Kaltio nro 1/ 2003


Vähän kunnioitusta

Kaksi viikkoa sitten ennen näitä luonnottoman kovia pakkasia oli lumimyrsky. Puolenyön aikaan kääriydyin peittoon. Myrsky rummutti ikkunalasia.
Heräsin meteliin. Huone välähteli keltaisista valoista, isot dieselmoottorit pauhasivat, katu jyrähteli ja tömähteli.

Raotin sälekaihtimia. Puolikymmentä keltaista kauhakuormaajaa ryntäsi pitkin katuja turvaten yhteiskuntamme toimintakykyä kello kahden aikaan lauantaiyönä.
Miksi?

Ei minkäänlaista tilannetajua eikä olosuhteiden kunnioitusta. Eikä tarkoitukseni ole puhua niistä kymmenistätuhansista euroista, jonka yksi pyräkän siivoaminen maksaa.

Kun talven raivoisin myrsky heittää muutamassa tunnissa montakymmentä senttiä lunta ja puuskissa tuulee niin, että edessä oleva seitsenkerroksinen kivitalo katoaa ja pystyssä ei pysy, eikö meidän tulisi vetäytyä huoneelle, soitella ystäville ja työkavereille - jos puhelinlinjat vielä toimivat - perua luennot, matkat ja kiireet. Panna villasukat jalkaan, huopa ympärille ja vaipua mietiskelemään ihmisen onnetonta osaa luonnonvoimien armoilla.

"Ei Kalle pääse huilutunnille, kun on myrsky." "Ei Ritva ole tullut töihin, siellä kun on kova myrsky." "En pääse tulemaan seurantakokoukseen, täällä on talven kovin lumimyrsky."

Ainoan inhimillisen, jonka voin kuvitella olevan liikkeellä viimassa ja pakkasessa on Mieskuoro Huutajat. Niitähän ajaa joku vimma.

Jussi Vilkuna



Print jussi.vilkuna@kaltio.fi Kaltion etusivulle
Tulosta artikkeli Palautetta päätoimittajalle Kaltion pääsivulle