepin joukossa! Korkeintaan tunnetaan jonkinlaista veljeyttä

Ruotsin ja Tanskan kanssa, mutta nämäkin kolme pohjoismaata ovat

kuin muutama vesisanko suuren Eurovaltion kansainmeressä.

 
 

Todellisuudessa asemam-me Euroopan valtioiden joukossa on paljon selkeämpi. Nykyisen EU:n alue voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan, eteläiseen ja pohjoiseen. Raja kulkee suunnilleen samoin (linjalla Rein - Tonava) kuin muinaisen Rooman valtakunnan pohjoisraja n. vuosina 50 - 400 jKr. Vajaat 2000 vuotta sitten tuo raja erotti "sivistyneen" ja "barbaarisen" Euroopan. Nykyisinkin raja erottaa toisistaan
ï romaanisen ja germaanisen
ï katolisen ja protestanttisen
ï hierarkkisen ja demokraattisen
ï sentralisoidun ja desentralisoidun
ï salailevan ja julkisen asiakirjahallinnon
ï viiniä ja olutta juovan Euroopan

Lisäksi voisi vielä sanoa, että eteläiset valtiot ovat suuntautuneet Välimerelle, pohjoiset Pohjanmerelle ja Itämerelle. Jos EU:n pohjoisiksi maiksi lasketaan pohjoismaiden lisäksi koko Yhdistynyt Kuningaskunta, Irlanti (katolisuudestaan huolimatta), Hollanti ja Saksa, jakautuu sekä Euroopan unionin alue että väestö kahteen suunnilleen yhtä suureen osaan: etelän 1.690.000 km2:n alueella 193 miljoonaa, pohjoisessa (1.544.000 km2) 177 miljoonaa ihmistä. Bruttokansantuote jakaantuu vielä tasaisemmin: etelässä 3083 miljardia OVY, pohjoisessa 3056 miljardia OVY. OVY tarkoittaa ostovoimayksikköä eli tavaroiden ja palveluiden samaa määrää edustavaa yksikköä kullekin maalle. Luvut ovat vuodelta 1994.

Romaaninen ja germaaninen Eurooppa
Kun germaanit vyöryivät vuoden 400 jälkeen Länsi-Rooman rajojen yli, osoittautui voitettujen roomalaisten kulttuuri kuitenkin valloittajia voimakkaammaksi. Länsigoottien kielestä ja latinasta syntyivät espanja, portugali ja katalaani, itägoottien ja langobardien kieleen sekoittuneesta latinasta syntyi italia. Ranska sekä Marseillen ja Monacon välisellä alueella puhuttava provensaali puolestaan kehittyivät latinasta ja länsifrankkien kielestä. Mainitut kielet luetaan nykyisin romaanisiksi kieliksi.
Rooman valtakuntaan kuu-luneesta Englannista latinalaiset vaikutteet hävisivät kansainvaellusten melskeissä melkein tyystin. Pohjanmeren yli tulleet valloittajat säilyttivät anglosaksisen kielensä, kunnes joutuivat v. 1066 etelästä tulleiden ranskaa puhuneiden normannien valloittamiksi. Vaikka normannit antoivat englannille omia vaikutteitaan, pysyi se selvästi germaanisena kielenä. Britanniasta tulleiden valloittajien kieli taas syrjäytti Irlannin kelttiläisen alkuperäiskielen iirin, joka kuitenkin on yhä Irlannin tasavallan ensimmäinen virallinen kieli, vaikka sitä puhuu äidinkielenään enää vajaat 100.000 ihmistä saaren syrjäisimmissä osissa.
Germaaniset kielensä tietysti säilyttivät alueet, jotka eivät Rooman valtakuntaan kuuluneetkaan eli nykyinen Saksa ja Hollanti, joissa puhutaan saksaa ja flaamia. Germaaninen kielialue onnistui levittäytymään Rooman valtakunnan rajan yli etelään vain Alppien kohdalla, missä Itävalta on kokonaan saksankielinen.

Katolinen ja protestanttinen Eurooppa
Roomalaiskatolinen kirkko ei ole demokraattinen laitos. Monien mielestä luterilainenkaan kirkko ei sitä ole, mutta Suomen evankelis-luterilaisessa kansankirkossa kirkkovaltuustot sentään valitaan seurakuntavaaleissa, joissa jopa poliittiset tunnukset on sallittu vuodesta 1998. Kirkkoherran vaaliinkin saavat seurakunnan jäsenet osallistua. Piispat taas nimittää demokraattisesti valittu presidentti.
Katolisessa kirkossa hierarkian huipulla on paavi, joka on Jumalan edustaja ja Kristuksen sijainen maan päällä, taivasten valtakunnan avainten haltija. Paavi julistettiin erehtymättömäksi (infallibiliteetti) vuonna 1870. Joskus - ehkä vuosisatoja myöhemmin - paavi tosin saattaa myöntää edeltäjänsä olleen väärässä. Näin kävi mm. vuonna 1992, jolloin Vatikaani ilmoitti Galileo Galilein sittenkin olleen oikeassa väittäessään, että maapallo kiertää aurinkoa.
Paavi nimittää kardinaalit ja piispat, esim. Suomen pitkäaikaisen katolisen piispan, alunperin hollantilaisen Paul Verschurenin Paavali VI nimitti jo vuonna 1964. Eikä silloin kyselty Suomen katolisten mielipidettä. Piispat valitsevat ja nimittävät alueensa seurakuntien kirkkoherrat, jotka taas valitsevat muut seurakuntansa työntekijät. Missään vaiheessa ei äänestetä.
Keskiajalla kirkollinen hallinto oli tärkeämpi kuin maallinen. Euroopassa oli aikoja ja alueita, joilla ei kirkon lisäksi muuta hallintoa ja järjestystä ollutkaan. Irlanti, johon Pyhä Patrick (sittemmin maan kansallispyhimys) toi kristinuskon jo 400-luvulla, oli 700-luvun lopulle eli viikinkiaikaan saakka munkkiluostareista käsin hallittu kirkollinen alue. Frankkien hallitsija Pipin Pieni lahjoitti 700-luvulla paaville oman Kirkkovaltion, joka oli olemassa yli 1100 vuotta Italian yhdistymiseen saakka 1870. Myös Saksassa oli keski- ja uudella ajalla piispojen hallitsemia itsenäisiä pikkuvaltioita.

Hierarkkinen ja demokraattinen Eurooppa
Etelä- ja Keski-Euroopassa katolinen kirkko on ollut mallina myös maalliselle hallinnolle. Se tarkoittaa autoritaarista hallintoa, jossa oikeassa oleva johtaja käskee ja alaiset tottelevat kuuliaisesti eivätkä aseta järjestelmää kyseenalaiseksi. II maailmansodan molemmin puolin suurista katolisista EU-maista vain Ranska on pysynyt koko ajan demokratiana. Tosin sielläkin muutettiin 1958 valtiosääntöä siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Ranskan presidentillä onkin demokraattisesti valituista presidenteistä suurimmat valtaoikeudet koko maailmassa (USA:n ja Suomen ohella, Venäjän presidentin valinnan demokraattisuudesta voidaan keskustella). Esimerkkinä armahdusoikeus, jonka käyttö on johtanut suoranaiseen anarkiaan presidentinvaalien yhteydessä.
Vaikka merkittävimmät fasistiset diktatuurit Saksa ja Italia kukistuivat II maailmansodassa, niin vielä neljännesvuosisata sitten Espanja, Kreikka ja Portugali olivat sotilasdiktatuureja. Ensimmäisenä näistä kaatui Portugalin diktatuuri huhtikuun neilikkavallankumouksessa 1974. Kreikan sotilaat menettivät valtansa epäonnistuneessa yrityksessä liittää Kypros Kreikkaan kesällä 1974. Espanjassa falangistipuolueen yksinvalta päättyi El Caudillon eli kenraali Francon kuolemaan joulukuussa 1975.
Tosin pitää muistaa, etteivät autoritaariset virtaukset ja pyrkimykset diktatuuriin ole vain roomalaiskatolisten maiden taipumuksia. Nykyhistorian hirveimmistä diktatuureista natsi-Saksa oli pääosin luterilainen ­ juuri Luther oli myös leppymätön antisemitisti ­ joskin itse Hitler oli syntynyt katolisessa Itävallassa. Venäjä-Neuvostoliitto on/oli kreikkalaiskatolinen, Stalin eli Josef Dzugasvili oli nuorena pappisseminaarin oppilas. Norjan Quisling pääsi sodan aikana saksalaisten tuella sikäläiseksi führeriksi. Suomessakin oli 30-luvulla pyrkimys saada "voimakas johtaja" (heil Hitler, meillí Kosola). Kaipaillaanpa meillä vieläkin Kekkosen aikaa, jolloin "talossa oli isäntä, joka määräsi mitä tehdään!" Suomessa vahvan johtajan kaipuu ei ole katolisuuden perua vaan tsaristisen hallinnon alitajuista vaikutusta.
Demokratisoitumisesta huolimatta katolis-hierarkkinen byrokratiaperinne on edelleen voimissaan EU:n eteläisissä maissa. Valtion virkamiehet ovat Ranskassa ­ vapauden, veljeyden ja tasa-arvon kotimaassa ­ etuoikeuksineen ja poikkeuksellisen lyhyine työaikoineen yhä eräänlainen asemansa menettäneen aatelisluokan korvike. Tässä hallintokulttuurissa on olennaista sopia asioista ensin virastoa johtavan virkamiehen kanssa. Vasta kun suuri johtaja on määrännyt alaisensa toimimaan sovitulla tavalla, alkaa jotain tapahtua.
Sama byrokratiaperinne on vaikuttanut voimakkaasti Euroopan unionin hallintoon. EU:n komissio kehitettiin Ranskan sodanjälkeisen jälleenrakennuskomitean mallin mukaan. Vaikka sillä ei ollutkaan mitään tekemistä demokratian kanssa, se oli tehokas työkalu sodan tuhoja korjattaessa. Puoli vuosisataa EEC:n perustamisen jälkeen vanha hallintomalli on jo aikansa elänyt. On ollut ajan kysymys, milloin demokratiaa paremmin edustava parlamentti näyttää komissiolle kuka unionissa määrää. Maaliskuun puolivälissä 1999 se lopulta tapahtui.

Sentralisoitu ja desentralisoitu Eurooppa
Hallinnon keskittyminen on Euroopassa tyypillisimmillään Espanjassa ja Ranskassa. Tähän on vaikuttanut paitsi katolinen kirkko, myös maiden poliittinen historia. Niistä tuli jo varhain uuden ajan alussa yhtenäisiä itsevaltiaan monarkin hallitsemia kansallisvaltioita. Saksa taas oli 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka hajaantunut keskenään kilpaileviin, jopa sotiviin pikkuvaltioihin. Olipa Saksa kahtia jakaantunut vielä tämän vuosikymmenen alkaessakin. Näiden valtioiden rakenteellisen eron (siis Espanja/Ranska vrt. Saksa) näkee jo maiden rautatiekartoista: Espanjassa ja Ranskassa kaikki päärautatiet johtavat maan laidoilta pääkaupunkiin. Saksassa pääkaupunki ei ole ylivoimaisesti maan suurin kaupunki, joten junalla pääsee myös Hampurista Kölniin kulkematta Berliinin kautta.
Kuitenkin Espanjan ja Ranskan yhtenäisyys ja keskittyneisyys on osittain harhakuvaa. Molemmissa maissa on vähemmistökieliä ja separatistisia kansanryhmiä, joihin saattaa liittyä terrorismiakin. Espanjan tunnetuin vähemmistökansallisuus on baskit ETA-järjestöineen. Katalonialaiset, galitsialaiset ja andalusialaiset ovat korostaneet vähemmistöasemaansa rauhallisemmin. Ranskassakin on baskeja, mutta terroristeina ovat siellä kunnostautuneet korsikalaiset. Myös Ranskan Välimeren rannikolla (provensaali) ja Bretagnen niemimaalla (kelttiläinen bretagne) on omat kielensä. Espanjassa ja Ranskassa alueelliset pyrkimykset on tukahdutettu tehokkaalla hallinnon keskittämisellä, mikä tarkoittaa että paikallista itsehallintoa eli kunnallishallintoa ei juuri ole.
"Kunta" on kovin erilainen asia eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi Ranskassa on asukkaita 10 kertaa enemmän kuin Suomessa mutta kuntia 70-kertaisesti eli peräti 30.000 kuntaa! Suurin osa niistä on hyvin pieniä, pienimmissä ei ole edes asukkaita. Vaikka asukkaita olisikin, ei kunnalla ole paljoakaan tehtäviä. Yleensä kunnan on huolehdittava kylän urheilukentän hoitamisesta ja kesäisten kyläjuhlien järjestämisestä. Koulu-, terveys- ja sosiaalitoimi eivät kunnan toimialaan kuulu. Yhteinen ominaisuus Euroopan kaikille kunnille on se, että niissä kaikissa on jonkinlaiset vaalit, joilla kunnanjohtaja/ pormestari ja/tai kunnanvaltuusto valitaan. Suomessa kunnilla on poikkeuksellisen paljon valtaa ja velvoitteita, onhan Suomi Euroopan ainoa maa, missä kunnanvaltuusto päättää kuntalaisten verottamisesta. Muualla kunnan budjetit alistetaan valtionhallinnon hyväksyttäväksi.
Käsitteenä "kunta" tarkoittaa etelämpänä aivan muuta kuin meillä, missä kunta on varsinkin Pohjois-Suomessa suuri, useita satoja, jopa tuhansia neliökilometrejä laaja alue, jossa saattaa olla useampiakin taajamia. Suomalaisessa kunnassa, kuten Espoossa, Vantaalla tai Imatralla ei selvää keskustaa ole välttämättä lainkaan. Ääriesimerkkinä mainittakoon Suomen laajin kunta Inari (yli 17.000 km2), joka on melkein 7 kertaa laajempi kuin Euroopan unionin pienin perustajavaltio Luxemburg.
Tanskasta etelään maaseutu on rakentunut toisella tavalla. Pienenkin maanviljelijöistä koostuvan kylän kaikki talot ovat lähellä toisiaan siten, että kylän keskellä on jonkinlainen pääkatu. Siitä kunta sitten muodostuukin, kylästä ja sen taloihin kuuluvista viljelysmaista! Metsiä ei tiheästi asutuissa Keski-Euroopan maissa oikeastaan ole. Tai jos on, metsä kasvaa vuoren rinteillä, joita ei voi asua tai viljellä.

Julkisen ja salaisen asiakirjahallinnon Eurooppa
Liittyessämme Euroopan unioniin oli yksi pelkoa herättänyt asia Suomen julkisuusperiaatteen kohtalo. Pohjoismaissahan on totuttu siihen, että asiakirjat ovat julkisia, elleivät ne lainsäädännön mukaan (koskien valtion tai sen puolustuksen etua, yksityishenkilöä tai liikesalaisuuksia) ole tai ellei niitä ole erikseen julistettu salaisiksi.
EU:n eteläosassa käytäntö on päinvastainen: Päätearkistoihinkin sijoitetut asiakirjat ovat salaisia, ellei niitä ole erikseen julistettu julkisiksi. Tähänkin on vaikuttanut Ranska ja sen diplomatiaperinne. Nykyisen diplomatian muodot kun ovat saaneet alkunsa Ranskan kuninkaan lähettiläiden käytöstavoista aikana, jolloin Ranska oli tapakulttuurin mallimaa. Klassinen diplomatia keskittyi puolustus- ja/tai hyökkäysliittojen solmimiseen valtioiden välillä, ja nämä sopimukset olivat ehdottomasti salaisia. Olisihan ollut sopimatonta, jos kunnon kristityt olisivat saaneet tietää oikeauskoisen Ranskan kuninkaan solmineen sopimuksen vääräuskoisten turkkilaisten sulttaanin kanssa.
Salaisten sopimusten diplomatia loppui I maailmansotaan, joka syttyikin monimutkaisten sopimusten ja niiden liian innokkaan noudattamisen vuoksi. Sopimukset oli pidettävä ja liikekannallepano aloitettava, vaikka Euroopan valtioille olisi 1914 mainiosti sopinut, että suurvalta Itävalta hiukan kurittaa sen arvovaltaa loukannutta pientä Serbiaa.
Vaikka diplomaattisen käyttäytymisen muodot muuttuivatkin I maailmansodan kokemusten seurauksena, jäi salailuperiaate eloon eteläisen EU:n valtioissa. Suomen ja Ruotsin uskottiin unioniin liittyessään tuovan mukanaan avoimuutta asiakirjahallintoon, mutta välillä näyttää kuin kävisi päinvastoin. Tämän vuoden lopussa voimaan tuleva uusi laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta on jo saanut kritiikkiä lisääntyneestä salailusta, vaikka lain uudistamisen alkuperäinen tarkoitus oli aivan toinen. Myös toisistaan poikkeavat käsitykset samojen asiakirjojen julkisuudesta eri EU-maissa ovat jatkuva riidan aihe. Pahimmassa tapauksessa ne voivat aiheuttaa jopa vakoilusyytteitä, kuten Olli Mattilan tapauksessa.

Viiniä ja olutta juova Eurooppa
Koska Rooman valtakunnan pohjoisraja noudatti varsin tarkasti viinin viljelyn pohjoisrajaa, on luonnollista, että rajalinja on edelleen viini- ja olut-Euroopan raja. Etelän maissa on luonnollista juoda arkiateriallakin pari lasia viiniä ja jatkaa sitten työntekoa, tosin jonkin mittaisen siestan jälkeen. Vaikka humalassa esiintyminen on etelässä moukkamaista käytöstä, suhtaudutaan siellä kuitenkin vapaamielisemmin autoiluun alkoholin nauttimisen jälkeen. Mutta rattijuoppous onkin Ranskassa maatalouspoliittinen kysymys.
Pohjoisessa tärkein syy alkoholin käyttöön on humaltuminen ja siihen päästään paitsi oluella myös väkevillä juomilla, jotka ovat sitä suositumpia mitä pohjoisemmaksi mennään. Humalassa örveltävät suomalaiset ja ruotsalaiset ovat tuttu näky kaikkialla maailmassa. Myös irlantilaiset tunnetaan viskisieppoina. Eikä päihtyneenä tappeleminen ole outoa englantilaisille, saksalaisille tai hollantilaisillekaan jalkapallon katsojille.

Rajamaa Belgia
EU:n toimielimet, virastot ja laitokset ovat keskittyneet eteläisen ja pohjoisen EU:n rajavyöhykkeelle. Euroopan parlamentti kokoontuu kerran kuukaudessa Strassbourgissa, Reinin länsirannalla sijaitsevassa kaupungissa, jonka omistuksesta Ranska ja Saksa taistelivat vuosisatoja. Myös Luxemburgissa on monia unionin virastoja.
Belgia, jonka pääkaupunki Bryssel on myös EU:n pääkaupunki, on juuri mainitulla rajalla. Belgia on sikälikin rajamaa, että se on kokonaan katolinen, mutta toisaalta olutmaa. Panimoteollisuuden keskittymisellä on ollut kohtalokkaat vaikutuksensa maan olutteollisuuteen: entisajan yli 500 panimosta on jäljellä enää noin 100! Keskittymisellä on ollut vaikutuksensa myös lasiteollisuuteen, onhan jokaista olutmerkkiä varten oma erikoislasinsa. Oluen juominen väärän- mallisesta lasista on Belgiassa yhtä paha käytösvirhe kuin kiukaalle virtsaaminen Suomessa.
Kielellisesti romaanisen ja germaanisen Euroopan raja kulkee Belgian läpi, pohjoisessa Flanderissa puhutaan flaamia mutta eteläisessä Valloniassa ranskaa. Bryssel, joka on Belgian liittovaltion kolmas osavaltio edellisten lisäksi, on taas ranskankielinen saareke keskellä flaaminkielistä Flanderia. Tosin Brysselkin pikkuhiljaa kaksikielistyy, flaamien etujärjestö jopa tukee taloudellisesti Brysseliin muuttavia flaaminkielisiä. Virallisesti Bryssel onkin jo kaksikielinen. Kaupungin työntekijöiltä, jopa kadunlakaisijoilta vaaditaan Brysselissä molempien kielten taito.

EU:n tulevaisuus?
Voiko näin selkeästi kahtia jakaantuneesta Euroopan unionista sitten koskaan kehittyä yhtenäistä liittovaltiota, jota eräät toivovat, toiset pelkäävät? On tietenkin asioita, joiden on vaikea kuvitella muuttuvan, kuten uskonto. Katoliset maat pysyvät katolisina, protestanttiset protestanttisina. Kokonaan toinen asia on se, onko uskonto sekularisoituvassa Euroopassa sen kansoille enää niin tärkeä ja erottava asia? Pohjois-Irlannissa epäilemättä on, mutta muualla Euroopassa luulisi kristittyjen pikemminkin pyrkivän yhteistyöhön kasvavan islaminuskoisen vähemmistön uhan pakottamina. Toisaalta historiaa tuntevat tietävät, että sellainenkin perusarvo kuin uskonto voi muuttua, viimeksi niin tapahtui vajaat 500 vuotta sitten, jolloin nykyisen EU:n pohjoiset valtiot irtautuivat katolisen kirkon otteesta. Ja 2000 vuotta sitten ei ollut vielä koko kristinuskoa...
Kieletkään eivät helposti katoa. Vaikka EU:ssa onkin 11 virallista kieltä, tullee englanti olemaan yhä tärkeämpi yleiskieli eikä vain Euroopassa. Suuret EU-maat Ranska, Saksa ja ehkä Italiakin yrittävät tietysti pyristellä omien kieliensä puolesta, kuten Saksan käytös Suomen epävirallisissa ministerikokouksissa osoittaa. Mutta se on lopultakin taistelua tuulimyllyjä vastaan. Englanti on myös ainoan supervallan USA:n kieli. USA on määräävässä asemassa Natossa, johon myös tärkeimmät EU:n valtiot kuuluvat. Englanti on itsestään selvästi Naton komentokieli, mikä onkin luonnollista jo siksi, että tärkeimmät Naton asejärjestelmät ovat USA:ssa valmistettuja.
Eteläisen EU:n hierarkkisuuden, sentralismin ja salailevan asiakirjahallinnon suhteen on oltava optimisti. Pohjoisten EU-maiden demokratiaa ja avoimuutta korostavat toimintatavat päässevät ajan mittaan voitolle. Tähän viittaa jo Euroopan parlamentin keväällä tekemä ryhdikäs päätös erottaa koko komissio, mikä on selvä askel kohti suurempaa demokratiaa. Ovathan demokratia ja parlamentarismi kuitenkin selkeästi hyväksyttyjä periaatteita kaikissa EU-maissa. Myös europarlamentaarikko Heidi Hautalan heinäkuussa 1999 saama voitto kiistassa asiakirjojen julkisuudesta ennakoi avoimempaa asiakirjahallintoa.
Mitä tulee viini- ja olut-Euroopan eroihin, niin onkohan loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä sillä, minkä tyyppisillä alkoholijuomilla me eurooppalaiset aivomme turrutamme?

Kaltion etusivulle